Tohtorikoulutuspilotti

Oletko harkinnut tohtorin tutkinnon suorittamista? Palkkaamme Oulun yliopistoon 98 väitöskirjatutkijaa 14 eri ohjelmaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa tohtorikoulutuspilotissa.
Smiling young man in a research laboratory.

Tohtoriksi Oulun yliopistosta

Oulun yliopistossa tulee haettavaksi vuonna 2024 yhteensä 98 kolmevuotista väitöskirjatutkijan tehtävää 14 alakohtaisessa tohtorikoulutuspilotissa, jotka toteutetaan useamman yliopiston muodostamissa konsortioissa.

Tutustu tohtorikoulutuspilotteihin aloittain

Hakuajat

Tohtorikoulutuspilotin ensimmäisessä vaiheessa maalis-toukokuussa 2024 Oulun yliopistossa oli hakuja auki 1.8.2024 alkaviin väitöskirjatutkijoiden paikkoihin. Loput paikat tulevat haettavaksi syksyllä 2024.

Päivitämme alle tiedot avoimista hauista.

Avoimet haut juuri nyt

Ei avoimia hakuja tällä hetkellä.

Väitöskirjatutkijana Oulun yliopistossa

Oulun yliopisto on yksi Suomen monitieteisimpiä ja suurimpia yliopistoja. Meillä pääset nauttimaan sekä tieteellisestä huippuosaamisesta että työ- ja yksityiselämän tasapainosta.

Lisätietoa tohtorikoulutuspilotista

Opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittanut yliopistoille yhteensä 255 miljoonaa euroa tohtorikoulutuksen uusien käytänteiden pilotointiin vuosina 2024–2027. Rahoitus suunnataan väitöskirjatutkijoille, jotka otetaan yliopistoihin määräaikaisiin, kolmen vuoden työsuhteisiin suorittamaan tohtorin tutkintoa.

Pilottien toteutuksesta vastaavat yliopistojen suunnittelemat konsortiot. Laajassa yhteistyössä on mukana myös tutkimuslaitoksia ja yrityksiä. Pilotit on valittu Suomen Akatemian toteuttaman kansainvälisen arvioinnin perusteella.

Tohtorikoulutuksen pilotoinnin tavoitteena on kehittää tohtorikoulutusta, löytää sen toteutukseen joustavampia käytänteitä suomalaisten yliopistojen yhteistyönä sekä lisätä tohtoreiden työllistymistä laajasti yhteiskunnan eri sektoreille.

Sinua voisi kiinnnostaa myös