Julkaisu: Harukaze – Kirjoituksia Japanin kulttuurista.
Numero: 5.
Julkaisupäivämäärä: 9.6.2010.
Julkaisija: Japani-opinnot, Oulun yliopisto, Oulu.
ISSN: 1458-2899.
URL: http://www.oulu.fi/hutk/japani/Harukaze/Ylimannila_2010.html
Asiasanat: tee, chanoyu, teepuutarha, roji, shodô, kalligrafia, ikebana, kukkien asettelu, keramiikka, keramiikkataide, taidehistoria, taiteet.
Nykyään japanilainen populaarikulttuuri on maailmalla ja myös Suomessa erittäin suosittua. Samalla perinteisemmät japanilaiset taidemuodot ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Mitäpä jos irrottautuisitkin hetkeksi kaikesta kiireestä ja tutustuisit teetilaisuuden kautta useampaan perinteiseen japanilaiseen taiteenlajiin.
Chanoyuta voidaan pitää omana taiteenlajinaan ja, kuten Minna Eväsoja kirjoittaa teoksessaan Bigaku, on chanoyu eräänlainen perinteisten japanilaisten taidemuotojen sulatusuuni. Teetaiteen harjoittajan tulee osata muun muassa kalligrafiaa ja ikebanaa eli kukkien asettelua. Tämän lisäksi teetaiteeseen liittyvät myös arkkitehtuuri ja keramiikka. Tässä artikkelissa aion käsitellä eräitä perinteisiä japanilaisia taiteenlajeja osana teetaiteen eli chanoyun kokonaisuutta. Ennen tätä esittelen käsiteltävät taiteenlajit lyhyesti. Tarkasteltavat taiteenlajit ovat kalligrafia, ikebana ja keramiikka. Lisäksi esittelen lopuksi lyhyesti teepuutarhan arkkitehtuuria ja teehuonearkkitehtuuria.
Kuten jo edellä mainitsin, tarjoaa chanoyu ihmisille mahdollisuuden nähdä useita perinteisiä taiteenlajeja koottuna yhteen. Suomessa teetaiteeseen on mahdollista tutustua esimerkiksi Ranuan Japani-talon teeviikolla, jolloin vierailla on mahdollisuus osallistua epämuodollisempaan teetilaisuuteen. Tämän lisäksi Suomen Chado Urasenke Tankokai yhdistys ry järjestää teetilaisuuksia Suomenlinnassa sijaitsevalla teehuoneella eli chashitsulla. Avointen ovien päivänä kuka tahansa pääsee tutustumaan teetilaisuuteen. Aloittelijan on myös mahdollista osallistua chakai-tilaisuuteen, joka ei vaadi syvällisempää tuntemusta teetilaisuuden etiketistä.
Japanissa teetaidetta voi opiskella erityisissä teekouluissa, jotka ovat maksullisia. Jokaisella koulukunnalla on oma koulunsa ja yleensä ihmiset valitsevat, minkä koulukunnan oppeja he haluavat noudattaa. Teekoulut eivät varsinaisesti kerro, kuinka paljon oppilaita niillä on, mutta esimerkiksi Urasenke-koulukunnalla arvioidaan olevan nykyään noin miljoona oppilasta. Chadôn eli ’teen tien’ harjoittaminen ei kuitenkaan kuulu japanilaisten suosituimpiin vapaa-ajanviettotapoihin. Vuodelta 2006 olevan tilaston mukaan japanilaiset käyttivät chadôn noin 30 päivää vuodessa. Vaikka teetaiteen harjoittaminen ei olekaan suosituimpia ajanvietteitä, on tee silti osa monen jokapäiväistä elämää tavallisen juoman muodossa.
Ensimmäiseksi esiteltävä taiteenlaji on kalligrafia eli shodô. Kirjoitustaito tuli Japaniin Kiinasta, mutta tarkkaa tietoa siitä, milloin japanilaiset alkoivat käyttää kanji-merkkejä, ei ole. Kanjit ovat kiinalaisten kehittämä kirjoitusjärjestelmä, missä yksi merkki vastaa jotain tiettyä käsitettä. Tiedetään kuitenkin, että kanjien käyttö yleistyi buddhalaisuuden tullessa Japaniin Kiinan ja Korean kautta. Lopulta kanjeista tuli Japanin virallinen kirjoitusjärjestelmä. Pelkkien kanji-merkkien käyttäminen ei ollut kuitenkaan kielien eroavaisuuksien vuoksi mahdollista, joten japanilaiset kehittivät omat hiragana- ja katakana-merkkinsä.
Kalligrafiaa on arvostettu taiteenlajina Japanissa jo pitkään. Kiinasta tulleet buddhalaismunkit harjoittivat kalligrafiaa ja heidän töitään ei arvostettu vain esteettisistä syistä, vaan myös niiden sisällön vuoksi. Japanilaiset harjoittivat aluksi kiinalaistyylistä kalligrafiaa, mutta Japanissa kehitettiin myös omia tyylejä. Näitä tyylejä ovat muun muassa bokuseki ja onnade. Bokuseki kehittyi zen-munkkien kalligrafiasta, kun taas onnade-kalligrafia perustuu hiraganoihin.
Koska kalligrafia tuli Japaniin buddhalaismunkkien mukana, olivat tekstit aluksi uskonnollisia. Toisaalta esimerkiksi onnade-tyyliä käytettiin lähinnä japanilaisen runouden kirjoittamiseen ja kyseistä tyyliä käyttivät vain naiset. Kalligrafia saattaa myös sisältää mietelauseita. Kalligrafiassa sekä kanji- että kana-merkit kirjoitetaan yleensä tyylitellymmin, mikä vaatii tekijältä paljon harjoitusta ja myös taiteellista silmää. Kalligrafia vaatii paljon myös lukijalta, sillä kanjien ulkonäkö voi muuttua huomattavasti.
Toisena perinteisistä japanilaisista taiteenlajeista esittelen ikebanan eli kukkien asettelun. Ikebana tuli Japaniin 500-luvulla buddhalaisten munkkien mukana. Munkit uhrasivat kukkia Buddhalle temppeleissä. 600-luvulla Omo no Imoko perusti Japaniin maan ensimmäisen ikebana-koulun. Kuten kalligrafiassa ja teetaiteessa myös ikebanassa on useita eri tyylisuuntia. Nämä tyylisuunnat ovat syntyneet ajan kuluessa ja jaottelu perustuu historiallisiin ajanjaksoihin ja teoreettisiin eroavaisuuksiin. Suurimmat suuntaukset ovat ikenobo, ko (koryu), ohara ja sogetsu. Lisäksi myöhemmin on kehittynyt muun muassa moderni zen’ei ikebana -tyyli.
Ikebana-tyylien välillä on eroja siinä miten asetelmia tehdään. Vanhemmille tyylisuunnille tyypillistä on ollut kuitenkin esimerkiksi asetelman osien pariton lukumäärä. Zen’ei ikebana -tyyli puolestaan hylkäsi vanhat säännöt. Ikebana-asetelmiin sisältyy myös symboliikkaa, johtuen sen buddhalaisesta alkuperästä. Ikebana oli Meiji-restauraatioon saakka lähinnä miesten harjoittama taidemuoto, mutta etenkin 1900-luvun alusta myös naiset ryhtyivät harrastamaan ikebanaa. Ikebana-koulujen johtajat ovat kuitenkin edelleen useimmiten miehiä. Nykyään erityisesti uudet, vapaammat tyylisuunnat ovat suosittuja.
Kolmantena ja viimeisenä esittelen lyhyesti japanilaisen keramiikan historiaa. Keramiikka on vanhin japanilaisista taiteenlajeista ja se kehittyi jo esihistoriallisella ajalla. Ensimmäiset keraamiset löydöt ovat peräisin Jômon-kaudelta (noin 10 000 eaa. – 200 eaa.). Ajan kuluessa keramiikka on muuttunut ja kehittynyt. Erilaisten käyttöesineiden lisäksi on tehty esimerkiksi haniwa-patsaita, joita sijoitettiin Kofun-kaudella (300–552 jaa.) hautojen ympärille.
Aivan kuten keramiikassa yleisesti, myös teeastioiden valmistuksessa on ollut useita tyylisuuntia. Azuchi-Momoyama-kaudella (1576–1615) teetaide kehittyi siihen muotoon, missä sitä harjoitetaan myös nykyään. Samaan aikaan teekeramiikka eli kukoistuskauttaan. Teemestari Sen no Rikyû, joka kehitti teetilaisuuden nykyiseen muotoonsa, suosi raku-tyylin keramiikkaa, joka oli yksinkertaisempaa kuin esimerkiksi kiinalaisvalmisteinen hieno posliini. Raku-keramiikalle tyypillistä on epäsäännöllinen muoto ja lyijylasitus. Muotoilun epäsäännöllisyys johtuu siitä, että raku-keramiikka muotoillaan käsin. Lasituksesta puolestaan tulee epätasainen, koska esineet siirretään kuumasta uunista huoneenlämpöön viilenemään.
Muita Azuchi-Momoyama-kaudella kehittyneitä keramiikkatyylejä olivat muun muassa bizen (lasittamaton, puna-ruskea) ja iga (paksu lasitus, jossa on syviä halkeamia ja karhea pinta). Teekeramiikka sai myös vaikutteita korealaisesta keramiikasta. Useita korealaisia savenvalajia kutsuttiin tai jopa siepattiin Japaniin. Teekeramiikan kukoistukseen liittyy mahdollisesti myös se, että uusia tekniikoita tuli savenvalajien käyttöön. Kautta aikojen Japaniin on myös tuotu keramiikkaa muun muassa Kiinasta ja Koreasta, ja näitä esineitä on käytetty teetilaisuuksissa.
Kalligrafia on yksi teekouluissa opiskeltavista asioista. Tähän liittyy myös runouden ja zen-henkisten mietelauseiden tulkinnan harjoittelu. Teetilaisuutta varten valittu kalligrafiakäärö sijoitetaan tokonomaan eli teehuoneessa olevaan syvennykseen. Kalligrafiakäärö valitaan huolellisesti muun muassa tilaisuuden ja vuodenajan mukaan. Usein kalligrafiakäärössä oleva teksti edustaa myös teetilaisuuden teemaa. Teema voi olla esimerkiksi joku tärkeä tapahtuma kyseisen teekoulukunnan historiassa. Saapuessaan teehuoneeseen vieras tai vieraat lukevat kalligrafiakäärön tekstin ja pohtivat sen merkitystä. Käärössä ei siis arvosteta pelkästään sen visuaalista puolta.
Teemestari Rikyûn on kerrottu sanoneen, että kalligrafiakäärö olisi teetilaisuuden kaikista tärkein esine. Kaikkein eniten Rikyû arvosti zen-munkkien kalligrafiakääröjä ja runojen käytön Rikyû kielsi kokonaan pitäen sitä liian maallisena ja tunteita herättävänä. Toisaalta eräs toinen teemestari, Jôô, saattoi toisinaan sijoittaa tokonomaan myös runoutta buddhalaisten mietelauseiden sijaan. Tämä synnytti eräänlaisen runobuumin kirjoituskääröissä, ja johti lopulta edellä mainittuun käyttökieltoon. Eri tyylisuunnilla voi kuitenkin olla erilainen käsitys siitä, millaisia kirjoituskääröjä teetilaisuudessa voidaan käyttää. Modernissa, johonkin tilaisuuteen rakennetussa teehuoneessa, käärön sijasta tokonomassa voi olla vaikkapa Power Point -esitys, jossa on vaihtuvia maisemia.
Kuva 1: Tokonoma-syvennys. Silja Keva http://www.asianet.fi/asianet/english/databases/material_bank/6_pictures/mb_japani/tokyo_tearoom_inside2_keva.jpg
Ikebana on yksi teekoulussa opiskeltavista asioista. Kukka-asetelma sijoitetaan kalligrafiakäärön tavoin tokonomaan, eikä sen lähelle sijoiteta mitään, mikä voisi häiritä asetelmaa. Toisaalta on mahdollista yhdistää kukka-asetelma maalauksen kanssa ja näin pyrkiä luomaan vaikutelma jostain tietyntyylisestä paikasta. Kukka-asetelmaa ihaillaan yhtä aikaa kalligrafiakäärön kanssa ja käärön tavoin asetelma voi edustaa teetilaisuuden teemaa.
Kukka-asetelma tehdään ikebanan sääntöjen ja vuodenajan mukaan, mutta se on myös alisteinen teehuoneen muulle koristelulle. Koska kukka-asetelma tehdään tiettyä teehuonetta varten, menettää se merkityksensä, jos se siirretään toiseen tilaan. Kaikki teehuoneessa olevat koristeet muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. On hyvä muistaa, että teemestarin ja varsinaisen ikebana-mestarin tekemien kukka-asetelmien välillä on eroavaisuuksia. Jälkimmäisen asetelma on taidetta oikeissa puitteissa ja se vetoaa ihmisiin, koska sillä on niin läheinen suhde luontoon. Teemestari velvollisuus puolestaan päättyy kukkien valintaan, ja kukat saavat kertoa oman tarinansa.
Keramiikka liittyy teetilaisuuteen hyvin läheisesti. Ainakin teen tarjoiluun käytettävä astia on aina keramiikkaa. Myös kukka-asetelman maljakko on usein keraaminen. Lisäksi keraamisia ovat mahdollisesti myös pidemmässä teetilaisuudessa tarjottavan kaiseki-aterian tarjoiluastiat. Jos teetaiteeseen haluaa syventyä, tulee kyseisen henkilön opetella tunnistamaan eri keramiikan lajeja. Teetilaisuudessa käytettävien astioiden ei tarvitse olla samalta ajalta, eikä edustaa samaa tyylisuuntaa.
Teen tarjoiluastian ihailuun on olemassa myös ohjeet. Tarjoiluastiaa tarkkaillaan tietyistä kulmista. Jos vieraita on useampia, voi päävieras keskustella teetilaisuuden pitäjän kanssa käytettävästä astiasta. Erikokoisille teehuoneille on olemassa omia sääntöjä, siitä miten tiettyjä esineitä tulee tarkastella. Tässä artikkelissa ei ole kuitenkaan tarkoitus keskittyä teetilaisuuden hienompiin yksityiskohtiin.
Mainitsemisen arvoista on vielä se, että teetaiteen harjoittajasta tulee tavallaan taiteen keräilijä. Teen harrastajat keräävät teetilaisuudessa käytettäviä esineitä. Hideyoshi Toyotomin1 aikaan ylimystö järjesti teetilaisuuksia esitelläkseen omistamiaan harvinaisia ja arvokkaita esineitä. Tietyssä tilaisuudessa käytettävät esineet valitaan tilaisuuden ja vieraiden mukaan. On myös merkillepantavaa, että hajonnutta tai epäsymmetristä esinettä ei heitetä pois. Itse asiassa tämän tyylinen epätäydellisyys voi nostaa kyseisen esineen arvoa.
Kuva 2: Teevälineistöä. Johanna Seppänen.
Teepuutarha eli roji syntyi Azuchi-Momoyama-kaudella teetaiteen yleistyessä. Se on siirtymä tämän maailman ja ”teen maailman” välillä. Teepuutarhassa on kivistä aseteltu polku, jota pitkin vieras kulkee kohti teehuonetta. Tilaisuuden järjestäjä saattaa asettaa puutarhaan erityisiä polunmerkkauskiviä (sekimori ishi), joilla osoitetaan mitä polkuja vieraan ei tule käyttää. Puutarhaa ei siis saa tutkia vapaasti, vaan sitä on tarkoitus tarkkailla tietystä kulmasta. Etenkin suuremmissa teepuutarhoissa näkymä paljastetaan teetilaisuuteen tulijalle pikkuhiljaa. Teetilaisuuden ja teehuoneen tapaan, jokainen teepuutarha on ainutlaatuinen kokemus.
Teepuutarha jakautuu kahteen osaan: ulko-rojiin ja sisä-rojiin. Ensin vieras astuu portista ulko-rojiin ja kulkee myöhemmin toisen portin kautta ulko-rojista sisä-rojiin. Ulko-roji on eräänlainen odotustila ja se kuvastaa tätä maailmaa. Sisä-roji puolestaan kuvastaa ”teen maailmaa” tai ”toista maailmaa”. Sisä-rojissa sijaitsee muun muassa käsienpesuallas, tsukubai, ja itse teehuone. Teepuutarhaan liittyy sekä buddhalaista, että shintolaista symboliikkaa. Zen-buddhalaisuuden vaikutus näkyy ajatuksessa mielen puhdistamisesta kulkemalla polkua pitkin teehuoneeseen. Shintolaisuus puolestaan näkyy käsien ja suun pesemisessä ennen teehuoneeseen astumista.
Kuva 3: Tokiolainen teepuutarha. Silja Keva http://www.asianet.fi/asianet/english/databases/material_bank/6_pictures/mb_japani/Tokyo_tearoom3_keva.jpg
Kuten yllä olevasta kuvasta voi huomata teepuutarha näyttää olevan luonnontilassa. Tämä vaikutelma on kuitenkin saavutettu tarkalla suunnittelulla. Teepuutarhaan valitaan ikivihreitä puita, eikä siellä ole lainkaan kukkivia kasveja tai puita. Teepuutarhassa on mahdollista käyttää joitain puita, jotka tekevät hedelmiä, mutta tämä ei ole kovin tavallista. Teepuutarhan kasvien oksia voidaan taivuttaa haluttuun muotoon tai leikata. Leikkaamisella ei kuitenkaan tarkoiteta muotoon leikkaamista, mitä on tehty esimerkiksi eurooppalaisissa puutarhoissa. Tämä ei ehkä vastaa länsimaista käsitystä luonnonmukaisuudesta, mutta japanilaisten käsityksen mukaan luonnollisessa puutarhassa on läsnä myös keinotekoisuus eli ihmisen kädenjälki. Hyvän teepuutarhan ei ole tarkoitus näyttää puutarhalta, vaan pikemminkin hoidetulta luonnolta tai metsältä.
Teehuonearkkitehtuuri on eräs japanilaisen arkkitehtuurin muodoista. Teehuoneessa eli chashitsussa järjestetään teetaiteensääntöjen ja oppien mukaisia teetilaisuuksia. Kuten jo edellä mainitsin, teehuone sijaitsee teepuutarhan perällä, mutta se on mahdollista sijoittaa myös rakennuksen yhteyteen. Näiden lisäksi on kehitetty koottavia ja purettavia teetiloja, joita voidaan käyttää erilaisissa teetilaisuuksissa. Perinteisessä teehuonearkkitehtuurissa on erotettavissa kolme eri suuntaa: shoin, yojôhan ja sôan. Arkkitehdit ovat myös suunnitelleet moderneja teehuoneita.
Shoin-tyylinen teehuone on kooltaan kaikista suurin eli yli 4,5 tatamia (yleisimmät koot ovat 8, 13 tai 19 tatamia). Nimensä tämän tyylin teehuone on saanut buddhalaistemppelien opiskelupaikasta, mutta arkkitehtoniset vaikutteet tulevat sukiya-arkkitehtuurista2. Shoin-teehuoneissa järjestetään muodollisia teetilaisuuksia. Shoin-tyylin teehuoneet ovat yleensä osa jonkin toisen rakennuksen kokonaisuutta, eivät erillisiä rakennuksia. Sôan-tyyliin teehuoneisiin verrattuna shoin-tyylin teehuoneet ovat avaria ja valoisia. Muita shoin-tyylin teehuoneille ominaisia piirteitä ovat muun muassa suuri tokonoma-alkovi, koristellut fusuma-liukuovet sekä kiinteä chigaitana-hyllykkö. Vaikka shoin-tyyli onkin loisteliain teehuonearkkitehtuurityyleistä, voi se eurooppalaisesta tuntua vaatimattomalta.
Yojôhan-tyylin teehuone on kooltaan 4,5 tatamia ja se on niin kutsuttu standardikokoinen teehuone. Yojôhan-tyylin teehuoneissa voidaan järjestää sekä muodollisia että epämuodollisia teetilaisuuksia. Tätä teehuonetyyliä voidaankin pitää shoin-tyylin ja sôan-tyylin välimuotona. Yojôhan-tyylin teehuoneissa saattaa olla erityyppisiä sisäkattoja, ja tälle tyylille on tyypillistä peittää maarappausseinät paperilla. Tämän tarkoituksena on estää vieraiden kimonoiden tai obi-vyön rispaantuminen.
Sôan-tyylin teehuone on kooltaan kaikista teehuonetyypeistä pienin. Ne ovat aina alle 4,5 tatamia ja tyypillisimmät koot ovat 3, 2 tai 1 ⅔ tatamia. Sôan-tyylin teehuoneita kutsutaan myös wabi-teehuoneiksi, sillä nimitys korostaa niiden karuja ja vaatimattomia materiaalivalintoja sekä pientä kokoa. Teemestari Rikyû suosi sôan-tyylisiä teehuoneita, vaikka hän todennäköisesti myös suunnitteli Hideyoshin kultaisen teehuoneen. Tämä teehuone oli poikkeuksellinen, koska sen pinnat oli päällystetty tatameja lukuun ottamatta kokonaan lehtikullalla. Tatamit oli puolestaan päällystetty karmiininpunaisella sametilla. Kultainen teehuone oli siirrettävä ja Hideyoshi rakennutti sen todennäköisesti osoittaakseen poliittista ja taloudellista mahtiaan.
Tyypillisemmät sôan-tyylin teehuoneet ovat pieniä, hämäriä erillisiä rakennuksia. Arkkitehtonisia vaikutteita otettiin maaseudun rakennuksista (paksu ruokokatto ja maarappausseinät). Sôan-tyylin teehuoneisiin kuljetaan sisään matalasta nijiriguchi-ovesta, kun taas edellä mainittuihin suurempiin ja muodollisiin teehuoneisiin kävellään sisään. Muita sôan-tyylille tyypillisiä piirteitä ovat muun muassa ikkunoiden ulkopuolella oleva renjimado-pilaristo ja teehuoneessa käytettävä keskipilari. Teehuoneen visuaalista ilmettä voidaan muuttaa esimerkiksi ikkunoiden sijoittelun avulla. Sen lisäksi ikkunoiden sijoittamisella pyritään luomaan juuri oikea valon ja varjon suhde, sillä sôan-tyylissä hämäryys on keskeinen esteettinen elementti.
Kuva 4: Nijiriguchi-ovi. Silja Keva. http://www.asianet.fi/asianet/english/databases/material_bank/6_pictures/mb_japani/Tokyo_tearoom_entering_keva.jpg
Modernit teehuoneet voivat edustaa mitä tahansa edellä mainituista tyypeistä. Ne voivat esimerkiksi olla siirrettäviä kuten Kultainen teehuone tai jonkin rakennuksen yhteyteen sijoitettuja, kuten shoin-tyylin teehuoneet. Teehuone voi olla täysin moderni, mutta on myös mahdollista, että siinä on yhdistetty perinteistä ja modernia teehuonearkkitehtuuria. Erityisesti siirreltävien teehuoneiden kohdalla mielikuvitusta voi käyttää vapaasti. Jonkin tilaisuuden yhteydessä järjestettävät teedemonstraatiot tuovat teetaiteen lähemmäs nykypäivän japanilaista nuorisoa. Moderneissa teehuoneissa ja -tiloissa järjestetyt tilaisuudet ovat epämuodollisia, eikä tilaisuudessa kävijän ole tarvinnut perehtyä teetaiteen sääntöihin.
Edellä olen pyrkinyt esittelemään joitakin perinteisiä japanilaisia taiteenlajeja osana teetaiteen kokonaisuutta. Teetaiteen ja muiden taiteenlajien suhde vaikuttaa jopa melko monimutkaiselta. Kuitenkin uskon, että myös aloittelija pystyy nauttimaan epämuodollisemmissakin teetilaisuudessa esille tuotavista taiteenlajeista. Ehkä teetilaisuudessa nähty kaunis kukka-asetelma esimerkiksi innostaa sen nähneen henkilön tutustumaan perusteellisemmin ikebanaan, vaikka itse teetaiteeseen ei haluaisikaan syventyä.
Eri taiteenlajeihin liittyy uskonnollisten juurien takia paljon symboliikkaa, mutta jokainen voi yrittää ymmärtää niitä omalla tasollaan. Kukka-asetelman tai teehuoneen arkkitehtuurin esteettisyydestä voi nauttia myös ilman perehtymistä kaikkiin teetaiteen yksityiskohtiin.
Cort, Louise Allison ”Shopping for pots in Momoyama Japan”. Japanese Tea Culture. Art, history and practice, s. 61–86. Edited by Morgan Pitelka. RoutledgeCurzon, New York, 2003.
Eväsoja, Minna, Bigaku – Japanilaisesta kauneudesta. Tammi, Helsinki 2008.
Nishi, Kazuo; Hozumi Kazyo, What is Japanese Architecture? A survey of traditional Japanese architecture. Translated, adapted, and with an introduction by H. Mack Horton. Kodansha International, Japan 1985.
Okakura, Kakuzo, The Book of Tea. Foreword and afterword by Soshitsu Sen XV. Kodansha International, Japan 1989.
Pitelka, Morgan, ”Introduction to Japanese Tea Culture”. Japanese Tea Culture. Art, history and practice, s. 1–18. Edited by Morgan Pitelka. RoutledgeCurzon, New York, 2003.
Stanley-Baker, Joan, Japanese Art. Revised and expanded edition 2000. Thames & Hudson, London 1984, 2000.
Tea Etiquette for Guests. Supervised by Soshitsu Sen XV. Translated by Alfred Birnbaum. Tankosha, Kyoto 1993.
Cha-no-yu (Tea Ceremony). O-Cha Net. World Green Tea Association. http://www.o-cha.net/English/cup/pdf/26.pdf (luettu 28.2.2010).
Floral decoration. Encyclopædia Britannica. Encyclopædia BritannicaOnline. Encyclopædia Britannica. http://search.eb.com/eb/article-73814 (luettu 22.2.2010).
Hinnasto. Tankokai Finland. http://www.urasenke-finland.org/hinnasto.shtml (luettu 28.2.2010).
Ikebana. Encyclopædia Britannica. Encyclopædia BritannicaOnline. Encyclopædia Britannica. http://search.eb.com/eb/article-9042095 (luettu 22.2.2010).
Japanese calligraphy. Encyclopædia Britannica. Encyclopædia BritannicaOnline. Encyclopædia Britannica. http://search.eb.com/eb/article-9471220 (luettu 22.2.2010).
Raku ware. Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Online. Encyclopædia Britannica. http://search.eb.com/eb/article-9062544 (luettu 5.3.2010).
Results on Leisure Activities for Japan (Questionnaire A) - Hobbies and Amusements – Table 59. Statistics Bureau. http://www.stat.go.jp/english/data/shakai/2006/koudou-a/zenkoku/zuhyou/b059.xl (luettu 28.2.2010).
Teen tie. Urasenke Tankokai Finland. http://www.urasenke-finland.org/chado.shtml (luettu 28.2.2010).
Finnish University Network for Asian Studies. http://www.asianet.fi/asianet/english/materialbank/materialbank_2.html (luettu 28.2.2010).
Johanna Seppänen. Yksityiskokoelma.
1. Hideyoshi (1536–1598) oli kiivasluonteinen, köyhän talonpojan poika, joka onnistui syntyperästään huolimatta nousemaan Japanin hallitsijaksi eli shôguniksi 1500-luvulla.
2. Sukiya-arkkitehtuuri on yksityiskohtaisempi ja koristeellisempi version shoin-arkkitehtuurista, joka kehittyi Japanissa Muromachi-kaudella (1338–1573). Sukiya-tyyliset rakennukset suunniteltiin alun perinkin asumiskäyttöön, joten ne olivat yleistunnelmaltaan rennompia ja epämuodollisempia. Sukiya-arkkitehtuurille tyypillisiä piirteitä olivat esimerkiksi kellomaiset suippokärkiset ikkunat ja metalliset koristellut naulansuojukset ja ovien kädensijat.
Tekijä: Paula Ylimannila.
Artikkeli: Tee ja muut taiteet.
Julkaisu: Harukaze – Kirjoituksia Japanin kulttuurista.
Numero: 5.
Julkaisupäivämäärä: 9.6.2010.
Julkaisija: Japani-opinnot, Oulun yliopisto, Oulu.
ISSN: 1458-2899.
URL: http://www.oulu.fi/hutk/japani/Harukaze/Ylimannila_2010.html
Asiasanat: tee, chanoyu, teepuutarha, roji, shodô, kalligrafia, ikebana, kukkien asettelu, keramiikka, keramiikkataide, taidehistoria, taiteet.