Eemeli Jylhä, "Pyhiinvaelluksella Pohjois-Japanissa"

Tekijä: Eemeli Jylhä
Artikkelin nimi: Pyhiinvaelluksella Pohjois-Japanissa
Julkaisu: Harukaze – Kirjoituksia Japanin kulttuurista.
Numero: 9.
Julkaisupäivämäärä: 21.12.2017.
Julkaisija: Japani-opinnot, Oulun yliopisto, Oulu.
ISSN: 1458-2899.
URL: http://www.oulu.fi/Harukaze/Harukaze9_main.html
Asiasanat: Aomori, Tsugaru, Osamu Dazai, maakuntamatkailu

Miltä kuulostaisi pyhiinvaellus Aomorissa, Pohjois-Japanissa? Tokiossa Aomorin prefektuuri tunnetaan maan takapajulana, mutta syrjäseudullakin osataan ylpeillä. Aomorissa rehvastellaan muun muassa Japanin kauneimmilla kirsikankukilla, parhaalla omenasadolla ja iskelmätähdillä. Suomalaisille lähin kosketus Aomoriin käy kirjailija Osamu Dazain teosten kautta.

KUVA 1: Dazain kalligrafiapiirros Tsugarun niemimaasta.
Lähde: Dazai, Osamu 2012 (1944). Tsugaru. Tokio: sinchosh

Japanin suurkaupungeissa ei tohina lakkaa yölläkään. Kaupan ja karaoken ovet käyvät tasaista tahtia vielä aamuneljältä, ja kuudelta asemavahdit sullovat liikemiehiä täpötäysien junavaunujen kyytiin. Mitä muuta odotammekaan tullessamme Tokioon, jossa asukastiheys on kaksi ja puolituhatta henkeä jokaista neliökilometriä kohden.

Rauhaa, hiljaisuutta ja hitaampaa eloa arvostavalle löytyy toki vaihtoehtoja. Moni löytää vaihtoehdon Hokkaidon laskettelurinteiltä, toiset taas etsivät haasteita ja lähtevät Shikokun saarelle tuhannen kilometrin pyhiinvaellukselle. Meille hölmöläisille on tietysti varattu aivan oma pyhiinvaellusreittimme. Kierros Tsugarun niemimaalla Aomorissa paljastaa, millaista on maakuntamatkailu Japanissa.

Pohjoisnavalle ja takaisin

Matkamme ovat sitä ikimuistoisempia mitä enemmän kärsimme. Kärsimyksillä, mutta myös ilolla, alkoi minunkin maaliskuinen matkani Aomorissa. Lähdin kahden ystäväni kanssa Aomoriin alun perin seuratakseni Osamu Dazain reittiä hänen kotiseudullaan. Dazaikin puhuu matkastaan pyhiinvaelluksena, junrei (巡礼).

Ensimmäinen taipale reitillä kulkee Tsugarun itärannikkoa Aomorin kaupungista aina Tappiin asti. Hauskan sanaleikin ohella Tappi tarkoittaa suomeksi lohikäärmeen lentoa, minkä mukaan tämä Honshūn pohjoisnapa on nimetty.

Jo ensimmäinen matka asettaa haasteita kulkijalle. Sanotaan, että lumi Tsugarussa tulee yli sadassa eri muodossa. Maaliskuussa sään vaihtelu takaa sen, että kulkija ehtii jo ensimmäisenä päivänä kokea niistä ainakin puolet, ja saa kaupanpäällisiksi ainakin neljä erilaista vesisadetta. Luulen tämän olevan perinteinen tsugarulainen tapa osoittaa vieraanvaraisuutta.

Itärannikkoa matkatessa voi havaita maanlaajuisen ilmiön, kun ihmiset muuttavat yhä enenevissä määrin kaupunkeihin. Useat kalastajien talot ovat hylättyjä. Varsinaista nähtävää ei Tsugarun länsirannikko tarjoa lukuun ottamatta joitakin maa- ja muistomerkkejä, jotka tunnistan Dazain kirjasta. Kanitassa kastelen sukkani kävellessäni Kanran-kukkulalla. Mimayassa kastelen ne uudelleen, kun kiipeän jyrkät, sohjoiset portaat kukkulalla olevalle temppelille. Matkalla ylös meitä avusti munkin poika, joka kulkee portaat varmasti päivittäin. Todellinen pyhiinvaellus.

KUVA 2: Mimaya on suuren kallionlohkareen mukaan nimensä saanut satama ennen Tappia. Kallionlohkareessa on kolme suurta aukkoa joista se sai nimensä. Erään tarun mukaan sotaherra Minamoto no Yoshitsune pakeni aikoinaan Hokkaidolle ja pysähtyi matkallaan Mimayassa. Mimaya tarkoittaa kolmen hevosen tallia, ja Yoshitsune säilytti kolmea hevostaan kallion suojassa. Kuva: Eemeli Jylhä

Varsinainen palkinto koettelemuksille löytyy Tappista. Tappinniemi on arvatenkin kolkoimpia sopukoita koko Japanissa. Tästä ei mennä eteenpäin, tämä on Honshūn pää. Vuoren tuntumassa seisoo parissa rivissä jokunen laatikko — arvatenkin taloja. Rannan tuntumaan on pystytetty muutama kyltti: yksi Dazaista ja toinen tonnikalasta. Aivan niemen kärjessä on pikkuruinen kalaravintola. Tämä näky ei tietenkään ole se palkinto, josta kirjoitan. Talojen ylle kohoavalla vuorella seisoo nimittäin iso kylpylähotelli odottamassa kulkijoita.

Ystäväni on nimittänyt japanilaista kulttuuria termillä "itsensäkidutuskulttuuri". Tappinniemen aallonmurtajalla seisominen rankkasateessa vaatii tietynlaista viehtymystä masokismiin. Karu Tappi on vaikeuksineen kuitenkin ikimuistoinen kokemus, ja pyhiinvaeltajan puhdistus löytyy ylhäältä hotellin altaista, joissa kaiketi niemen yli lentänyt lohikäärmekin kylpee.

Samurailinna ja omenapiirakoita

Tsugarun itärannikon jälkeen on matkan kovin osuus takanapäin. Tappista ei kuitenkaan karata noin vain. Itärannikon erottaa sisämaasta Bonju-niminen vuorijono, ja päästäkseen Hirosakiin, Tsugarun sydämeen, on kuljettava samaa itärannikon reittiä etelään. Tsugarun niemenkärjen kautta kulkeva tie valmistui hiljattain, mutta kyseinen tieosuus pysyy kesää lukuun ottamatta suljettuna.

"Omenoiden värinen Hirosakin kaupunki" on suurin omenoiden tuottaja koko Japanissa. Idyllinen ympäristö kaupungissa on monen tekijän tulos, ja omenat ovat vain yksi niistä. Ennen kaikkea kaupungin julkisuuskuvaa rakentaa Hirosakin linna. Linna on erityisen kuuluisa puiston kirsikankukista, jotka on useasti valittu Japanin kauneimmiksi. Kirsikkapuut kukkineen ovat parhaimmillaan huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa, siis kultaisella viikolla, joka on japanilainen juhlapyhien viikko. Nykyinen linnan päärakennus, 1800-luvun alkupuolelta, on laastin ja sementin valosta ja edeltäjäänsä pienempi. Alkujaan linna oli 1600-luvulla Tsugarun klaanin päämaja, josta hallittiin lähialueen lisäksi myös Mutsun maakuntaa. Hirosakia kuulee toisinaan kutsuttavan "pohjoisen Kiotoksi".

Maaliskuussa kirsikankukat eivät tietenkään vielä kuki. Lunta on sitäkin vastoin paljon. Tōhoku ja Aomori ovat Hokkaidon ohella runsaslumisimpia alueita Japanissa, ja vuosittaiset lumimäärät osaavat hämmästyttää suomalaisenkin. Näillä "lumimarkkinoinnilla" tehdään Tsugarussa jopa matkailubisnestä. Lumikenkä- ja hiihtovaellukset ovat suosittu aihe matkailulehtisissä, mutta tämän lisäksi alueella kulkee aivan erityinen juna.

Koska Tsugarun sisämaa on lähes silmänkantamattomiin jatkuvaa tasankoa ja riisipeltoa, puhaltavat tuulet ja lumimyrskyt erityisen voimakkaasti. Tasangon poikki kulkevilla junaradoilla kulkee erikseen juna, jonka sisätiloja lämmitetään kamiinalla. Kansaista asti saattaa tulla pakettimatkailijoita, jotka haluavat nähdä Tsugarun kuuluisan "lumimyrskyjen mekan". Junamatkalaisten pakettiin kuuluu pullollinen sakea ja kamiinalla paistettavaksi tarkoitettua kalmaria. Hyvinä päivinä juna seisahtaa jumiin lumen keskelle tunniksi tai pariksi.

Hirosakin linna tarjoaa silmäniloa talvisellakin säällä. Pientä ponnistelua kuitenkin vaaditaan lumen keskellä. Toiviomatkalainen havaitsee pian, miksi klaani päätti aikoinaan rakennuttaa linnansa tänne. Kukkulan reunalta avautuu näkymä kaupunkiin, mutta päähuomion vie taustalla kohoava tulivuori nimeltä Iwaki-vuori. Vuori on reilut 1600 metriä korkea, mutta koska lähistöllä ei ole muita vastaavia, se kohoaa tasangolla kuin itse Fuji konsanaan. Sillä nimellä tsugarulaiset toisinaan leikittelevästi kutsuvat Iwaki-vuorta.

Iwaki-vuori on Fujin tapaan oikea pyhiinvaelluskohde. Alhaalta Hirosakista lähtee Iwakiyama-pyhäköltä reitti rinteen juurelle, ja loppuosa onkin jo vuorikiipeilyä. Jos neljä tuntia patikointia ei huvita, niin ylös voi ajella myös autolla uskomatonta 69 mutkan "Iwakisan-skyline"-nimistä tietä. Tien päästä löytyy hiihtohissi, jonka kyydissä pääsee melkein huipulle asti.

KUVA 7: Mikäli vähäisempi kapuaminen on mieleen, rohkaisen nousemaan portaat keskeiselle temppelille Hirosakin kaupungin keskustassa. Sanshōin-temppelin viisikerroksinen pagoda on kuuleman mukaan kansallinen aarre, joka on rakennettu kokonaan puusta nauloja myöten. Kuva: Eemeli Jylhä

Olimme liikkeellä paljon vähemmän jalolla tarkoituksella. Meitä kiinnostivat jo alussa mainitsemani luontaistuotteet ja aito hirosakilainen omenapiirakka. Kaupungin pamfleteista löytyy opaskartta piirakanhakijoille ja oheistietoa leipomoiden tarjonnasta: leivonnaisten makeudesta, tekstuurista ja esimerkiksi siitä onko piirakassa käytetty kanelia. Omaleimainen piirakanhimo ylittää rajat ja paistovuoan, kun kaupungissa valmistetaan joka marraskuu piirakka, jonka halkaisija on kaksi metriä.

Dazain jäljissä kulkevalle Hirosakista löytyy kirjailijan lukioajan opiskelukoti, joka on kunnostettu museoksi. Parin tunnin junamatkan päässä on varsinainen Dazai-fanin kohde: kirjailijan synnyinkaupunki Kanagi.

Kirjailijan kylässä

Hirosakista pohjoiseen lähdettäessä muuttuvat maisemat pian aukeaksi tasangoksi. Tasangolle ikään kuin tupsahdetaan omenapuiden ja talojen keskeltä. Joka puolella viljellään riisipeltoja. Iwaki-vuori ja Hirosaki ovat jääneet taakse, idässä siintää matala Bonju-vuorijono, ja etäällä pohjoisessa saattaa erottaa epämääräisen rykelmän rakennuksia. Tämä epämääräinen rykelmä on Dazain synnyinkaupunki Kanagi. Aikaisemmin Kanagi oli itsenäinen kunta, mutta vuonna 2005 se liitettiin Goshogawaran kaupunkiin osaksi Kitatsugarun eli Pohjois-Tsugarun aluetta.

Ensisilmäyksellä Kanagi vaikuttaa melko vaatimattomalta pikku kyläseltä. Läheisempi tarkastelu paljastaa miten paikkakunnalla vaalitaan Osamu Dazain perintöä. Kävelykierros keskustassa ja pieni tutkimusmatka lähialueella virkistävät — Kanagi sopii hyvin yhden päivän pysähdykseen.

Ensivaikutelma vaatimattomuudesta karisee tultaessa kirjailijan synnyinkotiin. Shayokan-muistohalli on vaikuttava japanilaisen arkkitehtuurin kompleksi Meiji-kaudelta (1868–1912). Sisätilojen yhteenlaskettu pinta-ala on 1300 neliömetriä. Alakerrassa on peräti 11 huonetta, yläkerrassakin huoneita on kahdeksan. Dazain isä oli alueen vaikutusvaltaisimpia henkilöitä ja luultavasti myös rikkain. Talo on rakennutettu 1900-luvun alussa, ja nykyrahassa mitattuna sen arvo on useampi sata miljoonaa jeniä. Vierailijalta käynti museossa kustantaa 500 jeniä eli noin neljä euroa.

Museon tiloissa on nähtävillä entisöidyt huoneet, joista useimmat ovat japanilaistyylisiä. Yläkerrassa on niin kutsuttu "länsimaalaistyylinen huone" ranskalaisine huonekaluineen ja verhoiluineen. Tämän lisäksi esille on laitettu käsikirjoituksia, tauluja ja kirjailijan omaisuutta. Muistohallia voisi luonnehtia eräänlaiseksi Dazai-kierroksen lähtöpisteeksi: pelkästään Kanagista löytyy yli neljäkymmentä Dazaihin tai hänen teoksiinsa liittyvää vierailu- ja muistokohdetta.

KUVA 9: Unshōji on Kanagin keskustassa sijaitseva temppeli. Portin vieressä on kolme rautaista pyörää, joita pyöräyttämällä selviää, joutuuko kuoltuaan helvettiin vai paratiisiin. Sisällä temppelissä voi käydä katsomassa kuvia helvetistä, missä pahantekijät poltetaan tulessa ja valehtelijoiden kielet naulataan kiinni lattiaan. Kuva: Eemeli Jylhä

Dazai ei ole vain muistoesine: Tsugarussa kirjailija tuotteistetaan erilaisten tuliaisten ja ruokien kautta. Dazai-museon vieressä voi piipahtaa tuliaispuotiin, jossa kirjojen ohella myydään "Dazai-nuudeleita", naposteltavaa, alkoholia ja monenlaista rihkamaa, joiden valttina on nimenomaan kirjailijan nimi. Huomasin hyllyissä myös useita äänilevyjä ja -kokoelmia. Tsugarussa on rikas shamisen- ja iskelmämusiikin perinne. Lukuisat enka-laulut, siis japanilaiset iskelmärainat, kertovat elämästä Tsugarussa ja merellä. Aiemmin mainitsemani Tsugarun lumet on niin ikään suosittu teema täkäläisissä lauluissa.

Vastapäätä Dazai-museota on shamisen-lava. Shamisen-musiikille on kehittynyt oma tsugarulainen genrensä, Tsugarujamisen, joka on levinnyt eri puolille Japania, mutta ajatuksissa se liitetään yhä Aomoriin ja Tsugaruun. Tsugarujamisenissa shamisenia, jota kutsutaan myös japanilaiseksi banjoksi, soitetaan poikkeavalla tyylillä ja erilaisella rytmillä kuin tavallisesti. Myös soitin poikkeaa normaalista shamisenista, ja esimerkiksi soittimen kielet ovat tavallista paksummat.

Jäin pohtimaan, mistä osasista rakentuu tsugarulainen perinnekulttuuri. Esimerkiksi Osamu Dazai on vain yksi henkilö aomorilaisten kirjailijoiden joukossa. Täällä musiikilla on omia suuntauksiaan, enka elää vahvana, ja maantieteellisellä sijainnilla on joitakin kiinnostavia vaikutuksia. Lunta tulee runsaasti ja talvi on usein ankara. Tsugarussa onkin kehittynyt omituinen mutinaa muistuttava murre, joka ei aina muistuta normaalia japanin kieltä. Hämmennyin Tsugarussa useampaan otteeseen päästessäni puhumaan vanhempien sikäläisten kanssa. Yhtäkkiä kuuntelutaidostani ei ollutkaan välitöntä apua.

Omenat ja omenapuut ovat suhteellisen uusi tulokas alueen historiassa. On olemassa joitakin perinteisempiä tsugarulaisia herkkuja, joita voin mainita ja joista Dazaikin kirjoittaa teoksessaan Tsugaru. Päällimmäisenä mieleeni on jäänyt suurelta simpukankuorelta tarjoiltu liemi. Simpukankuoren käyttö keittoastiana on nykyisin vähentynyt, mutta turisteille sitä saattaa löytyä. Joissain ravintoloissa tai juottoloissa tapa on vielä käytössä. Toinen suosittu merenelävä on kala nimeltä hatahata, tai suomalaisittain hietatähystäjä. Pikkuista kalaa kiehautetaan öljyssä tai soijassa ja popsitaan sitten monia kymmeniä, kuten muikkuja meillä Suomessa.

KUVA 10: Parin sadan metrin päässä Shayokanista sijaitsee Shinzashiki-niminen talo, joka oli Dazain ja perheen evakkoasunto toisen maailmansodan lopulla ja jonkin aikaa sodan jälkeenkin. Myös evakkotalo on kunnostettu näyttelytilaksi, ja opastus kertoo hiukan tarkemmin kirjailijan yksityiselämästä ja tavoista. Rakennuksen keskellä on pieni "aurinkohuone", jonne Dazai aina asetti pöytänsä ja teki kirjoitustöitään. Ulkoa tuleva valo oli ihanteellista työskentelyn kannalta. Kuva: Eemeli Jylhä

Viitisentoista kilometriä länteen on tunnettu pyhäkkö, Takayama Inari. Takayama Inari on köyhän miehen versio Kiotossa sijaitsevasta Fushimi Inari Taishasta, joka on Inari-jumalan pääpyhäkkö. Tämä ei tarkoita, että mitenkään vähättelisin Takayaman pyhäkköä. Pyhäkön puutarha ja kukkulan huipulla sijaitsevat palvontapaikat ovat yksi Tsugarun kauneimpia ja Japanin parhaiten kätkettyjä helmiä.

Kukkulalta avautuu näkymä rannalle ja Japaninmerelle. Kaukana pohjoisessa voin nähdä Tsugaru-matkani viimeisen kolkan, Kodomarin kalastajakaupungin.

Länsirannikkoa etelään sijaitsee Fukaura. Suomalaisia kiinnostanee tämä kaupunkikunta, joka ulottuu aina Akitan rajalle asti. Fukaura on Ranuan ystävyyskaupunki, ja joskus 1990-luvulla Suomesta tuotiin poroja Santaland Shirakami-nimiseen lomakeskukseen. Paikka sijaitsee lähellä vanhaa koskematonta pyökkimetsää, Shirakami–Sanchia, josta keskuskin sai nimensä. Lomakeskuksen mökit ovat suomalaista alkuperää.

KUVA 12: Fukauran pohjoisrannikolla sijaitsee varsin tunnettu niemi, Oodose. Alue kohosi merestä yli 200 vuotta sitten. Niemi on vihertävää laavakiveä, ja pitkistä ohuista rakosista pärskyy vettä jopa kahden metrin korkeuteen. Siellä täällä on viinikuppeja muistuttavia koloja, joihin kerääntyy vettä. Dazain mukaan Oodosea kutsutaan myös "tuhannen tatamin lattiaksi". Kuva: Eemeli Jylhä.

Kalastajakylä ja matkan pää

Kodomari on kalastajakylä luoteisrannikolla, missä Tsugarusta työntyy Japaninmereen pieni niementapainen uloke. Kanagin tapaan Kodomari ei enää ole itsenäinen kunta, vaan se yhdistettiin Nakadomariin samaan aikaan, kun Kanagista tuli osa Goshogawaraa.

Goshogawaran ja Nakadomarin rajalla sijaitsee valtava järvi nimeltä Jūsan. Meri on järvestä vain muutaman sadan metrin päässä ja luultavasti ne erottaa toisistaan vain veteen piirretty viiva. Järvi on yksi tärkeimpiä shijimi-simpukoiden viljelyalueita. Simpukat ovat pieniä ja kuoriltaan mustia. Vanhan kansan mukaan shijimin voimalla voi lääkitä krapulaa ja kesäväsymystä eli natsubatea.

Matkanteko Kodomarissa muistuttaa kokemuksesta Tappinniemellä. Asuinalueet sijaitsevat lyhyen mutta vaativan välimatkan päässä toisistaan. Maisema Kodomarissakin on vuoristoista. Jyrkkiä rinteitä pitkin kulkeminen oli aikoinaan ainoa vaihtoehto, mutta onneksi nykyään rannikon tuntumassa kulkee uusi tieväylä leveitä siltoja pitkin. Siellä täällä näkyy vuorten huipuilla ja katveessa vuoroin pyhäköitä ja vuoroin erilaisia muistomerkkejä. Maaliskuun sää muistuttaa ikävästi sateista Tappia. Aurinkoisen Hirosakin jälkeen tuntui, ettei pohjoisessa tapahtunut muutoksia millään alueilla.

Dazai matkusti Kodomariin viimeiseksi tapaamaan entistä lastenhoitajaansa Takea. Dazai-museon ylläpitämiä muistomerkkejä on pystytetty kylään puolisen tusinaa, ja tärkein kohde, josta huolehditaan, on pieni muistorakennus erään alakoulun lähellä. Rakennuksen vieressä on Dazain ja Taken jälleennäkemistä kunnioittava patsas. Museo tarjoaakin Dazain sijaan tietoa pikemminkin hänen ympärillään eläneistä ihmisistä.

Muistorakennus toi mieleeni jotakin kotikonnuiltani Haukiputaalta — maakuntamuseon. Aivan kuin olisin saapunut jonkinlaiseen japanilaisversioon entisestä kotikunnastani. Lienenköhän ensimmäinen suomalainen tässä kylässä? Kodomari ei ole mikään matkailukohde. Kalastus on elinehto tälle alueelle, ja satamassa keinuu useita kalastusaluksia. Tämän kaltaisia veneitä en tosin ollut ennen nähnyt. Aluksiin oli ripustettu moneen riviin useita kymmeniä suuria lamppuja. Yöaikaan valojen tarkoituksena on houkutella pintaan meressä uiskentelevia kalmareita. Kalmariveneitä kesäisessä yössä — matkustaisin mielelläni jälleen Tappiin nähdäkseni tuon maiseman.

Kylässä oli kaiken edellä mainitun lisäksi pari vaatimatonta kohdetta, joissa halusimme käydä ja seurata Dazain reittiä. Tienvarsilla on muutama muistokyltti osoittamassa kirjailijan kulkureittiä, kun hän etsi Taken taloa. Talo on edelleen normaalissa asumiskäytössä, eikä siinä ole kirjallisen perinnön ohella mitään muuta poikkeavaa. Viitisenkymmentä metriä kauempana sijaitsee eräs entinen tupakkakauppa, jonka seinään on liimailtu sanomalehtiartikkeleita: "Tupakkakauppa, jossa Osamu Dazai pysähtyi."

Kirjallinen vaelluksemme koostui kohteista, joihin sisältyi askeettisesti vaatimattomia vierailupaikkoja, mutta myös komeita ja elämää suurempia maisemia. Hengenruoka vaihtelee, kuten pyhiinvaelluksen syyt matkantekoon. Shikokulaisen pyhiinvaeltajan ei ole sallittua juoda matkansa aikana alkoholia, ja hänen on muutenkin noudatettava soveliaita sääntöjä. Dazain kaltaisen kirjailijan seuraajalle sallitaan ja suositellaan silloin tällöin viinikupillista.

Meidän etappimme huipentui majatalossa, laiturin ja kalmariveneiden naapurissa. Emäntänä toimi käsittämättömällä tsugarun murteella rupatteleva muori ja hänen pikkuinen koiransa. Kuuma kylpy ja kylmä olut — virkistäytymisen jälkeen istuimme pian illallispöydän ääressä. Aterian kohdalla voi puhua lähiruoasta: kalmaria, kampasimpukoita, turskan maitia, katkarapua — olikohan antimet pyydetty samana päivänä? Tsugaru-romaanissa on hupaisa kohtaus, jossa Dazai ostaa kalakauppiasmummolta kahden jalan mittaisen hammasahvenen ja jää kala kädessä miettimään mitä ostoksellaan tekisi. Illallisemme kruunasi kyseinen kala: pikkuinen hammasahven sitruunan kera.

Sulkeutumaton ympyrä

Junrei tarkoittaa sananmukaisesti pyhiinvaellusta, jossa reitti kierretään ja muodostetaan ympyrä. Olisi tuntunut sopivalta matkustaa Tappin kautta Kodomariin ja kulkea täydellinen kehä. Tunsin kuitenkin täyttymystä. Yö oli ollut viimeinen koettelemukseni. Ulkona oli puhaltanut myrskyinen merituuli, joka oli uhannut nostaa koko majatalon perustuksineen ilmaan. Olin latonut päälleni monta kerrosta huopia ja peittoja, mutta lämmittimen ansiosta heräsinkin keskellä yötä hikilammikossa.

Aamulla tilanne oli toinen: lämmitin oli tehnyt tenän yön aikana ja heräsin viluissani jääkylmässä huoneessa. Ulkona laiturilta kaikui jotain kuulutuksia — oliko joku parkkeerannut veneensä väärään paikkaan?

Pukeuduin, pakkasin, söin aamupalan. Heitimme hyvästit majatalon muorille ja nousimme autoon. Ajoimme etelään. Kuljimme tasangon poikki, ohi Kanagin. Hirosakin kautta jatkoimme itään. Jätimme pian jälkeemme Aomorin kaupungin ja ylitimme rajan Tsugarusta Nanbuun ja jätimme Tsugarun taaksemme. Oli aika palata kotiin.

Lähteistä

Monia tietoja olen tähän artikkeliin kerännyt Aomorin matkailuesitteistä, mutta Tsugarusta kiinnostuneelle suosittelen ensisijaisesti tutustumista Dazain teokseen Tsugaru (Basam Books 1996), jonka on suomentanut Kai Nieminen. Moniin kuvailemiini asioihin tutustuin alun perin tuon kirjan kautta. Kuvaukset ovat osoittautuneet pitkäikäisiksi – Tsugarun kirjoittamisesta on kulunut jo yli 70 vuotta.