Ulottuuko sateenkaaren pää Japaniin? Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt Japanissa

Siru Uusi-Seppälä

Sisällys

• Aluksi
• SeksuaalivÄhemmistÖt tyÖelÄmÄssÄ
• Seksuaali- ja sukupuolivähemmistÖt kouluissa
• Asuminen ja sairastapaukset
• TIETÄMÄTTÖMYYDEN ongelmat
• Viihdemaailma – hyvÄÄ NÄKYVYYTTÄ vai satuttavaa pilkantekoa?
• "Milloin sinÄ menet naimisiin?"
• Homoseksuaalisuuden historiaa Japanissa
• Yhteiskunnallinen liikehdintÄ
• Lopuksi
• LÄHTEET

Seksuaalivähemmistöjen asema Japanissa on moniselitteinen. Esimerkiksi uskonnolliset tahot eivät tuomitse samaa sukupuolta olevien välisiä suhteita, ja seksuaalivähemmistöihin kohdistunut väkivalta vaikuttaisi olevan verrattain vähäistä. Samaa sukupuolta olevat pariskunnat eivät kuitenkaan voi mennä naimisiin tai muutoin vahvistaa asemaansa, ja syrjinnän pelko saa ihmiset pysyttelemään kaapissa. Joillekin ristiriita yhteiskunnan odotusten ja oman identiteetin välillä osoittautuu liian raskaaksi kantaa ja he päätyvät harkitsemaan itsemurhaa.

Aluksi

Japanissa asuva pariskunta julkaisee japanilaisesta kulttuurista ja omasta arjestaan kertovia videoita Youtube-kanavallaan Rachel & Jun, ja videot ovat saaneet lähes 360 000 käyttäjän tilaamaan heidän kanavansa. Marraskuussa 2013 julkaistu video otsikolla "Being LGBT (Gay) in Japan" on koostettu ihmisten lähettämistä kommenteista, joissa he kertovat kokemuksiaan ja ajatuksiaan siitä, millaista seksuaalivähemmistöjen elämä Japanissa on. Kommentteja on kerätty videolle teemoittain ja ne antavat jopa yllättävän laajalta vaikuttavan kuvan aiheesta. Pääpiirteiltään videon sävy on positiivinen, eikä kommentoimaan vaikuta ilmestyneen yhtäkään erittäin kiihkeästi homoseksuaalisuutta tuomitsevaa henkilöä.

Youtube-kanavalta Medama Sensei löytyy video nimeltään "Being Gay in Japan", jossa Japanissa asuva englanninopettaja haastattelee japanilaista homomiestä. Haastateltava ei esiinny videolla omalla nimellään, eikä hänen kasvojaan näytetä koko videon aikana. Artikkelissa häntä kutsutaan jatkossa nimellä Hayato. Hän kertoo videolla kokeneensa etenkin nuorempana todellisia hankaluuksia hyväksyä itsensä ja suunnitelleensa, kerran jopa melkein yrittäneensä itsemurhaa. Australiassa viettämäänsä aikaa Hayato kuvaa eräänlaiseksi paoksi Japanista, jossa koki olemisen seksuaalisen suuntautumisensa myötä ahdistavaksi. The Japan Timesin 16. helmikuuta 2015 julkaisemassa artikkelissa "Japan tries to transition to LGBT-friendly land" myös transmies Osawa Kazuki kertoo harkinneensa teinivuosinaan itsemurhaa. Osawa kertoo myös siitä, miten vaikeaa Japanissa on niin sanotusti aloittaa uudelleen, mikäli tulee luokitelluksi jollain tapaa epänormaaliksi.

"Being LGBT (Gay) in Japan" -videon kommenteissa onkin huomionarvoista, että seksuaalivähemmistön edustajaksi ilmoittautui vain yksi kommentoijista. Loput ovat ilmeisesti valtaväestöön kuuluvia henkilöitä, joista useat myös kertoivat, etteivät tunne seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Tämän arvellaan johtuvan nimenomaan siitä, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat salaavat seksuaalisuutensa jopa läheisiltään. Videoon kommentoineiden yksittäisten henkilöiden mielipiteet näyttäisivät pääosin myönteisiltä tai ainakin neutraaleilta. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että jokin ahdistaa itse vähemmistöihin kuuluvia niin paljon, että kaapissa pysyminen näyttää ainoalta vaihtoehdolta ja joidenkin elämään liittyvät itsetuhoiset ajatukset. Japanissa syrjintä ei useiden lähteiden mukaan perustu uskontoon, mutta ongelmana näyttää olevan pikemminkin normatiivisen yhteiskunnan aiheuttama paine.

Tämän artikkelin tavoitteena on hahmottaa ongelmia, joita seksuaalivähemmistöt kohtaavat Japanissa ja avata sitä, millainen on seksuaalivähemmistöjen yhteiskunnallinen tilanne. Lopuksi vedän artikkelissa esitettyjä asiakokonaisuuksia yhteen vertailemalla, miten seksuaalivähemmistöihin liittyvät asiat ja niiden käsittely näyttäisivät eroavan Suomessa ja Japanissa. Artikkeli käsittelee erityisesti seksuaalivähemmistöjen kohtaamia ongelmia, mutta myös sukupuolivähemmistöjä käsitellään jonkin verran.

Alkuun

Seksuaalivähemmistöt työelämässä

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamat ongelmat Japanissa näyttävät sijoittuvan etenkin työpaikoille. Videolle kommentoinut, opettajana toimiva Hayato ei esimerkiksi uskalla tulla kaapista kotimaassaan, sillä pelkää tämän aiheuttavan ongelmia esimerkiksi oppilaidensa vanhempien kanssa. Hayaton mukaan on myös mahdollista, että hänet voitaisiin epävirallista kautta erottaa virastaan. Australiassa ollessaan hän sen sijaan kertoi seksuaalisesta suuntautumisestaan esimiehelleen.

Työpaikkoihin liittyvät ongelmat nousivat esiin myös "Being LGBT (Gay) in Japan" -videolla. Nimimerkki air607 arvelee, että yritykset eivät välttämättä suhtautuisi hyvin esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluvaan myyjään ja uskoo, että asiakkaiden reaktiot ja huono palaute voisivat huolestuttaa yrityksiä. Hän vetää myös rajanvedon yksilöiden ja yhteisöjen välille arvellessaan, että yksilöt eivät suhtaudu homoväestöön ennakkoluuloisesti, mutta yhtiö tai yhteisö näkee heidät epänormaaleina.

Huhtikuussa 2012 Gay Star News-lehti haastatteli Ishikawa Taigaa, Japanin ensimmäistä avoimesti homoseksuaalia paikallispoliitikkoa. Myös Ishikawa tuo haastattelussa esiin sen, etteivät ihmiset voi aina olla avoimia identiteetistään etenkään työpaikoilla ja kertoo tietävänsä tapauksia, joissa jotkut ovat menettäneet työnsä tällaisissa tilanteissa. Myös The Japan Times tuo esiin työelämässä kohdatut ongelmat: vuonna 2014 tehtyyn kyselyyn oli vastannut 1200 LGBT-henkilöä, joista 70 prosenttia oli törmännyt syrjiviin asenteisiin työpaikallaan. Kansalaisjärjestö Nijiiro Diversityn perustaja Muraki Makin mukaan työpaikoilla saattaa ilmetä muun muassa harmittomaksi tarkoitettua, mutta usein loukkaavaa ja seksuaaliseen häirintään vertautuvaa pilailua. Muraki kertoo myös tapauksesta, jossa transnainen oli saanut potkut työpaikastaan kasvatettuaan pitkät hiukset – esimiehen mukaan tämä oli nimittäin viitannut siihen, että työntekijä ei ollut kykeneväinen mukautumaan organisaatioon. Jo pelkästään ulkonäköön liittyvä, biologisen sukupuolen normeista poikkeaminen saatetaan siis nähdä merkkinä siitä, ettei työntekijä ole sovelias työpaikkaansa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kouluissa

Seksuaalivähemmistöihin kohdistettu fyysinen väkivalta ei useiden lähteiden mukaan ole Japanissa erityisen yleistä. "Being LGBT (Gay) in Japan" -videoon kommentoinut nimimerkki Konostack kertoo viestinsä alussa olevansa itse homoseksuaali, ja tuo jo viestinsä alussa esiin, ettei ole juuri koskaan kohdannut väkivaltaa tai sanallista häirintää Japanissa. Kommenteissa ei myöskään mainita esimerkiksi koulukiusaamisesta.

The Japan Timesin vuonna 2015 julkaisemassa uutisessa asiasta saa kuitenkin erilaisen käsityksen. Uutisessa kerrotaan vuoden 2013 lopulla tehdystä kyselystä, johon vastasi 609 seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaa henkilöä. Vastanneista lähes 70 prosenttia kertoi joutuneensa fyysisen, henkisen tai seksuaalisen väkivallan uhreiksi, tulleensa laiminlyödyiksi tai kokeneensa, että ovat jääneet ryhmän ulkopuolelle. Samassa uutisessa haastatellaan myös Inoue Osamua, jolla ei myöskään ole tarjota aurinkoista kuvaa seksuaalivähemmistöön kuuluvan nuoren arjesta. Hän muistelee perheensä muuttoa kaupungista maaseudulle ja sitä, kuinka joutui uudessa koulussaan kiusatuksi usean vuoden ajan. Inoue kertoo myös tapauksen lukiosta: hänen tullessaan kaapista koulun judoklubin valmentaja sanoi, ettei uskalla istua Inouen vieressä, jotta muut eivät luulisi häntäkin homoksi. Poikkeava kohtelu on siis ainakin Inouen tapauksessa ulottunut myös aikuisten käytökseen. Kouluissa tapahtuvan kiusaamisen toivat esille myös The Japan Timesin haastattelema transmies sekä hänen kumppaninsa.

Asuminen ja sairastapaukset

Asunnon hankkiminen vaikuttaa olevan yleisesti tunnettu ongelma seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen keskuudessa. Samaa sukupuolta olevat parit eivät voi yhdessä vuokrata edullisia julkisia asuntoja, ja myös asuntojen löytäminen yksityiseltä vuokranantajalta voi osoittautua vaikeaksi. Hara Minatan, All Japan Sexual Minorities Support Networkin johtajan, mukaan vuokranantajat ovat usein vaistomaisesti haluttomia vuokraamaan asuntoja samaa sukupuolta oleville pareille. Tähän ongelmaan on pyritty kuitenkin vastaamaan esimerkiksi Nakanon alueella Tokiossa, jossa vähäosaisille on pyritty järjestämään yksityisiä vuokra-asuntoja, ja tähän vähäosaisten joukkoon on luettu myös samaa sukupuolta olevat pariskunnat.

Lähteissä viitataan myös tapauksiin, joissa samaa sukupuolta olevat parit eivät ole päässeet vierailemaan sairaaloissa toistensa luona, koska heitä ei määritellä toistensa perheenjäseniksi. Tämä sai Osawa Kazukin ja tämän kumppanin, Osawa Shoin – jotka molemmat ovat lain silmissä naisia – käyttämään The Japan Timesin mukaan yleistä keinoa, adoptiota. Shoi adoptoi Kazukin vuonna 2012 ja näin pariskunta kuuluu laillisesti samaan perheeseen. Tällä tavalla Osawat pystyivät varmistamaan sen, että mahdollisen sairastapauksen yhteydessä heitä on kohdeltava sairaaloissa perheenjäseninä.

Tietämättömyyden ongelmat

Kaikkia mainittuja ongelmia voi selittää se, että japanilaisten tietämys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä koetaan vähäiseksi. Useissa lähteissä tuodaan esiin, kuinka vähän ihmiset tietävät seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuudesta, ja esimerkiksi homoseksuaalisuuden ja transidentiteettien eroa ei aina tunnisteta.

"Being LGBT (Gay) in Japan" -videolle kommentoinut nimimerkki Konostack kertoo, että ihmiset tuntuvat olettavan, että hän on "nainen sisältä", ja että hän olisi kiinnostunut myös vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutumisesta tai sukupuolensa korjaamisesta. Myös Hayato mainitsee, että ihmiset eivät useinkaan tunnista eroa transsukupuolisuuden ja homoseksuaalisuuden välillä, mutta hänen mukaansa transidentiteetit kuitenkin hyväksytään useammin eräänlaisena performanssina.

Nimimerkki lincoqie arvelee, että olisi olemassa jopa japanilaisia homoseksuaaleja, jotka eivät itsekään tiedosta seksuaalista suuntautumistaan. lincogie arvelee, että he saattavat päätyä naimisiin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, vaikka kokevatkin olonsa heterosuhteessa jotenkin omituiseksi. Nimimerkki kumako88:n kommentista päätellen seksuaalivähemmistöistä ei ole opetettu kouluissa.

The Japan Timesin uutisessa "For LGBT students in Japan, coming out is the easy part" puhutaan myös koulumaailmasta ja tuodaan esiin se, kuinka opettajatkaan eivät usein tiedä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä tarpeeksi. Opettajille suunnattuun kyselyyn vastanneista 6000 opettajasta vain 7,5 prosenttia oli saanut tietoa seksuaalivähemmistöistä opettajakoulutuksensa aikana, ja vain 8 prosenttia vastanneista kertoo kuulleensa sukupuolivähemmistöistä. Osakalaisen yliopiston professori Hidaka Yasuharu on sitä mieltä, että mikäli aiheesta ei puhuta opettajien koulutuksessa, täytyisi esimerkiksi kuntien järjestää koulutusta aiheista. Hidakan mukaan on mahdollista, että opettajat lausuisivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvia sopimattomia kommentteja tai vitsejä luokassaan, vaikeuttaen näin entisestään vähemmistöihin kuuluvien oppilaiden tilannetta.

Viihdemaailma – hyvää näkyvyyttä vai satuttavaa pilkantekoa?

Haastatteluissa ja videolla tulevat esiin myös televisioviihteestä tutuiksi käyneet onee-hahmot, joista The Japan Timesissa mainitaan nimeltä Ikko, Kaba-chan ja Matsumura Chris. "Being LGBT (Gay) in Japan" -videon toinen tekijä, Rachel, kuvaa tätä hahmotyyppiä naismaisesti puhuvaksi homomieheksi, joka ei kuitenkaan esimerkiksi pukeudu naisten vaatteisiin. Rachelin mukaan sanan merkitys on kuitenkin muuttunut käytössä ja nykyään ihmiset käyttävät sitä myös puhuessaan transhenkilöistä. Hän kuitenkin huomauttaa, että termi on kiistanalainen, ja vaikka sanaa onkin hyväksyttävää käyttää television viihdetaiteilijoista, muita ihmisiä termi luultavasti loukkaisi.

"Being LGBT (Gay) in Japan" -videosta käy ilmi, että viihteen luomat kuvat näyttäisivät kuitenkin totuttavan ihmisiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Esimerkiksi nimimerkki ted21727 kertoo tuntevansa kaksi homoseksuaalia, muttei juurikaan välitä asiasta omien sanojensa mukaan siksi, että on nähnyt homoseksuaaleja televisiossa. Samoin nimimerkki mayan226 uskoo, että ennakkoluulot seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan ovat vähäisiä ihmisten totuttua heihin televisiossa. Nimimerkki Darkbrown puolestaan kertoo uskovansa, että ainakaan nuorten keskuudessa ei ole paljoakaan negatiivisia asenteita ja uskoo, että miesten ja naisten välisiin suhteisiin keskittyneiden yaoi- ja yuri-mangojen näkyvyys on vaikuttanut tähän myönteisesti.

Toisaalta viihteen esittämät kuvat näyttäytyvät lähteissä myös ongelmallisina. Esimerkiksi Osawat uskovat, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten kiusaaminen voi lisääntyä, mikäli median esitystapoja ei muuteta. He nostavat esiin onee-hahmojen ongelmallisuuden ja kertovat, että yleensä nämä henkilöhahmot ovat muiden hahmojen rakastamia luonteensa ja tyylitajunsa takia, mutta toisaalta heidät esitetään myös eräänlaisina helpon huumorin kohteena. Myös Hayato mainitsee homoseksuaaleja kuvaavat komediat ja kertoo pelkäävänsä, että joutuisi itse samanlaisen pilkan kohteeksi, mikäli olisi avoin seksuaalisuudestaan.

Viihteessä esiintyvät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat ovat puhuttaneet ihmisiä myös Suomessa,ja yhteyksiä voisi kenties vetää myös muualla käytyyn keskusteluun siitä, millaisia representaatioita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä mediassa esitetään. Näyttää selvältä että tv-näkyvyys voidaan kokea sekä eduksi että haitaksi. Yhtäältä viihde voi ikään kuin totuttaa ihmisiä ajatukseen vähemmistöjen olemassaolosta, toisaalta sen esittämät kuvaukset voidaan kokea myös loukkaavina tai niiden voidaan nähdä kannustavan pilkkaan ja syrjintään. Kazuki ja Shoi Osawan lisäksi myös Ishikawa Taiga mainitsee haastattelussa, että viihteeseen olisi tarpeellista saada ennen kaikkea aiempaa todenmukaisempia kuvauksia homoseksuaalisuudesta.

"Milloin sinä menet naimisiin?"

Ishikawa Taiga sanoo, ettei itse kohtaa vaikeuksia jokapäiväisessä elämässään, vaikka onkin hyvin avoin seksuaalisesta suuntautumisestaan. Ongelmaksi hän kuitenkin nostaa sen, että kaikki Japanissa keskittyy oletukseen mies-nais-parista. Tällainen heteronormatiivisuus tuli hänen mukaansa aikaisemmin ilmi esimerkiksi työtovereiden kysellessä jatkuvasti, milloin hän aikoo mennä naimisiin. Japanilaisessa pankissa täytyy hänen mukaansa olla naimisissa voidakseen edetä urallaan.

Heteronormin voimakkuus näkyy myös yksinjäämisen kokemuksessa. Esimerkiksi itsemurhaa yrittänyt Hayato kertoo itsetuhoisten ajatuksiensa yhdeksi syyksi pelon siitä, että on ainoa homo. Helpotusta pahaan oloon seurasi vasta hänen muuttaessaan Osakaan ja tavatessaan muita vähemmistön edustajia. Heteronormi näyttäisi siis vaikuttaneen ainakin Hayaton mielessä voimakkaana hänen olettaessaan kaikkien muiden ympärillään olevan heteroita ja kokiessaan jäävänsä kokemustensa kanssa täysin yksin. Heteronormatiivisuuden vaikutus voitaneen kenties nähdä myös kulissiavioliitoista, joista Hayato puhuu haastattelunsa alussa: jotkut seksuaalivähemmistöön kuuluvat ihmiset menevät normin mukaisesti naimisiin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa kertomatta tälle todellisesta suuntautumisestaan.

Homoseksuaalisuuden historiaa Japanissa

Japanissa homoseksuaalisuuteen ei liity uskonnollisia moraalikäsityksiä. "Being LGBT (Gay) in Japan" -videolla useat kommentoijat korostivat, että Japanissa suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on ollut historian saatossa sangen hyväksyvää. Edo-kaudella (1603–1867) miehet saattoivat halutessaan solmia liiton joko miehen tai naisen kanssa, eikä nykymuotoista normatiivista yhteenvetoa eri sukupuolten välille oltu vedetty. Yhteiselämän ei siis katsottu automaattisesti kuuluvan pelkästään mies-nais-pareille. Naisten välisten suhteiden asema oli tosin siinä mielessä erilainen, että aiheesta ei puhuttu eikä niitä pidetty samalla tavalla vakavasti otettavina. Artikkelissaan "Japan's queer cultures" tutkija Mark McMelland kuitenkin huomauttaa, että naistenkin väliset suhteet ovat saattaneet olla tuolloin yleisiä, ja aikakauden taiteessa kuvataan myös naisten välisiä seksuaalisia suhteita.

Kun Japani sitten avattiin ulkomaailmalle Meiji-kaudella (1868–1912), Japanista Eurooppaan lähetetyt intellektuellit toivat runsaasti vaikutteita länsimaista – mukaan lukien Euroopan lääketieteellisissä piireissä kehittyneen uuden seksologisen suuntauksen, joka vahvisti länsimaissa aiemmin uskontoon ja lakiin perustunutta homoseksuaalisuuden vastaisuutta. Japanissa eksologian saralla vaikutti etenkin kirjailija Ôgai Mori, joka oli opiskellut lääketiedettä Berliinissä. Hänen kirjoittamansa artikkelit ja erityisesti hänen romaaninsa Vita Sexualis (1909) vaikutti Japanissa keskusteluun siitä, mikä seksuaalisuudessa koettiin niin sanotusti normaaliksi ja mikä taas perverssiksi tai sairaaksi. Aikaisemmin lähinnä intellektuellin eliitin luettavissa olleen uuden seksologian lukijakunta kasvoi Taishô-kaudella (1912–26). Tuolloin koettiin kuitenkin myös niin kutsuttu hentai boom, ensimmäinen laajempi kiinnostus queer-seksuaalisuuteen. Homoseksuaalisuutta oli kuvattu useilla erilaisilla termeillä ja Taishô-kaudella niistä eriytyi suosituimmaksi sana dôseai, joka voitaneen kääntää samaa sukupuolta olevien väliseksi rakkaudeksi. Termin laajempi yleistyminen tarkoitti käytännössä sitä, että japanin kielessä oli nyt ensimmäistä kertaa mahdollista keskustella sekä naisten että miesten välisistä suhteista samassa yhteydessä. Naisten väliset suhteet ja naisten homoseksuaalisuus kiinnosti aiempaa enemmän myös Taishô-kauden kirjailijoita.

Kiinnostava esimerkki Taishô-kaudelta on kokonaan naisista koostuva teatteriseurue nimeltään Takarazuka, jossa uskottiin esiintyvän paljonkin naisten välisiä suhteita. Seurueen naiset näyttelivät sekä mies- että naisroolit, ja erityisesti miesroolien esittäjät olivat naisfanien keskuudessa ihailtuja. Naisten ihastuksia toisiin naisiin ei kuitenkaan otettu erityisen vakavasti, vaan ajateltiin niiden olevan sairaalloisesta luonteestaan huolimatta jotain ei-seksuaalista ja väliaikaista. Toisaalta naisten väliset suhteet nähtiin usein emotionaalisempina ja henkisempinä, kun taas miesten välisten suhteiden ajateltiin olevan ennen kaikkea lihallisia.

1930-luvulla militarisointi johti siihen, että hallitus pyrki kontrolloimaan seksuaalisuutta aiempaa tarkemmin. Toisaalta kulttuurissa vallitsi myös voimakas homososiaalisuus: miehet olivat keskenään armeijassa ja rintamalla, naiset keskenään tehdastöissä ja kontakti sukupuolten välillä verrattain vähäistä. Tämän sukupuolten erottamisen myötä alettiinkin puhua siitä, kuinka romantiikka oli kuollut ja miehet alkoivat korvaamaan menetettyä romanttista rakkautta homososiaalisilla veljeyssiteillä. Esimerkkinä tästä ovat sodan ajan mediassa mainitut toverirakkaussuhteet, jossa miesten välisen siteen nähtiin tuottavan uhrautuvampaa käytöstä ja voitokkaampia tuloksia taistelukentällä. Näissä suhteissa ei toki virallisesti kerrottu olevan mitään seksuaalista. Asia nousi esiin vasta sodan jälkeen, kuten McMelland osoittaa kertoessaan vuonna 1952 julkaistusta artikkelista, "Homosexuality on the battlefield", joka kuvaa vanhempien sotilaiden ja nuorten, kauniiden poikien välisiä suhteita. Suhteet olivat ilmeisesti jollain tasolla hyväksyttyjä, ja niiden tarkoituksena oli ilmeisesti paitsi korvata naisten puute, myös purkaa seksuaalisia haluja rintamalla. Toisaalta sodan aikana käytettiin myös niin kutsuttuja lohtunaisia (englanniksi comfort women), miehitetyiltä alueilta prostituoiduiksi pakotettuja, usein korealaisia naisia.

Kun sota oli ohi, seksuaaliset teemat alkoivat jälleen nousta esiin kulttuurissa. 1950-luvulla alettiin julkaista lehtiä, kuten Sexual Moral Science ja Sexual Morals Storybook, joissa keskusteltiin niin sanotuista perversseistä haluista. Hieman samankaltaisia lehtiä oli ilmestynyt jo 1920-luvulla hentai boomin aikaan. 1950-luvun lehdissä julkaistiin myös lukijoiden kirjeitä, joissa he kertoivat omista seksuaalisista, "perversseistä" haluistaan. Tämä todistaa McMellandin mukaan siitä, että ajan lääketiede ja psykoanalyyttiset teoriat eivät vaikuttaneet tuona aikana Japanissa yhtä paljon kuin vaikkapa 1950-luvun Yhdysvalloissa.

Naistenkaan väliset suhteet eivät olleet täysin unohdettuja, vaikka sodan jälkeen keskityttiinkin pääasiassa miesten välisten suhteiden ja miesten seksuaalisuuden kuvaamiseen. Naisten välisestä rakkaudesta löytyy jonkin verran keskustelua sodanjälkeisistä julkaisuista, ja myös miehille suunnatuissa lehdissä osa lukijakirjeistä tuli seksuaalivähemmistöön kuuluvilta naisilta. Kuitenkin hyvin pitkään seksuaalivähemmistöön kuuluvat naiset olivat selkeästi vähemmän esillä ja kuuluvilla kuin miehet. Esimerkiksi ensimmäinen kaupallinen lesbo- ja bi-naisille suunnattu lehti, Phryne, ilmestyi vasta vuonna 1995.

Lehdille osoitetuista kirjeistä käy myös ilmi, että sodan jälkeen erityisesti suurten kaupunkien ulkopuolella asuvat miehet perustivat omia yhdistyksiään ja verkostoituivat. Myös homoseksuaaleille suunnattuja illanviettopaikkoja oli ilmeisesti tullut heti sodan jälkeen, ja näissä piireissä kehittyi 1950-luvulla myös termi gei. Nimitys viittasi alun perin kyseisiin illanviettopaikkoihin ja siellä työskenteleviin henkilöihin, muttei niinkään niiden asiakkaisiin. Koska monet illanviettopaikoissa työskentelevistä miehistä olivat itse asiassa transsukupuolisia, alettiin termiä käyttää etupäässä heistä. Tämä vaikutti vielä 1970-luvun lopulla siihen, ettei gei-sanan käyttö poliittisemmassa merkityksessä yleistynyt kovinkaan nopeasti termin yhdistyessä ihmisten mielissä ennen kaikkea tiettyjen illanviettopaikkojen baarityöntekijöihin. Termistön puuttuessa yhteydet Japanin ulkopuolisiin homo- ja lesbopiireihin olivat ilmeisesti vähäiset.

1970-luvun alussa termi rezubian alkoi sen sijaan kerryttää myös poliittisia merkityksiä, ja queer-aktivismi lähti Japanissa liikkeelle ennen kaikkea lesboyhteisöstä. Muutoinkin seksuaalivähemmistöihin kuuluvien naisten ja miesten yhteisöt kehittyivät toisistaan pitkälti erillään. Yhteisöt eivät tulleet esimerkiksi poliisien järjestelmällisen vainon kohteiksi kuten monissa muissa maissa, ja näin ollen yhteisöillä ei ollut yhteistä huolenaihetta, joka olisi yhdistänyt seksuaalivähemmistöihin kuuluvia miehiä ja naisia.

1971 perustetussa lesboryhmä Wakakusa no Kaissa osa tapaamisiin osallistuneista halusi liittoutua muiden naisten kanssa poliittisemmassa merkityksessä. Merkittävä organisaatio oli myös 1980-luvun lopulla perustettu Regumi, joka julkaisi lehdessään informaatiota muun muassa lesbokirjallisuudesta, tuki- ja keskusteluryhmistä sekä tietoa tarjoavasta puhelinlinjasta. Miesten lehdistä tyypillisemmin menestyivät eroottissävytteisemmät lehdet kuten Barazoku, mutta myös poliittisemmin suuntautuneesta liikehdinnästä on olemassa esimerkkejä. Esimerkiksi Tôgô Ken perusti poliittisen puolueen nimeltään Zatsumin no Kai, ja nosti esiin Japanin heteronormatiivisen yhteiskuntarakenteen ja seksuaalisten vähemmistöjen kokeman painostuksen välisen yhteyden. Tôgô ei kuitenkaan kohonnut erityisen suureksi vaikuttajaksi, sillä hän ei onnistunut saamaan kannatusta homomiesten tai muiden edustamiensa yhteisöjen joukossa.

Minami Teishirôsta tuli gay-lehti Adonille annetun haastattelun jälkeen ILGAn (International Lesbian and Gay Association) edustaja Japanissa. ILGAn tehtävänä on tarjota tukea seksuaalivähemmistöille ympäri maailmaa ja pyrkiä vaikuttamaan myös kansallisiin hallintoelimiin. Japanissa ILGAn suurimmiksi onnistumisiksi voitaneen nimetä ainakin ensimmäisen Tokion lesbo- ja homomarssin (Tokyo Lesbian and Gay Parade) järjestäminen vuonna 1994. McMellandin mukaan osallistujamäärät alkoivat tosin tippua parin ensimmäisen paraatin jälkeen osallistujien ollessa tyytymättömiä tapahtuman järjestämiseen. Tämä todistaa McMellandin mukaan siitä, että ILGA ei lopultakaan onnistunut keräämään itselleen laajaa kannatusta Japanissa. Myös Minami oli havainnut ongelmalliseksi esimerkiksi keskustelun HIV-viruksesta, kaapista tulemisesta ja julkisen aktivismin tarpeesta.

Sisäiset ristiriidat ja nuorempien jäsenten tyytymättömyys sai nuoremmat jäsenet perustamaan OCCURin (Japan Association for the Lesbian and Gay Movement). OCCUR onnistui lanseeraamaan käsitteen tôjisha koskemaan ihmisoikeusryhmittymiä, jotka vaativat itsemäärämisoikeuksia ja itseilmaisun vapautta. Tämä on auttanut suurta yleisöä näkemään seksuaali- ja etenkin sukupuolivähemmistöt nimenomaan vähemmistönä, joka näin ollen omaa oikeuksia kuten muutkin heikommassa asemassa olevat ryhmittymät.

Yhteiskunnallinen liikehdintä

Videolla "Being LGBT (Gay) in Japan" osa kommentoijista kokee ongelmallisena sen, mikäli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt niin sanotusti huutelevat identiteetistään ja vaativat näkyvästi oikeuksiaan. Esimerkiksi laajat mielenosoitukset eivät ole Japanissa erityisen yleisiä, ja myös poliittista uraa luova Ishikawa Taiga ilmaisee tällaisen olevan liian suoraa japanilaisessa kulttuurissa. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyys ei siis ole tässä suhteessa kenties suoraan verrattavissa länsimaissa käytävään keskusteluun.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Japanissa olisi asian tiimoilta minkäänlaista liikehdintää ja halua keskustella aiheesta. Ishikawa Taiga nostaa esille muun muassa sen, kuinka tärkeää oikean tiedon lisääminen on, jotta vähemmistöihin kuuluvien oikeudet ja olot voisivat parantua jatkossa. Hayato puolestaan suhtautuu omaan kaapista tuloonsa epäluuloisesti, eikä usko sen olevan mahdollista Japanissa vielä pitkiin aikoihin. Tästä huolimatta hän kertoo toivovansa, että aiheesta voitaisiin keskustella, jotta muutoksia tapahtuisi.

Näkyvyyttä tuovaa ja mahdollisesti keskustelua ruokkivaa liikehdintää on esimerkiksi tapahtumien ja järjestöjen muodossa. Myös yritykset näyttävät kiinnittäneen huomiota seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan erilaisten kampanjoiden välityksellä. Uutisotsikoihin ovat puolestaan nousseet eri tahojen järjestämät vihkiäisseremoniat, sekä Tokion Shibuyan alueen hyväksymä ehdotus todistuksista, joita hakemalla samaa sukupuolta olevat parit voivat jatkossa saada virallisen vahvistuksen suhteelleen.

Järjestöt ja LGBTIQ-tapahtumat

Japanissa on jonkin verran seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asialle omistautuneita järjestöjä, esimerkiksi opiskelijajärjestö LGBT Youth Japan, Nijiiro Diversity ja Stonewall Japan.

Tokyo Lesbian and Gay Parade on järjestetty Japanissa vuodesta 1994 alkaen, ja huolimatta sen kohtaamista ongelmista on tapahtuman järjestäminen jatkunut tähän päivään asti. Huhtikuussa 2014 uutisoitiin Japanin pääministerin vaimon, Akie Aben, osallistuneen Tokion sateenkaarimarssiin (Tokyo Rainbow Parade), joten ilmeisesti myöskään Japanin yhteiskunnallisesti näkyvät henkilöt eivät aina koe ongelmalliseksi asettua tukemaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Myös ainakin Sapporossa on aikaisemmin järjestetty oma tapahtumansa, Sapporon Sateenkaarimarssi (Sapporo Rainbow March), vaikkakin Stonewall Japan uutisoi verkkosivuillaan tapahtuman loppumisesta vuonna 2013.

Yritysten kampanjat

Japanissa työelämä näyttäisi olevan yksi suurimpia ongelmakohtia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämässä, ja tärkeimpiä syitä esimerkiksi Hayatolle pysytellä kaapissa. The Japan Timesin julkaiseman artikkelin mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanne on kuitenkin kääntynyt parempaan päin aivan viime vuosina.

Esimerkiksi Nomura Holdings Inc. sisällytti vuonna 2012 yrityksensä eettisiin sääntöihin kohdan, joka kieltää sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän. Samankaltaisia lupauksia ovat tehneet myös monet kansainväliset yhtiöt kuten Sony ja Shiseido.

Vuoden 2015 tammikuussa kosmetiikan jälleenmyyjänä toimiva Lush Retail puolestaan uudisti henkilöstöjärjestelmäänsä osana laajempaa kampanjaansa seksuaalivähemmistöihin liittyen. Nykyisellään yrityksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat työntekijät voivat vaatia kumppanin löytäessään samoja avioitumiseen liittyviä etuuksia kuin muutkin työntekijät. Yritys myös lupasi, että työtä hakevia ei syrjitä seksuaaliseen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin perusteella. Työhakemuksessa ei myöskään enää vaadita hakijaa ilmoittamaan sukupuoltaan.

Nijiiro Diversityn perustaja Muraki Maki näkee nämä muutokset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemassa positiivisena myös yrityksiä ajatellen, sillä Maki uskoo muutosten vähentävän työntekijöiden alttiutta stressille ja lisäävän näin heidän tuottavuuttaan.

Vihkiäisseremoniat ja todistukset

Uutisiin ovat nousseet myös eri tahojen mahdollistamat vihkiäisseremoniat. Kioton Shunkoin-buddhalaistemppeli on tarjonnut perinteisiä vihkiäisseremonioita samaa sukupuolta oleville pareille vuodesta 2010 alkaen. Temppeli on tehnyt myös yhteistyötä Hotel Granvia Kyoton kanssa tarjoten hääpaketteja pareille, jotka haluavat tulla vihityiksi Shunkoin-temppelissä. Temppelin pappi Kawakami Takafumi perusteli päätöstä muun muassa halullaan tuoda LGBT-kysymyksiä enemmän esiin Japanissa ja vähentää näin yleistä uskomusta siitä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia olisi vain Japanin ulkopuolella. Vuodesta 2012 alkaen myös Tokyo Disneyland on tarjonnut samaa sukupuolta oleville pareille mahdollisuuden vihkiäisseremoniaan.

Molemmat vihkiäisseremoniat ovat kuitenkin ennen kaikkea symbolisia, eivätkä tuo pareille samoja oikeuksia ja etuja kuin heteroseksuaalisessa avioliitossa oleville pareille. Virallisemman tunnustuksen samaa sukupuolta olevat parit voivat kuitenkin jatkossa saada asuessaan Shibuyan alueella Tokiossa. The Japan Times uutisoi helmikuussa 2015, että alueella aiotaan ehdottaa samaa sukupuolta oleville pareille myönnettävien todistusten käyttöönottoa. Ehdotus hyväksyttiin maaliskuussa 2015, ja sen lisäksi alueella suunnitellaan kampanjaa, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa seksuaalivähemmistöjen ongelmista. Nämäkään todistukset eivät ole samalla tavalla lainmukaisesti sitovia sopimuksia kuin avioliitto, mutta esimerkiksi The Japan Timesin uutisessa arveltiin, että päätös voisi toteutuessaan kannustaa muun muassa vuokraisäntiä ja sairaaloita kohtelemaan samaa sukupuolta olevia pariskuntia jatkossa yhdenvertaisina heteroparien kanssa. Ishikawa Taiga tuo samassa uutisessa esille sen, että muualla maailmassa Shibuyan tapauksen kaltaiset, paikallisella tasolla tapahtuneet päätökset ovat onnistuneet parantamaan seksuaalivähemmistöjen asemaa lopulta koko maan tasolla. Samoin Ishikawa kertoo uskovansa, että lainmuutokset voisivat todella vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskunnan asenteisiin Japanissa. Esimerkkinä Ishikawa käyttää sitä, kuinka transsukupuolisten sukupuolenkorjauksen salliva laki on muuttanut aiemmin hyvinkin kielteisiä mielipiteitä suopeammiksi.

Lopuksi

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvät asiat ovat olleet myös suomalaisessa mediassa paljon esillä esimerkiksi tasa-arvoisesta avioliittolaista keskusteltaessa. Myös Venäjän toiminta vähemmistöjen suhteen on saanut osakseen huomiota, huolta ja toisaalta myös kannatusta. Esimerkiksi viihdekuvastojen ja yleisön asenteiden välinen suhde näyttäisi saavan samankaltaisia piirteitä sekä suomalaisessa että japanilaisessa keskustelussa. Japanissa ongelmien keskeinen lähde näyttäisi kuitenkin olevan ennen kaikkea yhteiskunnassa vallitseva yhdenmukaisuuden paine siinä missä Suomessa keskustelu liittyy usein esimerkiksi uskontoon.

Mielenosoitukset ja äänekäs oikeuksien vaatiminen eivät myöskään vaikuta olevan japanilaisessa yhteiskunnassa arvossaan. Suomessa eräs epäilemättä merkittävimmistä muutoksista ainakin seksuaalivähemmistöjen elämässä lähti liikkeelle kansan keskuudesta lähteneen kansalaisaloitteen muodossa, ja samoin esimerkiksi tehdyn päätökseen kumoamaan pyrkivä, Aito avioliitto-aloite sai alkunsa kansalaisaloitejärjestelmän kautta. Sen sijaan muutokset Japanissa näyttäisivät ainakin uutisten perusteella lähteneen usein liikkeelle jonkinlaisen organisaation välityksellä. Myös lain silmissä muutokset ovat tapahtuneet ainakin eri aikataulussa kuin Suomessa: meillä homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistui rikoslaista 1971, kun taas Japanissa homoseksuaaliset teot suostuvaisten aikuisten välillä eivät ole olleet lailla kiellettyjä 1880-luvun alun jälkeen. Sen sijaan sairausluokituksesta luovuttiin Suomessa vuonna 1981 ja Japanissa vasta 1995. Translaki astui Suomessa voimaan vuonna 2003 ja Japanissa vuotta myöhemmin.

Hitaasti muutokset näyttäisivät kuitenkin tavoittavan sekä suomalaisen että japanilaiset yhteiskunnan, ja ainakin molemmissa maissa on herätty keskustelemaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanteesta.

Lähteet

Aito avioliitto ry 2015: http://www.aitoavioliitto.fi/ (Luettu 8.8.2015).

Being LGBT (Gay) in Japan 2013: Rachel & Jun. https://www.youtube.com/watch?v=fxQYu4MOFCY (Katsottu 10.3.2015).

Carroll Aengus & Itaborahy, Lucas Paoli 2015: "Statesponsored homophobia. A World Survey of Laws: criminalisation, protection and recognition of same-sex love." http://old.ilga.org/Statehomophobia/ILGA_State_Sponsored_Homophobia_2015.pdf (Luettu 8.8.2015).

Dellios, Claire 2011: "Why Tokyo has no Pride". Time Out Tokyo. http://www.timeout.jp/en/tokyo/feature/4676/Why-Tokyo-has-no-Pride (Luettu 21.3.2015).

International Gay & Lesbian Human Rights Commission 1995: "Japan: Psychiatrists Remove Homosexuality from List of Disorders". http://iglhrc.org/content/japan-psychiatrists-remove-homosexuality-list-disorders (Luettu 8.8.2015).

"Japan's First Lady joins thousands marching in Tokyo LGBT pride parade". Staff Reports 2014. LGBTQ Nation. http://www.lgbtqnation.com/2014/04/japans-first-lady-joins-thousands-marching-in-tokyo-lgbt-pride-parade/ (Luettu 21.3.2015).

Kuruvilla, Carol 2014: "Shunkoin Temple In Kyoto Helps Japan's Same-Sex Couples Tie The Knot". The Huffington Post. http://www.huffingtonpost.com/2014/12/12/japan-shunkoin-temple-lgbt-wedding_n_6308052.html (Luettu 21.3.2015).

Leach, Anna 2012: "Polite prejudice: LGBT life in Japan". Gay Star News. http://www.gaystarnews.com/article/polite-prejudice-lgbt-life-japan020412. (Luettu 17.3.2015).

"Lohtunaisten kohtalo koskettaa". Yle Uutiset 2011, päivitetty 2012: http://yle.fi/uutiset/lohtunaisten_kohtalo_koskettaa/5409493
(Luettu 10.4.2015).

McMelland, Mark 2011: "Japan's queer cultures". Routledge Handbook of Japanese Culture and Society, s. 140–149. Routledge, New York.

McCurry, Justin 2012: "Disneyland Tokyo backs gay marriage". Taipei Times. http://www.taipeitimes.com/News/feat/archives/2012/05/19/2003533178 (Luettu 21.3.2015).

"Sapporo Rainbow March Says Sayonara". Stonewall Japan 2013: http://stonewall.ajet.net/sapporo-rainbow-march-2013/ (Luettu 10.4.2015).

Seta ry 2015: http://seta.fi/ (Luettu 8.8.2015).

"Tokyo ward Shibuya certifies same-sex partnerships". BBC News 2015. http://www.bbc.com/news/world-asia-32130599 (Luettu 8.4.2015).

"Transsexual's 'change' recognized". CBS News 2004. http://thewe.cc/contents/more/archive2004/july/transsexual_change_recognized.htm (Luettu 8.8.2015).

Westlake, Adam 2012: "American English teacher makes video about being gay in Japan". Japan Daily Press. http://japandailypress.com/american-english-teacher-makes-video-about-being-gay-in-japan-116341/ (Luettu/Katsottu 10.3.2015).

Harukaze numero 9:n pääsivulle