Kasvitieteen opetuksen alkuvuosilta

50 vuotta opetuksen aloittamisesta

8.12.2009

Matti Kauppi  

Edustan Oulun yliopiston opiskelijoiden vanhinta vuosikertaa ja olen sattuneesta syystä myös ylioppilaskunnan jäsen numero 1.  Otan tämän muistelukseni enemmän opiskelijan kuin opettajan näkökulmasta.

Meitä oli kolmisenkymmentä innokasta biologin alkua aloittamassa opintojamme kasvi- eläin- ja maantieteessä syksyllä 1959.  Kasvi- ja eläintieteen laitos aloittivat saman katon alla Åströmin konttorirakennuksen ylimmässä kerroksessa Kasarmintie 7 talossa, jossa tänään sijaitsee Oulun kaupungin taidemuseo. Perinnöllisyystieteen laitosta ei vielä ollut.

Opiskelu tähtäsi lähinnä vain biologian ja maantieteen lehtorin pätevyyteen. Tähän tavoitteeseen päästäkseen opiskelijan oli suoritettava sekä kasvi-, eläin että maantieteessä vähintään cum laude-oppimäärä. Näistä yksi aine oli valittava pääaineeksi ja siinä oli hankittava laajempi laudatur-oppimäärä. Pääaineessa oli lisäksi tehtävä sekä LuK-työ että Pro gradu-tutkielma. Lisänä oli kemia, josta pyrittiin suorittamaan approbatur-arvosana jo ensimmäisenä lukuvuonna. Mitään erillistä kemian opetusta ei biologeille alkuvuosina ollut järjestetty.

Opiskelija sai valita pääaineekseen joko kasvi-, eläin- tai maantieteen. Ensimmäisenä syksynä sai aloittaa kurssiopiskelun kahdessa näistä oppiaineista ja kolmannessa aineessa vasta toisena syksynä. Kussakin aineessa annettiin opetusta vain katena viikonpäivänä. Maanantai ja tiistai oli varattu eläintieteelle, keskiviikko ja torstai kasvitieteelle ja perjantai ja lauantai maantieteelle. Lauantait olivat siis täysiä työpäiviä.

Opetusmuotona oli niin kuin nykyäänkin luennot ja kurssit. Kurssivalikoima oli suppea ja lähes kaikki kurssit olivat pakollisia. Kurssitoiminta pääaineissa pääsi nopeasti alkamaan jo syksyllä 1959, sillä Helsingissä koulutuksensa saaneet opettajat toivat siellä kehitetyt kurssit, osin materiaalinkin mukanaan. Kursseihin käytettiin nykyiseen verrattuna tavattomasti aikaa. Yksi kurssi saattoi kestää koko talven kolme tuntia viikossa. Valmiita luento- tai kurssimonisteita ei aluksi ollut, ainoastaan tentulta haisevalla vahakopiokoneella tehty luettelo katsottavista näytteistä. Kursseilla pidetyillä demonstraatioilla oli siksi merkittävä asema. Työvälineenä kasviksella ja elukalla olivat alkuvaiheessa Helsingistä lainaksi saadut vuosisadan alun mallia olevat messinkiset, yksisilmäiset Leitz-mikroskoopit, mutta hyvin niilläkin alkuun päästiin. Kestopreparaatteja mikroskooppikursseilla oli vain muutamia, joten kaikki mikroskoopissa tutkittava materiaali oli preparoitava itse. Säilytysnesteestä kaivettiin talvisaikaan näytteet esille, esim. itiökasvikurssilla levät ja sienet. Homeita kasvatettiin leivällä lasikuvun alla ja leväsieniä jopa kärpäsen raadoilla. Kasvianatomiassa näytteet leikattiin partakoneen terällä käsivaralla. Kevääseen mennessä moni opiskelijaja ja ainakin kurssiassistentti oli jo kehittynyt melkoiseksi taituriksi.

Osalla kursseista järjestettiin välikuulusteluja. Kunkin kurssikerran alueeseen oli tutustuttava etukäteen ja ainakin  itiö- ja siemenkasvikurssin kuulustelut olivat suullisia tenttejä. Kustakin kurssista pidettiin lisäksi kirjallinen loppukuulustelu lukukauden lopussa ja siitä annettiin loppumerkintä arvosanoineen opintokirjaan. Opintoviikkoja tai -pisteitä ei kerätty, sillä sellaisia käytäntöjä ei oltu vielä keksittykään. Genetiikassa ja kasvifysiologiassa järjestettiin aluksi vain peruskurssit Helsingistä lainatuin opettajavoimin. Luennoilla istuttiin tunnollisesti, sillä ainut tapa kopioida luento toiselle oli “kalkkeeripaperi”. Dioja esitettiin, mutta kalvoheittimiäkään ei vielä ollut käytössä. Arvosanatentteihin pääsi kurssit suoritettuaan. Lopputentit olivat aina laajoja kirjatenttejä. Tutkijakoulutusta ja erikoiskursseja ei aluksi juurikaan ollut tarjolla, joten opiskelijat saivat selviytyä gradutöistään paljolti omin neuvoin ja ilman palkkaa.

Kasvitieteen ensimmäiset luennot piti laitoksen esimies professori Niilo Söyrinki. Syksyllä -59 hän luennoi kasvimorfologiaa ja kevätkaudella –fysiologiaa. Paavo Havas, yliopiston ensimmäinen väittelijä, aloitti opetuksensa samana syksynä vetämällä koko talven kestäneen kasvianatomian kurssin ja toisena syksynä itiökasvisystematiikan kurssin. Hänen ohjelmassaan olivat myös Suomen kasvimaantieteen luennot ja Maapallon kasvillisuuskurssi. 1960-luvun alkuvuosina aloittivat opetustyönsä meillä myös pitkän opetustyön tehneet professorit Seppo Eurola ja Yrjö Vasari.

Ensimmäisen kasvifysiologian kurssin piti Helsingistä viraillut prof. Veijo Wartiovaara. Oma professuuri kasvifysiologiaan saatiin vasta v. 1964, jolloin virkaan astui pitkäaikainen professorimme Sirkka Kupila-Ahvenniemi.

Puutarhaa, museon opintokokoelmia ja kenttäasemia ei aluksi ollut, kirjastossa oli pelkät seinät ja opetusvälineistö pääosin puuttui koknaan. Kaikkien näiden perustaminen ja hankinnat veivät pienen opettajakunnan työaikaa ja se aika oli pois  tutkimuksilta.

Kasvitieteellinen puutarha sai paikan Hupisaarilta, mistä kaupungin puutarha oli siirtynyt väljempiin tiloihin ja keväällä 1961 päästiin puutaran rakentamispuuhiin. Opettajani Paavo Havas pyysi minua hoitamaan puutarha-amanuenssin tehtäviä ja siitä alkoi urani Oulun yliopiston palveluksessa. Lisensiaatti Raikko Ruotsalo toimitti kasveja Helsingin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta lastin viikossa ja sen mukana tarkat ohjeet kasvien sijoittamisesta ja sillä tavalla puutarhuri Oskari Hankkilan ja aptyövoiman kanssa päästiin hyvään alkuun. Osa kasvihuoneiden lajistosta ja puutarhan puu- ja pensasistutuksia saatiin perintönä myös Oulun kaupungilta. Hyvärisen Heikin kanssa olimme ensimmäiset puutarhan lajintuntemuksen tenttijät Oulussa syksyllä 1961. Assistentin tehtävät aloitin kasvianatomian kurssilla keväällä 1962.

Kasvimuseo aloitti Tauno Ulvisen johdolla opettajanvalmistuslaitoksen tiloissa Kasarmintiellä 1960. Taunon ensimmäisiä tehtäviä oli oppintokokoelmien laatiminen. Oulun Luonnonystävien yhdistys lahjoitti laajat kokoelmansa museon kokoelmien pohjaksi ja niin päästiin alkuun.

Kenttäkursseja alettiin järjestää keväästä 1960 alkaen. Kasviksen enimmäinen kenttäkurssi, jolla itsekin olin oppilaana, pidettiin Espoossa, sitten kurssi järjestettiin muutamien kesien aikana Kuusamon kirkonkylässä kunnes 1966 päästiin Oulangan biologiselle asemalle. Kenttäkurssien opetus oli pätevissä käsissä, sillä esim. kasviksen kurssin opettajakuntaan kuului varsinainen lajispesialisti Tauno Ulvinen ja kolme kentällä väitöskirjansa tehnyttä professoria, Paavo Havas, Seppo Eurola ja Yrjö Vasari. Olin ainoa oppipoika viidentenä heidän joukossaan ja mukana kenttäopetuksessa vuodesta 1964 alkaen.

Kasvitieteen opetukseen ovat aina kuuluneet myös opintoretket, cum laude-retket Etelä-Suomeen ja pitemmät laudaturretket maamme rajojen ulkopuolelle Skandinnaviaan tai Keski-ja Etelä-Eurooppaan. Tällaiset näköpiiriä laajentavat matkat olisi kustannuksista huolimatta syytä säilyttää opetusohjelmassa tulevinakin vuosina.

Laitoksen alkutaival oli opettajakunnalle haastavaa pioneerityötä, uusien opintosisältöjen suunnittelua, materiaalien ja välineiden hankintaa, muuttuja ja tilojen suunnittelua. Kurssivalikoima laajeni sitä mukaa, kun opettajia saatiin lisää. Opetus oli silloin, niinkuin nykyisinkin jatkuvassa muutosten tilassa.