Tällä ruudulla on lisätietoja. Käytä back-painiketta palataksesi edelliselle ruudulle!

Syksyn ruska on näkyvä esimerkki päivän pituuden vaikutuksesta. Ruska tulee eri leveyspiireille eri aikaan, koska päivänpituus muuttuu leveysasteen mukaan. Utsjoella ruska on yleensä syyskuun alkupuolella, Oulun tienoilla syyskuun puolivälissä ja Etelä-Suomeen viikon pari tätä myöhemmin. Alueelta toiselle siirretyt kasvit pyrkivät ruskaantumaan sen päivänpituuden mukaan, johon ne alkuperäisellä kasvupaikallaan ovat sopeutuneet (kts. alkuperä/provenienssi!)

Usein näkee koivuissa oksia, joissa jo on ruskalehdet, vaikka samaan aikaan
pääosa lehdistöstä on vielä vihreä. Tällöin päivnpituus ohjaa eri oksia eri aika-
taulun mukaan. Oksat ovat ehjä geneettisesti hiukan erilaisia... - Rauduskoivu,
Kuusamo.

Eri lajit ruskaantuvat tietenkin hieman eri aikaan. Saman lajin yksilöidenkin (jopa esim. puuyksilön eri oksien - kts. kuvaa!) välillä saattaa olla eroja talveentumisen aikataulussa samallakin alueella. Ruskan ajankohta saattaa jossain määrin vaihdella myös kesän lämpö- ja kosteusolosuhteista riippuen. Joskus ruska 'myöhästyy' jopa pari viikkoa.

Jos esim. koivu siirretään Etelä-Suomesta Lappiin, se pysyy Lapissa vihreänä liian pitkään syksyllä; se odottaa sielläkin sitä yön pituutta, johon se etelässä oli sopeutunut, mutta joka Lappiin tulee vasta syyskuun lopulla. Näin se ei ehdi valmistautua ajoissa talven tuloon. Jos taas Lapin koivu siirretään Etelä-Suomeen, se 'säikähtää' pimeitä syyskesän öitä ja 'luulee' talven tulevan heti kohta. Se karistaa lehtensä turhan aikaisin, kun eteläsuomalaiset koivut ovat vielä vihreitä.

Päivän pituuden keskeistä merkitystä osoittaa sekin, että tietyt lajit (esim. vaivaiskoivu ja riekonmarja) ruskaantuvat ainakin Lapissa ennen aikojaan, jos niille annetaan jo kesällä pitkä yö (peitetään esim. mustalla muovilla muutamaksi yöksi). Katulamppujen lähellä - 'pitkässä päivässä' - säilyvät esim. koivun tai vaahteran lehdet usein pitkään vihreinä ruskaantumatta.

Myös valon voimakkuudella ja sen värilläkin saattaa olla vaikutusta talveentumiseen. Punainen valo näyttää lisäävän joidenkin kasvien kylmänkestävyyttä.