Tällä ruudulla on lisätietoja. Käytä back-painiketta palataksesi edelliselle ruudulle!
Pohjois-Suomen perinnebiotooppeja edustavat mm. tulvaniityt, laidunetut merenrantaniityt ja laidunnetut metsät (esim. Kainuun lepikot). Perinnebiotoopit ovat nykyään harvinaistumassa. Nykyisillä perinnebiotoopeilla elää joukko uhanalaisia eläimiä ja kasveja (mm. Primula sibirica-ryhmän kasveja).
Järvien ja jokien rannoilla oli aikanaan ainakin muutamia metrejä leveä, joskus jopa satoja metrejä leveä vyöhyke, johon kevättulva ulottui. Jokivarsien metsittymistä ja pensoittumistakin rajoittivat jäät, jotka liikkuivat keväällä pienten puiden ja pensaikojen yli. Tulvan alle jäi kuitenkin keväisin vähävirtaisemmissa jokivarsissa laajojakin metsäalueita, vaikka esim. varvut karttavat tulvaisia paikkoja, samoinkuin monet muutkin kuivemman maan kasvilajit - ainakin eräät mykoritsalliset lajit. Tulvametsissä on yleensä rehevän kosteaa. Tavallisimmat puulajit olivat hieskoivu, raita, pihlaja ja tuomi (sekä joskus kuusikin). Siellä viihtyivät myös esimerkiksi metsäkurjenpolvi (Geranium silvaticum), kullero (Trollius europaeus), mesiangevo (Filipendula ulmaria), tuoksusimake (Anthoxanthum odoratum), lillukka (Rubus saxarilis), kielo (Convallaria majalis), tesma (Milium effusum) ja puna-ailakki (Silene dioeca). Tulva toi metsiin ja rantaniityille keväisin ravitsevaa lietettä. Liete peitti monin paikoin sammalet, joten sammaloituminen oli vähäistä.
(Kuva yllä): Tulvaniittyä Kuusamon Oulankajoen reunamilla. Tulva tuo joka kevät lietelannoituksen näille niityille.
Kuvassa kukkii mm. kullero (Trollius europaeus). Taustalla vasemmalla vanha jäidensärkylaite:
kevättulvan tuomat jäät rikkoutuivat tässä,jolloin ne eivät niin helposti päässeet tuhoamaan
Oulankajoen puista siltaa (joka kuitenkin aikanaan tuhoutui kevättulvaan).
(Kuva yllä) Tulvaniityt ovat ihmisen aikaansaannosta: viljavia tulvarannan metsiä on aikanaan raivattu, jotta karjalle saataisiin heinää. Tulva tuo näille niityille joka kevät uuden 'lietelannoituksen', joten siellä viihtyvät monet harvinaisuudetkin. Nyt monet tulvaniityt ovat uudelleen pensoittumassa/metsittymässä,, kun niitä ei enää niitetä. Tosin joitakin niittyjä mm. Oulangan kansallispuistossa hoidetana tulvaniittyinä poistaen niittämällä niityille pyrkivää kasvilajistoa (pensaita, puita), - Samantyyppisiä tulvaniittyjä on ollut muidenkin pohjoisten jokien rannoilla... Monien tulvaniittyjen herkkumarja on ollut mesimarja (Rubus arcticus).
Aikanaan ihmiset oppivat hyväksikäyttämään viljavia rantametsiä - usein tulvametsiä - hakkaamalla puustoa ja niittäen ruohomaista lajistoa karjanrehuksi. Niityt yleistyivät ja laajenivat entisestään. Tulvaniittyja käytiin niittämässä kaukaa kotoa, jolloin niityllä oltiin yhteen menoon useita päiviä. Samalla reissulla saatettiin taittaa lehtipuista (koivu, pajut, pihlaja) kerppuja (lehdeksiä) - nekin karjan talvirehuksi. Paikoin saatettiin suoniittyjen puroja padota heinäsadon kasvattamiseksi (Koillismaan 'paiseniityt'; tulva toi ravitsevia lietteitä ja sulatti keväisin nopeasti jäätyneen maaperän).
Tulvaniityillä on kasvillisuus usein selvästi vyöhykkeellistä: lähinnä rantaa oli järvikorte- ja saraniittyjä, ylempänä kasvoi mm. nurmilauha-, lehtokorte ja kurjenpolvi- ja kulleroniittyjä. Tulvaniityillä viihtyi myös joukko Pohjois-Suomessa pitkin jokivarsia vaeltaneita lajeja, kuten pulskaneilikka (Dianthus superbus), pohjansorsimo (Arctophila fulva), laaksoarho (Moeringia lateriflora) ja jokipaju (Salix triandra).
