Tuulenpieksämien lajit - varsinkin ns. patjakasvit - ovat hyvin sopeutuneet kuivuuteen ja kylmyyteen.

Tuulenpieksämien tyyppilajit ovat matalia ja pienikokoisia. Niillä on pienet, kovat lehdet veden haihtumisen rajoittamiseksi. Myös etelään viettävät vähälumiset kalliopahdat ovat vaikeita kasvupaikkoja: aurinko paahtaa jo varhain kevättalvella, mutta yöt ovat vielä silloin kylmiä. Jotkut kalliopahtojen lajit kykenevät kevättalvella päivisin yhteyttämään, mutta vaipuvat yöksi talvilepoon!

Patjakasvi muodostaa pienen, tiiviin mättään. Tuuli ei pääse mättään sisään, ja aurinko lämmittää patjaa niin, että yhteyttäminen käynnistyy jo varhain keväällä. Patjan sisällä saattaa olla jopa yli 10 astetta lämpimämpää kuin ilmassa on. Maa sulaa patjan alta, jolloin kasvi saa vettä. Tyypillinen Suomenkin tuntureiden patjakasvi on mm. uuvana. Arktisilla alueilla kasvaa kymmenkunta eri patjakasvilajia.