Lumipeite jakautuu erityisesti avoimeen maastoon epätasaisesti mm. tuuliolosuhteista johtuen.

Tuntureilla lumipeite jakautuu erityisen epätasaisesti: on lumenviipymäpaikkoja ja talvellakin lähes lumettomia ns. tuulenpieksämiä.

Tunturikuruihin ja notkoihin kasaantuu lunta jopa metrikaupalla. Tällaisilta paikoilta viimeiset lumet sulavat hyvin myöhään kesällä. Ne ovat ns. lumenviipymiä.

Kovien tuulten vastaiset tunturien rinteet ovat talvellakin lähes lumettomia ns. tuulenpieksämiä (eli deflaatiopaikkoja).

Metsässä on lunta yleensä vähemmän ja se on pehmeämpää kuin metsän ympäröimillä aukeilla. Osa satavasta lumesta jää näet puiden oksistoon. Suojasäällä ja tuulella puista tippuu lunta, joka pakkaantuu aika kovaksi maahan, oksiston ulkorajalle.

Lapin tunturikoivuvyöhykkeessä on lunta kuitenkin yleensä paljon enemmän kuin tunturipaljakoillla, joilta tuuli kuljettaa lumen pois tai kasaa sen. Esim. Kilpisjärven tuntureiden alarinteiden koivikoissa on lunta n. 70 - 80 cm samaan aikaan kun paljakalla on vain 5 cm.

Aivan puiden alla on kuitenkin vähän lunta; sinne syntyy usein ainakin harvapuisissa metsissä lumikuoppa eli ns. lumivarjo, koska osa lumesta jää oksistoon, ja tuuli pyörittää lunta puun ympärillä (tuulikuoppa). Keväällä, kun aurinko lämmittää puiden runkoja, lumikuopat kasvavat muodostaen lopulta laajoja pälviä.

Avomailla (pelloilla, tuntureilla, avosoilla jne.) on lumipeite ohuempi mutta kovempi kuin metsissä. Tuuli kuljettaa lunta kinostaen toisaalle ja paljastaen toisaalla. Kiinteiden esteiden lähelle lunta kasaantuu paljon, mutta aivan esteen vieressä on usein vähäluminen paikka.

Tuulen nopeus on avoimessa maastossa keskimäärin 5 kertaa suurempi kuin metsässä.

Tuulen kuljettama lumi on kovaa, usein 500-1000 g/cm2, kun pehmeän lumen kovuus on yleensä vain 5-50 g/cm2. Tuntureiden pintalumi (ns. tuulihanki) on usein hyvin kovaa.

Lisää: Lumen kovuus!