Tervetuloa

Monitorien kuvanlaadun jatkuva seuranta on olennainen osa diagnostisen radiologian laadunvalvontaa. Näille sivuille on kerätty tietoa ja testejä käyttäjän tekemää laadunvalvontaa varten.

Työasemanäytön visuaalinen yleisarviointi suositellaan tehtäväksi säännöllisesti (päivittäin/viikottain) kuvatyöaseman käyttäjän toimesta. Hyvä tapa on tarkistaa monitori ja katseluolosuhteet esim. päivittäin ennen töiden aloittamista. Arviointi voidaan tehdä joko tarkastelemalla AAPM:n (American Association of Physicist in Medicine) tarjoamaa yleistestikuvaa (TG18-QC) tai käyttämällä näillä sivuilla olevia testejä. Näiden testien lisäksi tulee näytöille tehdä säännöllistä teknistä laadunvalvontaa. Jos näyttöjen laadunvalvontaan käytetään tämän sivuston työkaluja on syytä erikseen varmistua katselinohjelmiston oikeasta toiminnasta.

Yleisesti näytöistä tulisi arvioida seuraavia asioita:

  1. Katseluympäristö. Varmista, ettei suljetun näytön pinnalta heijastu suoria valonlähteitä tai kirkaskontrastisia kohteita, kuten valkoinen lääkärintakki
  2. Kuvalaatu ja artefaktat. Arvioi visuaalisesti testikuvia. Varmista, ettei kuvassa näy epätasaisuuksia ja artefaktoja, erityisesti mustan ja valkoisen rajapinnoissa.
  3. Geometriset vääristymät. Tarkista, että kuvan kaikki vaaka- ja pystyviivat näkyvät ja ovat suoria (koskee lähinnä kuvaputkinäyttöjä).
  4. Luminanssi, heijastukset ja kohina. Arvioi, että eri harmaasävyt erottuvat toisistaan eikä kuvassa näy silmin havaittavaa kohinaa.
  5. Resoluutio.
  6. Lisäksi voidaan tarkastella AAPM-suosituksen tarjoamia anatomisia testikuvia tai yksikössä referenssikuviksi valittuja diagnostisia röntgenkuvia radiologisen kuvalaadun arviointiin.

Nestekideteknologiaan (LCD) perustuvien radiologisten näyttöjen kannalta tärkeimmät testit ovat kontrastikynnyksen ja harmaasävyjen erottumisen testit. Sivun ylälaidan napeilla voit hypätä näihin testeihin.