Kärppä-kapteeni peilaa johtajuuttaan opintojensa kautta

Kasvatuspsykologiaa opiskellut Suvi Käyhkö haluaa antaa kaikkensa sekä jääkiekolle että opinnoille.
Jääkiekkoilija Suvi Käyhkö seisoo pukuhuoneessa ja pitää mailaa kädessään. Taustalla on hänen pelipaitansa.

Kasvatuspsykologiaa ja urheilijan arkea

Oulun Kärppien naisten joukkueen pukukopissa on arkena päivällä hiljaista, kun joukkueen kapteeni Suvi Käyhkö pukee varusteita ylleen. Käyhkö pelaa jääkiekkoa tosissaan. Se tarkoittaa treenejä kuudesta seitsemään kertaa viikossa ja pelit siihen päälle. Urheilun rinnalle mahtuu myös opiskelu.

”Vietin lukion jälkeen pari välivuotta, jolloin keskityin jääkiekkoon ja siinä sivussa opiskelin psykologian kursseja avoimessa. Koen, että opintojen tuoma säännöllinen päivärytmi tukee myös urheilua.”

Kasvatuspsykologia löytyi esimerkin kautta

” Oulun yliopiston Snapchatissa oli kasvatustieteiden opiskelija esittelemässä omaa alaansa. Muistan, miten innostuin kasvatuspsykologiasta, että tämä kuulostaa tosi kivalta.”

Kasvatuspsykologiaa voi opiskella Oulun yliopistossa nykyään uudessa oppimistieteiden tutkinto-ohjelmassa.

”Psykologian aiheet kiinnostivat minua jo lukiossa, mutta en ollut aivan varma onko työ sellaista, jota haluan tehdä. Kasvatuspsykologiassa tuntuivat loksahtavan kohdilleen sekä kiinnostukseni psykologiaan että monipuoliset suuntautumis- ja työllistymisvaihtoehdot”, Käyhkö kertoo.

Pääaineensa kasvatuspsykologian lisäksi Käyhköllä on kasvatustieteen lyhyt sivuaine ja sosiaalityön pitkä sivuaine.

”Olen tosi kiinnostunut sosiaalityöstä. Tällä hetkellä eniten kiinnostaisi työ ennaltaehkäisevässä lastensuojelutyössä.”

Suvi Käyhkön mielestä opintojen tuoma säännöllinen päivärytmi tukee myös huippu-urheilua.

Tavoitteellista urheilua jo nuoresta

Käyhkö aloitti jääkiekon isoveljensä luistimenjäljissä 7-vuotiaana.

”Myös isäni on aiemmin pelannut ja toiminut valmentajana.”

Murrosvaihe tapahtui yläkoulun yhdeksännellä luokalla. Tuolloin 15-vuotias Käyhkö pääsi mukaan naisten liigajoukkueeseen, ja joukkue saavuttikin seurahistorian ensimmäisen SM-kullan.

”Tulin nuorena tyttönä mukaan aikuisten joukkueeseen, joten kyllä siinä piti joka treenissä antaa kaikkensa.”

Kastellin urheilulukio oli Käyhkölle luonteva suunta.

”Lukiossa meillä oli aamujäät kolmena päivänä viikossa yhdessä poikien kanssa. Tempo oli tosi kova. Koen, että se oli itselleni iso kehitysaskel, kun jouduimme ja pääsimme treenaamaan yhdessä poikien kanssa.”

Liigajoukkueen lisäksi Käyhkö pelasi nuorten maajoukkueessa, jonka kanssa hän ehti käydä kahdet MM-kisat. Lukiossa nuori kiekkoilija ei loistanut arvosanoillaan, mutta yliopisto-opintojen myötä hän on löytänyt itsestään uudenlaisen opiskelijan.

”Olen huomannut, että kun aihe on mielenkiintoinen, uppoudun siihen täysillä. Nyt on jo ajateltava tulevaa työelämää. Haluan antaa opiskeluun parhaan mahdollisen panoksen samalla tavoin kuin urheiluunkin.”

Etäopiskelu optimoi ajankäytön

Käyhkö hyödyntää mielellään etäopiskelumahdollisuuksia.

”Treenaan Oulun seudun urheiluakatemian treeneissä kahtena–kolmena aamuna viikossa. Se ei onnistuisi, jos olisi pakollisia luentoja juuri silloin.”

”Jos lähden kotoani Heinäpäästä Linnanmaalle, matkoihin saattaa mennä äkkiä tunti päivästä. Luentojen välissä olevan puolituntisen pystyy kotona hyödyntämään paljon tehokkaammin kuin yliopistolla.”

Koska opiskelija-urheilijan päivät ovat täynnä, myös palautuminen on tärkeää.

”Sen olen oppinut jo kotoa. Yritän pitää joka ilta sellaisen aivot narikkaan -hetken.”

Jäältä taitoja myös työelämään

Opiskelulla ja jääkiekolla on Käyhkön mukaan vastavuoroinen yhteys.

”Urheilu on todella iso osa elämääni, mutta kouluttautuminen on myös aina ollut tärkeä arvo minulle.”

Käyhkö toimii ensimmäistä kauttaan joukkueen kapteenina. Uudessa roolissaan Käyhkölle on keskeistä, että hän huomioi kaikki yksilöt heidän vahvuuksiensa kautta. Tärkeää on myös nähdä, miten ihmiset toimivat ryhmässä ja millaisia erilaisia rooleja joukkueessa on. Opinnoissaan Käyhkö peilaa omia vuorovaikutustaitojaan ja omaa kasvuaan johtajuuteen.

”Huippu-urheilu opettaa sitoutumista ja määrätietoista työntekoa. Näistä taidoista tulee varmasti olemaan hyötyä työelämässä”, Käyhkö miettii.

Käyhkö ei omien sanojensa mukaan ole ”se äänekkäin tuolla”.

”Olen pohtinut paljon myös omia vahvuuksiani. Itselleni ominainen tapa johtaa on enemmänkin esimerkin kautta. Kapteenilla on joukkueessa tärkeä rooli. Minun tehtäviini kuuluu tunnistaa joukkueen fiilis, tarkastella onko kaikki hyvin sekä tiedostaa tilanteita ja pitää silmät auki.”

Käyhkö tietää, että tuleva työelämä tulee todennäköisesti vaatimaan uhrauksia jääkiekon puolelta.

”Siksi etenen kausi kerrallaan. Nyt haluan nauttia tästä mahdollisuudesta, että saan yhdistettyä urheilun tähän elämänvaiheeseen.”

Teksti: Kati Valjus. Kuvat: Mikko Törmänen

Suvi Käyhkö

  • Kasvatustieteen kandidaatti, pääaineena kasvatuspsykologia
  • Oulun Kärppien kapteeni
  • Pitkillä pelimatkoilla Käyhkö kuuntelee true crime -podcasteja.