Meet the Top Scientist: Joukkolaskennan pioneeri Simo Hosio

Tiistaina 14. toukokuuta huippututkijan penkkiin haastateltavaksi saapuu apulaisprofessori Simo Hosio, joukkolaskennan tutkimusryhmän johtaja Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnasta. Suomen Akatemia myönsi Hosiolle vuoden 2023 akatemianpalkinnon tunnustuksena merkittävästä tieteellisestä ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Hosio tutkii, miten suurten ihmisjoukkojen hajautettu äly saadaan teknologian, kuten internetin, tekoälyn ja algoritmien, avulla hyötykäyttöön erityisesti terveyteen liittyvissä haasteissa. Hosion tutkimusryhmän kehittämää teknologiaa on sovellettu laajasti muun muassa nuorten mielenterveyden, selkäkivun, unen laadun ja Parkinsonin taudin tutkimuksessa.
Simo Hosio in front of the University of Oulu entrance.

Tapahtuman tiedot

Aika

-

Paikka

Tellus Stage, Linnanmaan kampus & Zoom

Sijainti

Linnanmaa
Muu

Lisää tapahtuma kalenteriin

Simo Hosio väitteli tekniikan tohtoriksi vuonna 2014 ensimmäisenä Microsoft Research Cambridge -ohjelman rahoittamana suomalaisena. Hän aloitti apulaisprofessorina Oulun yliopiston GenZ- tutkimusohjelmassa vuonna 2020, ja toimii nykyisin joukkolaskennan tutkimusryhmän johtajana. Hosio on saanut muun muassa Suomen Akatemian tutkijatohtori- ja akatemiatutkijarahoituksen. Tällä hetkellä Hosio on tutkijavierailulla Tokion yliopistossa.

Miten Hosio päätyi tutkijan uralle ja millaiset asiat inspiroivat häntä jatkamaan urallaan? Mikä on hänen mielestään haastavinta ja mikä taas palkitsevinta tutkijan uralla? Entäpä mikä on hänen uusin projektinsa, Edge Academia, ja miksi hän on ryhtynyt siihen?

Lämpimästi tervetuloa kuulemaan lisää tämän palkitun tutkijan urasta ja tutkimuksesta. Englanninkielinen haastattelu pidetään Tellus Stagella Linnanmaan kampuksella tiistaina 14. toukokuuta 2024 klo 12–13. Tarjolla on kahvia ja kakkua. Ilmoittauduthan tapahtumaan etukäteen, jotta osaamme varata sopivan määrän tarjoiluja. Tämän Meet the Top Scientist -tapahtuman järjestää Infotech Oulu.

Jos et pääse paikan päälle kampukselle, voit seurata haastattelua myös Zoomin kautta. Jos osallistut vain Zoomin kautta, sinun ei tarvitse ilmoittautua tapahtumaan.

Huom. Tapahtuma on englanninkielinen.

Meet the Top Scientist on Oulun yliopiston Monitieteisen tutkimuksen keskusten puolivuosittain järjestämä tapahtuma, jossa haastattelemme yhtä Oulun yliopiston huippututkijaa hänen urastaan ja tutkimuksestaan. Tapahtuma on avoin kaikille ja sen tavoitteena on mahdollistaa kohtaamisia eri alojen tutkijoiden välillä ja lisätä tieteidenvälistä keskustelua.

Viimeksi päivitetty: 19.3.2024