Lääketieteen tekniikka vaatii osaamista yli tieteenalarajojen
Fysiikan ja lääketieteen rajapinnassa
Simo Saarakkala on aina ollut kiinnostunut lääketieteestä ja siitä, kuinka ihminen toimii. Lukioaikana Lapinlahdella vaikuttikin ilmiselvältä, että Saarakkalasta tulee lääkäri. Kuopion yliopiston lääketieteen tiedekunnan ovi ei kuitenkaan heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen auennut, ja Saarakkala huomasi päätyneensä opiskelemaan lääketieteellistä fysiikkaa.
”Ala on mukavasti fysiikan ja lääketieteen rajapinnassa, ja sillä tiellä tässä nyt ollaan”, Infotech Oulu fokusinstituutin tieteellinen johtaja ja Oulun yliopiston lääketieteen tekniikan professori Simo Saarakkala kertoo nyt vuosia myöhemmin.
Saarakkalan luotsaama DIOS (Diagnostics of Osteoarthritis) -tutkimusryhmä keskittyy tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuvantamiseen ja diagnostiikkaan sekä etenemisen ennustamiseen. Pääkohteena ovat viime aikoina olleet nivelrikko sekä erilaiset alaselkävaivat.
"Nivelrikon etiologian ymmärtäminen ja taudin eteneminen ovat ryhmämme tutkimuksen ytimessä. Itse olen kuin huomaamatta ajautunut työssäni juuri tämän aiheen tutkimukseen”, Saarakkala kuvaa.
”Alkusysäyksen kiinnostukselleni sain siitä, että Kuopiossa jo toisena opiskeluvuonna pääsin tutkimusavustajaksi nivelrikon diagnostiikkamenetelmiä kehittävään työryhmään. Kävin mutkan myös Mikkelissä sairaalafyysikkona ennen väitöskirjan tekemistä Kuopion yliopistoon. Ja väitöskirjan aiheena oli edelleen nivelrikko”, Saarakkala kertaa vaiheitaan ennen työskentelyä Oulun yliopistossa.
Oman siilon ulkopuolelle
Huhtikuussa 2010 Saarakkalan perheen muuttokuorma saapui Ouluun.
”Nyt saan työskennellä tutkimusryhmässä, jossa yhdistyy monta tieteen alaa ja tutkimuksemme on selkeästi ongelmalähtöistä. Olen viihtynyt”, Saarakkala kertoo.
Ongelmalähtöisyys onkin nykyään peruslähtökohta tutkimuksessa, joka yhdistää useampia tieteenaloja ja tiedekuntia. Kun tutkimusryhmässä on selkeä fokus, mihin ja miksi tutkimusta tehdään, syntyy tutkijoiden ja tieteiden välinen vuoropuhelukin luonnostaan.
”Ilmiöt ja tutkittavat asiat ovat niin monisyisiä, että tarvitaan eri alojen asiantuntijoita. Kun tutkimusta tehdään vain tietyn tieteenalan piirissä, ymmärryskin on kapeampaa. Omassa siilossaan tutkija ei pääse omia rajojaan pidemmälle.”
”Tutkijat kasvavat osaksi ryhmää ja oppivat hyödyntämään toistensa vahvuuksia sekä antamaan tilaa eri näkökulmille. Ryhmänjohtajanakin on hyväksyttävä, ettei tiedä kaikkea eikä pidä sotkeutua joka tutkimusvaiheeseen”, Saarakkala pohtii omaa rooliaan luotsatessaan ryhmää, johon kuuluu lääketieteen tekniikan, biolääketieteen, biofysiikan sekä tietojenkäsittelytieteen asiantuntijoita.
Mistä rahoitus monitieteiselle tutkimukselle?
Ei ole kauaa ajoista, jolloin myös tutkimusrahoitusta jaettiin tieteenalakohtaisemmin. Saarakkalan mukaan tilanne on kuitenkin kehittynyt mukavasti: ”Esimerkiksi viime vuosien EU-rahoituksissa konsortiohankkeet ovat olleet suosiossa. Tähän suuntaan on nyt siirrytty myös esimerkiksi Suomen Akatemian ja eri säätiöiden hankerahoituksissa.”
Oulun yliopiston tutkijoille ja monitieteisille tutkimusryhmille tarjoamaa tukea Saarakkala kehuu monipuoliseksi ja asiantuntevaksi.
”Hankevalmisteluun saa hyvin tukea ja koulutusta. Samoin hallinnollisen puolen oppia on tarjolla. Ehkä voisi vielä kehittää tätä puolta siihen suuntaan, että jokaisesta yksiköstä löytyisi työntekijä, jonka substanssiosaaminen ja työkokemus liittyisi juuri haettaviin hankerahoituksiin.”
Onnistuneet rahoitushaut ovat mahdollistaneet Saarakkalalle mielekkään työn moni- ja poikkitieteisen tutkimusryhmän ruorissa. Tutkimusryhmän työ ja tutkimustulokset tuovat konkreettista apua niin nivelrikkoa sairastaville kuin lääketieteen ja kuvantamisen ammattilaisille.
Teksti: Anni Jyrinki
Kuva: Mikko Törmänen