Vastuunkantajan tie ainejärjestöstä eduskuntaan

Ympäristötekniikkaa opiskellut Mari-Leena Talvitie aloitti kansanedustajana keväällä 2015. Vastuunkanto ja yhteisistä asioista päättäminen ovat ollut Mari-Leenan sydäntä lähellä jo lapsesta saakka.
Henkilö seisoo kuvassa oikeassa reunassa eduskuntatalon edessä.

Ainejärjestöstä eduskuntaan

"Aloitin työni kansanedustajana keväällä 2015. Vastuunkanto ja yhteisistä asioista päättäminen ovat olleet jo lapsesta asti osa minua. Ne ovat olleet tapa elää ja toimia. Jo opiskeluaikana toimin Ympäristörakentajakillassa, ylioppilaskunnassa ja Etelä- ja Keskipohjalaisessa osakunnassa."

Valiokuntatyö

"Ennen kansanedustajan työtä tein lyhyitä pätkiä teollisuudessa ja olin kolmella kaudella eri kansanedustajien avustajana."

"Eduskunta on työpaikka, jossa olen pääsääntöisesti tiistaista perjantaihin. Muut päivät ovat maakuntapäiviä."

"Työhön kuuluu lainsäädäntötyö, joka tapahtuu valiokunnissa sekä valtion talouden raamien hyväksyntä ja toiminnan ohjaus resurssien ja lainsäädännön kautta. Minä itse toimin hallinto-, laki- ja ympäristövaliokunnassa."

Viestintätaidot ylioppilaskunnasta

"Monista ympäristöpuolen opinnoista on ollut politiikassa hyötyä, koska varsin harva tietää ja tuntee ympäristöasioita perusteellisemmin. Ainejärjestö- ja ylioppilaskuntatoiminta oli puolestaan loistavaa viestintä- ja vuorovaikutustaitojen oppimisen kannalta. Eniten opetti se, että sai tehdä asioita yhdessä, erilaisten ihmisten kanssa ja vaikuttaa tuleviin suunnitelmiin."

"Sanonkin, että tulevaisuus kiinnostaa minua, koska aion viettää loppuelämäni siellä."

Kiinnostaako vaikuttaminen?

"Jos sinua kiinnostaa yhteiskunnalliset asiat, vaikuttaminen ja vastuunkanto kannattaa aloittaa lähiyhteisössäsi, esimerkiksi ainejärjestössä, ylioppilaskunnassa tai kuntavaaleissa. Nautin kansanedustajan työstä, sillä siinä saa tehdä töitä ihmisten kanssa ja koko ajan oppii jotain uutta. On tärkeää hahmottaa ja ymmärtää kokonaisuuksia ja mitkä tekijät vaikuttavat mitenkin. Samanlaista työpäivää ei ole, vaikka valiokuntatyö on välillä koulumaista ja tiivistä."

Pohjoisen puolesta

"Oulu on ollut pitkään aktiivinen arktisissa asioissa ja saanut siitä tunnustusta jopa Tasavallan presidentiltä. Minä itse toimin eduskunnassa Suomen arktisessa valtuuskunnassa, jossa on jäsenenä kuusi parlamentaarikkoa. Suomi on yksi maailmaan kahdeksasta arktisesta maasta. Mailla on muun muassa parlamentaarikkotapaamisia sekä hallitusten välisiä tapaamisia."

"Opiskeluaikana yliopistossa Oulusta tuli kotikaupunkini. Sen vuoksi vien Oulun ja pohjoisen alueen asioita eteenpäin ja puhun niiden puolesta."

Teksti: Anni Jyrinki. Kuva: Mari-Leena Talvitien kotialbumi.

Mari-Leena Talvitie

• Diplomi-insinööri, ympäristötekniikka
• Kansanedustaja vuodesta 2015 lähtien

Tutustu alan opiskeluun

Opiskele ympäristötekniikkaa kandidaattiohjelmassa tai maisteriohjelmassa.