Oulun yliopiston LUMA-keskus

Oulun yliopiston LUMA-keskus on osa LUMA-keskus Suomi -verkostoa. LUMA-keskukset tukevat ja edistävät luonnontieteiden, ympäristöopin, matematiikan ja teknologian opetusta ja oppimista kaikilla asteilla sekä lasten ja nuorten luonnontieteellistä, matemaattista ja teknologista harrastuneisuutta.

Ajankohtaista

Uusi koko Suomen Sähkön ja energian oppimispolku käynnistyy vuonna 2027

LUMA-keskus Suomi -verkosto on saanut merkittävän rahoituksen Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry:ltä uuden tiedekasvatushankkeen toteuttamiseen. Rahoitus mahdollistaa laajan, koko Suomen kattavan Sähkön ja energian oppimispolun, johon lapset ja nuoret opettajineen pääsevät osallistumaan vuodesta 2027 alkaen. Sähkön ja energian oppimispolun tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten ymmärrystä sähköstä, energiasta ja energiayhteiskunnan muutoksesta. Lisää hankkeesta voit lukea LUMA-keskus Suomi -verkoston uutisesta.

LUMA/STEAM-sertifikaatin sai tänä keväänä 23 peruskoulua

LUMA/STEAM-sertifikaatit ovat osoitus systemaattisesta toimintakulttuurin kehittämisestä matemaattis-luonnontieteellisessä ja teknologisessa osaamisessa. Sertifikaatti antaa koululle mahdollisuuden tarkastella toimintakulttuuriaan ja kehittää sitä haluamalleen tasolle. Jälleen myös Pohjois-Pohjanmaan alueen kouluille päästiin myöntämään sertifikaatteja. Toukokuussa 2026 sertifikaatin ylimmän tason LUMA/STEAM-toimintakulttuurissaan tavoittivat kaksi uutta koulua, Järvikylän koulu Nivalasta ja Tiernan koulu Oulusta. Ylimmän tason sertifikaatin uusi Ylikiimingin koulu Oulusta. Ensimmäisen tason saavuttivat Kirkonkylän koulu Kempeleestä sekä Tuiran koulu Oulusta. Lämpimät onnittelut kouluille näistä saavutuksista! Lue lisää LUMA-keskus Suomen verkkosivuilta, joille pääset tästä linkistä.

LUMA-päivät keräsivät 280 osallistujaa Ouluun

LUMA-keskus Suomi -verkoston valtakunnalliset LUMA-päivät järjestettiin Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella 6.–8.5.2026. Tapahtuma kokosi yhteen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, toisen asteen ja korkeakoulujen opettajia, tutkijoita sekä muita alan toimijoita. Vuoden 2026 tapahtuman teemana oli LUMA-tori – ajatus yhteisestä kohtaamispaikasta, jossa kasvatuksen ja opetuksen kehittäjät eri puolilta Suomea jakavat kokeilujaan ja kokemuksiaan kollegoille. Lue lisää LUMA-päivistä LUMA-keskus Suomi -verkoston uutisesta.

Yli 10 000 lasta ja nuorta innostui luonnontieteistä ja teknologiasta – Oulun yliopiston LUMA-keskuksen toiminta kasvaa voimakkaasti

Oulun yliopiston LUMA-keskus tavoitti vuonna 2025 yli 10 000 lasta, nuorta ja kasvattajaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Kasvaneet osallistujamäärät osoittavat, että laadukas tiede- ja teknologiakasvatus kiinnostaa ja että LUMA-aineiden merkitys tulevaisuuden taitojen rakentajana on vahvempi kuin koskaan.

Lue lisää tiedotteesta.

Tapahtumia ja toimintaa

Oulun yliopiston LUMA-keskus on mukana järjestämässä LUMA-aineisiin liittyvää toimintaa päiväkoti- ja koululaisryhmille, opettajien täydennyskoulutusta ja lasten ja nuorten harrastustoimintaa erityisesti Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella. Meihin kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi, jos haluat vierailla ryhmäsi kanssa Oulun yliopistolla ja mietit teille sopivaa LUMA-aineisiin liittyvää vierailuohjelmaa. Olemme myös mukana monissa tapahtumissa ja toimintamuodoissa, joista löydät esimerkkejä tältä sivulta. Olethan yhteydessä matalalla kynnyksellä, jos mikä tahansa LUMA-toiminnan muoto kiinnostaa sinua ja haluat lisätietoja!

Yhteydenotot sähköpostitse: ouluma@oulu.fi

Lainaa toiminnallisen oppimisen välineitä

Oulun yliopiston LUMA-keskuksesta voit lainata maksutta toiminnallisen oppimisen välineitä erityisesti varhaiskasvatukseen sekä esiopetukseen ja alakouluun. Välineet on koottu valmiiksi paketeiksi, ja niihin sisältyy välineet sekä valmiita työohjeita välineiden käyttöön. Jokaisessa paketissa tulee välineiden ja työohjeiden lisäksi paketin käyttöohjeet opettajalle.

Klikkaa tästä päästäksesi välinelainauksen katalogiin

Lainaus tapahtuu laittamalla meille sähköpostia osoitteeseen ouluma@oulu.fi. Välinelainauksen katalogissa tarkemmat ohjeet. The catalogue is also in English.

Tarkastele lainavälineiden saatavuustilannetta kalenterista.

Osallistu täydennyskoulutuksiin

LUMA-aineisiin liittyvää täydennyskoulutusta opetus- ja kasvatusalan henkilöstölle järjestävät Suomessa useat tahot. LUMA-keskus Suomen järjestämänä on vuonna 2025 tarjolla opetushallituksen rahoittama LUMATIKKA+ -koulutus. Matkalla tiedelähettilääksi -verkkokurssi löytyy kaikille avoimelta DigiCampus-verkkoalustalta. Tervetuloa maksuttomille kursseille!

Lue lisää Oulun yliopiston LUMA-keskuksesta

Lue lisää LUMA-keskus Suomi -verkostosta

Oulun yliopiston LUMA-keskus on osa LUMA-keskus Suomi -verkostoa. LUMA-keskus Suomi on 11 yliopiston tiedekasvatukseen keskittyvä verkosto. Verkoston tavoitteena on innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria LUMA-aineiden (matematiikka, ympäristöoppi, luonnontieteet ja teknologia) opiskeluun ja harrastamiseen uusimman tiede- ja teknologiakasvatuksen avulla. Lisäksi verkosto tukee opettajien elinikäistä oppimista varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin koko Suomessa sekä vahvistaa tutkimuspohjaista opetuksen kehittämistyötä.

Lue lisää Oulun yliopiston muusta oppilaitosyhteistyöstä ja tiedekasvatustoiminnasta

Oulun yliopisto tekee oppilaitosyhteistyötä ja tiedekasvatusta myös muilla kuin LUMA-aloilla.