Lahjoitukset mahdollistavat aivopesurin hankinnan – tukee esimerkiksi Alzheimerin tutkimusta

Vastaavaa tutkimuslaitekokonaisuutta ei ole muualla Pohjoismaissa.
Picture of Professor Vesa Kiviniemi standing in stairs, smiling.

Oulun yliopisto on saanut riittävän määrän lahjoituksia hankkiakseen kehittyneen ultraäänilaitteiston aivojen tutkimukseen. Laadukas veriaivoestettä aukaiseva, aivopesuriksikin kutsuttu laite mahdollistaa erilaisten täsmähoitojen tutkimisen ja voi olla ratkaiseva askel parantavien hoitojen kehittämisessä esimerkiksi Alzheimerin tautiin, aivolymfoomaan ja epilepsiaan.

Oulun yliopistossa on tutkittu pitkään aivojen glymfaattista järjestelmää. Sen tehtävänä on puhdistaa aivoja kuona-aineista erityisesti unen aikana. Alzheimerin taudin tutkimuksessa tehtiin läpimurto, kun professori Vesa Kiviniemen tutkimusryhmä onnistui kuvaamaan tautia sairastavien aivoissa poikkeaman glymfaattisen järjestelmän toiminnassa.

Löydöksellä on ratkaiseva merkitys Alzheimerin tautiin johtavien mekanismien ymmärtämisessä ja pitkällä tähtäimellä myös taudin ennaltaehkäisyssä ja hoidossa.

”Kun aivot eivät pääse puhdistumaan normaalilla tavalla unen aikana, ne keräävät kuona-aineita. Tämä voi vuosien kuluessa johtaa aivosairauden kehittymiseen. Aivojen lääkinnällinen puhdistaminen on vaikeaa, sillä aivot on suunniteltu hylkimään kaikkea ulkoa tulevaa. FUS-laitteen eli kansankielellä aivopesurin avulla aivojen sulkujärjestelmää eli veriaivoestettä voidaan hetkellisesti avata ja saattaa lääkeaineet perille täsmällisesti oikeisiin paikkoihin ja samalla myös huuhdella kuona-aineita pois”, toiminnallisen neurokuvantamisen professori Kiviniemi kertoo.

Lahjoituksia yli 300

Aivopesuria varten lahjoituksia on kerätty yhteensä 2,2 miljoonaa euroa. Kansalaisilla on ollut suuri halu tukea hankintaa. Lahjoituksia saatiin kaikkiaan yli 300 yksityishenkilöltä sekä useilta yrityksiltä ja yhteisöiltä. Keskeisiä ovat olleet merkittävät lahjoituslupaukset Riitta ja Jorma J. Takasen säätiöltä sekä Jorma J. Takaselta itseltään. Ratkaisevan viimeisimmän lahjoituksen, 700 000 euroa, teki Suomen Kulttuurirahasto.

”Kulttuurirahaston tukipäätös tuli juuri oikeaan aikaan. Yhdistettynä aiemmin saatuihin 1,5 miljoonan euron lahjoitusvaroihin ja -sitoumuksiin FUS-laitteeseen tarvittavat varat ovat nyt koossa. Laite vie tutkimushankettamme merkittävästi eteenpäin”, professori Kiviniemi iloitsee.

Oulun yliopistossa tehdään kansainvälisen tason tutkimusta aivojen glymfaattisen huuhtelujärjestelmän diagnostiikasta ja kohdennetuista hoitomahdollisuuksista eri aivosairauksissa. Työssä ovat mukana muun muassa OYSin osaamiskeskusjohtaja Hanne Kuitunen, neurokirurgian professori Mikael von und zu Fraunberg, neurologian ja psykiatrian tutkimusryhmiä sekä Biocenter Oulun mikroskopiatutkijoita professori Lauri Eklundin johdolla.

Laitehankinnan ja siihen liittyvän tutkimusryhmän kautta Ouluun saadaan ainutlaatuinen kansainvälisen tason tutkimuskeskus. Yhteistyötä tehdään tiiviisti kansallisella tasolla yliopistojen ja sairaalakeskusten kanssa sekä kansainvälisesti tutkimuskeskustasolla.

Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, jonka koko pääoma on kertynyt testamenteista ja lahjoituksista.

”Monen lahjoittajan oma tai läheisen sairaus on perusteena tietyn tutkimusalan rahoittamiseen. Kulttuurirahastolla on useita nimikkorahastoja, joista varoja tulee ohjata Alzheimerin taudin, muiden aivoperäisten sairauksien sekä neurologisten sairauksien tutkimiseen”, kertoo Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Hanna Hiidenpalo.

”Alzheimer ja muut muistisairaudet koskettavat valitettavasti yhä kasvavaa joukkoa suomalaisista ja heidän läheisistään”, Hiidenpalo toteaa.

”Iloitsemme siitä, että laitehankinnan edellyttämä euromäärä on nyt varmistumassa. Kiitämme kaikkia niitä tahoja, jotka ovat antaneet tukensa ja lahjoituksensa asian hyväksi”, sanoo Oulun yliopiston yhteyspäällikkö Sakari Jussi-Pekka.

”Nyt tavoitteena on kasvattaa ja monipuolistaa olemassa olevaa tutkimusryhmää sekä kansainvälistä yhteistyötä. Aivotutkimukseen on edelleen ajankohtaista lahjoittaa.”

Tue tiedettä lahjoituksella

Viimeksi päivitetty: 30.3.2023