Pandemiakestävät kaupungit – tulevaisuus suunnittelupöydällämme

Hygienian parantumisen ja elintason nousun jälkeen terveyden edistämisen näkökulma kaupunkisuunnittelussa on tarkoittanut pitkälti elintapasairauksien, kuten diabeteksen torjuntaa. Tartuntatauteihin ei ole kiinnitetty kaupunkisuunnittelussa huomiota. Monet aiemmat ja viimeaikaiset pandemiat ovat kuitenkin saaneet alkunsa ja levinneet kaupungeissa. Voisiko voimakas kaupungistuminen olla uhkan sijaan mahdollisuus – voimmeko suunnitella ja rakentaa kaupunkeja, jotka ennaltaehkäisevät pandemioita?



Strategisen ennakoinnin ja varautumisen merkitys sekä yhteiskuntien kyvykkyys vastata erilaisiin kriiseihin, olivatpa ne luonnon tai ihmisen aiheuttamia, on entisestään korostunut sekä ilmastonmuutoksen että COVID-19 pandemian myötä. Kaupunkien on kyettävä parantamaan ennakointivalmiuttaan. Tarvitsemme siksi tutkittuun tietoon perustuvan kaupunkisuunnittelun integroimista osaksi kansanterveyden edistämistä ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuusstrategiaa. COVID-19 pandemian yhteydessä on syntynyt tarve tietää, ovatko muutosjoustavimmat tai vastustuskykyisimmät kaupungit toipuneet nopeimmin koronan vaikutuksista. Tietoa tarvitaan myös siitä, millaiset datalähtöiset työkalut edistävät kokonaiskestävyysnäkökulman ja pandemiavalmiuksien huomioimista suunnitteluprosesseissa.



Olemme Oulun yliopiston arkkitehtuurin tutkimusyksikön johdolla, ja monitieteisen konsortion voimin, tarttuneet osaltamme tähän haasteeseen Suomen Akatemian Strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa Vastustuskykyinen kaupunki. Kaupunkisuunnittelu pandemioiden ennaltaehkäisyn välineenä (RECIPE) -hankkeessa. Monitieteinen hanke yhdistää ja hyödyntää ympäristötutkimuksen, ympäristöterveyden, liikuntalääketieteen, terveyshistorian, informaatiotutkimuksen, kansanterveyden ja kaupunkisuunnittelun tutkimusosaamista. Tarkastelemme kaupunkeja monimutkaisina sosioekologisina järjestelminä, ja pyrimme tuottamaan uutta tietoa toisaalta tartuntatautien ja elinympäristön piirteiden välisistä yhteyksistä, toisaalta datalähtöisistä kaupunkisuunnittelun ennakointi- ja vaikutustenarviointityökaluista. Kiinnostuksen kohteena on myös, miten tutkimustietoa siirretään, tulkitaan ja muunnetaan suunnitteluratkaisuiksi. Monitieteinen tutkimushanke ravistelee kiinnostavalla tavalla totuttuja, vakiintuneita tieteenalakohtaisia näkökulmia. Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan mainita mikrobit, joiden on mielletty olevan lähtökohtaisesti haitallisia ja joiden ei ole katsottu kuuluvan terveelliseen ja turvalliseen rakennettuun ympäristöön. Kun asiaa tarkastellaan laajasti terveyden näkökulmasta, on osattava nähdä myös hyvien maaperämikrobien ja monimuotoisen elin- ja luontoympäristön keskeinen merkitys ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille.



Systeemisen näkökulman ja tartuntatautien huomioonottaminen kaupunkisuunnittelussa tarkoittaa, että meidän on tarkasteltava uudelleen kaupungin olemusta esimerkiksi rakentamisen määrän, sijoittumisen ja tiiviyden osalta. Kaupunkien elinvoima ja kilpailuedut rakentuvat juuri niiden ominaisuuksien ympärille, jotka näyttävät mahdollistavan tartuntatautien leviämisen. Näitä muuttujia ovat esimerkiksi suuri ihmistiheys, globaalit yhteydet, korkea joukkoliikenteen osuus sekä laaja tapahtuma-, matkailukohde- ja palvelutarjonta. Kaupunkien ”iskunkestävyyden” näkökulmasta on myös aiheellista pohtia keskittämisen ja tehostamisen käytännön seurauksia esimerkiksi tartuntatautien leviämisen osalta. Keskittämisen ja rakentamistehokkuuden lisäämisen hintana vaikuttaakin olevan tietyn pisteen ylittämisen jälkeen haavoittuvuuden kasvu.



Sivilisaatiomme on tällä hetkellä valintapisteessä, jossa nyt tekemämme ratkaisut joko ohjaavat kohti sosioekologista katastrofia tai edistävät yhteiskunnan siirtymistä muutosuralle kohti kokonaiskestävyyttä. Systeemisen kestävyyden ja reagointikyvyn kehittymiselle on oleellista sekä ymmärtää historiallisia kehityskulkuja ja valintoja monimutkaisine syy- ja seuraussuhteineen että rakentaa kykyä pohjata päätöksenteko ajantasaiseen kokonaistilannekuvaan. Historian ja nykytilan lisäksi kaupunkien on kyettävä ennakoimaan tulevaisuutta epävarmuuden keskellä. Tähän suunnittelun tutkimuksella (ja suunnittelumuotoisella tutkimuksella) on paljon annettavaa. Suunnittelu on lähtökohtaisesti luonteeltaan tulevaisuusorientoitunutta, luotaavaa ja spekulatiivista. Pyrimme eri menetelmin tunnistamaan ja reflektoimaan vaihtoehtoisia mitä-jos -skenaarioita siitä, miltä tulevaisuus voisi ja miltä sen pitäisi näyttää – myöskin kyseenalaistaen nämä oletukset. Tulevaisuutta suunniteltaessa on tärkeää ottaa huomioon ne, joihin suunnittelupäätökset vaikuttavat – mukaan lukien haavoittuvimmat, syrjäytyneet ja tulevat sukupolvet. Suunnittelijoiden on osattava varmistaa, että lyhyen aikavälin ratkaisut eivät vaaranna pitkän aikavälin kestävää tulevaisuutta.



Oleellista kaupunkien pandemiakestävyydelle on yhteistyön lisääminen eri tieteenalojen välillä sekä tutkimuksen ja käytännön välillä. Tästä syystä RECIPE-hankkeen keskeisenä pyrkimyksenä on sitouttaa ja osallistaa laajasti kansalaisia, asiantuntijoita ja päättäjiä. Haluamme nostaa esille keskustelua elinympäristön terveysvaikutuksiin liittyvistä erilaisista näkökulmista sekä etsiä vuorovaikutteisesti erilaisia pandemioiden ehkäisy- ja lieventämistaktiikoita, jotka kytkeytyvät rakennettuun elinympäristöön. Hankkeen tuloksista ja tutkimukseen perustuvista politiikkasuosituksista tullaan viestimään laajasti eri kanavissa.

Emilia Rönkkö toimii Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikössä STN-RECIPE -hankkeen tutkijana sekä yhdyskuntasuunnittelun dosenttina. Hänen tutkimustyönsä keskeiset teemat liittyvät muun muassa hyvinvoinnin edistämisen erityiskysymyksiin kaupunkisuunnittelussa, suunnittelun tietoperustaan, menetelmäkehittämiseen sekä datalähtöisiin analytiikka- ja suunnittelutyökaluihin.