Oulun yliopisto – kestävämpää, älykkäämpää ja inhimillisempää maailmaa rakentamassa

Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka tuottaa uutta tieteellistä tietoa ja siihen perustuvia ratkaisuja sekä kouluttaa tulevaisuuden suunnannäyttäjiä. Vuonna 1958 perustettu Oulun yliopisto on yksi Suomen monitieteisimpiä ja suurimpia yliopistoja.

Uutta tietoa ja osaamista

14 400

opiskelijaa 8 tiedekunnassa

4 100

työntekijää

Oulun yliopisto pyrkii kaikessa toiminnassaan erinomaiseen laatuun ja korkeaan vaikuttavuuteen. Tutkijamme julkaisevat vuosittain useita tuhansia tieteellisiä julkaisuja ja myös uusia tutkimuslähtöisiä yrityksiä syntyy vuosittain.

Tutustu Oulun yliopistoon

Oletko kiinnostunut osaamistasi täydentävistä opinnoista tai oletko suuntaamassa kokonaan uusille poluille? Vai kiinnostavatko kansainvälisen ja monitieteellisen työympäristömme tarjoamat uramahdollisuudet?

Oletko tulossa vierailemaan kampukselle? Katso kartat, saapumisohjeet ja yliopiston vierailukohteet.

Organisaatio, johto ja tiedekunnat

Oulun yliopistoon kuuluu kahdeksan tiedekuntaa ja monia erikoistuneita tutkimusyksiköitä. Yliopistossa ylin päätöksenteon elin on hallitus. Hallitus päättää muun muassa yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista.

Vaikuttavuutta tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä

Oulun yliopistossa rakennamme tulevaisuutta ja vastaamme ihmiskunnan kiperimpiin kysymyksiin tuottamalla uutta tietoa ja osaamista globaalien haasteiden ratkaisemiseksi. Globaalit haasteet viitoittavat niin tutkimuksen, koulutuksen kuin yhteistyösuhteidemme toimintaa.

Sinua voisi kiinnostaa myös