Pelialan pioneeri
"Olen pelannut pelejä aktiivisesti jo 35 vuotta. Ensimmäisen ”kaupallisen” pelini toteutin vuonna 1994. Nykyinen työni on yhden unelman toteutuma ja siinä mielessä itselleni maailman paras duuni. Työhöni kuuluu 20 henkeä työllistävän yritykseni pyörittämisen ohella pelisuunnittelua, konseptointia, myyntiä, asiakastapaamisia sekä peliaiheisia työpajoja, kursseja, luentoja ja tilaisuuksia. Olen siis käytännössä tehnyt harrastuksestani työn."
Pelialaa monelta kantilta
"Tein peliprojekteja opintoihini liittyvinä harjoitustöinä jo opiskellessani tietokonetekniikan insinööriksi ja diplomi-insinööriksi."
"Tapanani oli ehdottaa vähemmän kiinnostavien harjoitustyöaiheiden tilalle itseäni innostavia peliaiheita, ja aika usein opettajat ja professorit ottivat ehdotukseni avosylin vastaan. "
"Toki tämä tarkoitti sitä, että päädyin usein tekemään monin verroin enemmän töitä, mutta ainakin koin oppineeni itselleni tärkeitä asioita. Varsinainen peliammattilaisuus alkoi 1999, kun menin Tietojenkäsittelytieteen laitokselle tekemään väitöskirjaa peliaiheesta. Sittemmin johdin kymmenen hengen pelitutkimusyksikköä."
Pelifirman arki
"Pelit ovat tärkeä osa elämääni. Työni on lisäksi erittäin monipuolista ja saan työskennellä mielettömän hyvien tyyppien kanssa. Itse itsensä pomona toimiminen antaa lähes rajattomat vapaudet toteuttaa omia, työyhteisön ja asiakkaiden unelmia. Organisaatiokulttuurimme onkin melkoisen erilainen verrattuna perinteisempiin yrityksiin."
Pelien merkitys
"Pelit ovat keskeinen osa ihmiskuntaa. Leikki ja pelit ovat olleet olemassa suunnilleen niin kauan kuin ihmisyhteisötkin. Peli on kaikkein vahvin ja rikkain mediamuoto, joten välineenä se on erittäin vaikuttava."
"Siitä syystä LudoCraftin missiona on pelastaa maailma pelien avulla."
"Teemmekin paljon hyötypelejä, joissa peliväline räätälöidään myös muun kuin viihtymisen tarpeisiin. Pystymme omalla osaamisellamme vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan, ja sitä kautta tekemään maailmasta hieman paremman paikan olla ja elää."
Pelaa ja kehittele itse
"Hyötypelipuolella riittää loputtomiin töitä tulevaisuudessakin. Myös viihdepelipuolella Suomi on maailman johtavia maita. Pienestä väestöpohjasta huolimatta, suomalaiset ovat onnistuneet tuottamaan lukuisia kansainvälisiä menestystarinoita. Tätä alaa ei opi kunnolla kuin tekemällä. Pelien tekemisestä kiinnostuneen kannattaa pelaamisen lisäksi tehdä pelejä. Hyvä pelilukutaito auttaa tässä ammatissa, mutta sen lisäksi olisi hyvä kehittää jokin erityisosaaminen."
"Kannattaa pyrkiä olemaan jossakin tehtävässä maailman paras. Siinä haasteessa on syytä olla kärsivällinen, pitkäjänteinen ja ahkera – tuskin kukaan on virtuoosi ilman sinnikästä harjoittelua."
Teksti: Anni Jyrinki. Kuva: Tony Mannisen kotialbumi.
Tony Manninen
• Filosofian tohtori, tietojenkäsittelytiede; diplomi-insinööri, tietotekniikka
• Toimitusjohtaja, LudoCraft Oy
Opiskele tietotekniikkaa kandidaattiohjelmassa tai maisteriohjelmassa.