|
Värien ominaisuuksia - värioppia
|
|
|
|
Silmä reagoi sähkömagneettisen säteilyn näkyvän spektrinosan eri aallonpituuksiin
väriaistimuksina. Lyhyet aallonpituudet aistitaan violetteina tai sinisinä sävyinä
ja pitkät aallonpituudet punaisina. Värien ominaisuuksia ovat:
|
| 1.
|
Värisävy (engl. hue); kansanomaisesti eri värisävyt on luokitettu kahteen
ryhmään, epäkoreat värit, joita ovat musta, harmaa ja valkea, sekä koreat värit,
joita ovat päävärit (punainen, sininen, keltainen), välivärit (violetti, vihreä,
oranssi) sekä muut värit eli ns. murretut värit.
|
| 2.
|
Väriarvo eli värin valoisuus (myös värin heijastuminen, engl. value)
tarkoittaa väriaineen (pigmentin) kykyä heijastaa tai absorboida valoa. Valkoisena
aistittavan väriaineen väriarvo on suuri ja väri heijastaa kaiken siihen osuvan
valon. Valkean väriaineen väriarvo on 10. Musta väriaine puolestaan absorboi kaiken
siihen osuvan valon. Mustan väriaineen väriarvo on 0. Väriarvosta saadaan
tummuus-vaaleus -ulottuvuus.
|
| 3.
|
Värin puhtaus eli väri-intensiteetti (engl. intensity, chroma) on
ominaisuus, jota arvioidaan värin poikkeamana ns. normaaliharmaasta. Puhtaiden
värien intensiteetti on suuri. Niissä ei ole harmaan vivahdetta. Likaiset värit
ovat harmaan sävyttämiä, ja niiden puhtausaste on alhainen.
|
|
|
Kansainvälinen valaistusneuvosto (CIE) on laatinut edellä esitettyjen kolmen
ulottuvuuden: värisävyn, väriarvon ja väri-intensiteetin pohjalta
"koordinaatiston", jossa kaikkien värien ominaisuudet voidaan ilmaista
yksiselitteisesti lukusarjana. Koordinaatisto on kaikkien standardia noudattavien
"värikarttojen" pohjana. Koordinaatiston pystyakselilla on väriarvo ja
vaaka-akselilla väri-intensiteetin arvot; värisävyt kiertävät vaakatasossa
rengasmaisesti sovinnaisjärjestyksessä pystyakselilla (kuva 4).
|
|
|
Kuva 4. Kansainvälisen valaistusneuvoston (CIE) väristandardi.
|
|
Värien ominaisuuksien merkitys ja kartografiset periaatteet
|
|
|
Värisävyillä on aina psykologinen latauksensa. Esimerkiksi punainen väri herättää
toisenlaisia mielikuvia kuin sininen. Tätä värien psykologista latausta on pyritty
käyttämään hyväksi myös kartografiassa. Väriarvon tumma-vaalea-asteikolla
osoitetaan tavallisesti ilmiöiden intensiteetin vaihteluita samaan tapaan kuin
harmaasävyasteikolla. On huomattava, että sama värisävy voi esiintyä tummemmassa
tai vaaleammassa muodossa. Väripuhtaus peittyy käytännössä edellä mainittuihin
ominaisuuksiin. Yleensä väripuhtautta käytetään väritasapainon lopulliseen
"hienosäätöön". Väripuhtaudella säädellään vaikutelman kovuutta (puhdas) ja
pehmeyttä (vähäisempi intensiteetti).
Värien käyttöön kartografisina symboleina liittyy aina yksilöllisiä ja
kulttuurisidonnaisia piirteitä, joten "oikea" värien käyttötapa ei aina noudata
objektiivisia ohjeita ja "määräyksiä". Seuraavassa tarkastellaan värisävyyn ja
väriarvoon liittyviä merkityksiä kartografisten käyttötarkoitusten kannalta.
Lisäksi käsitellään lyhyesti väri-intensiteetin kartografisia
ominaisuuksia.
|
|
|
a) Värisävyn symboliikka
|
|
|
| 1.
|
Värisävyjen aistimiskyvyssä on suuria näön fysiologiaan liittyviä
yksilöllisiä eroja. Värisymbolien tulkitseminen helpottuu, kun käytetyt sävyt ovat
riittävän erilaisia. Erilaisuus helpottaa sävyjen mielessä pitämistä, kun katse
siirtyy värien selitysosiosta tulkittavan kartan useammista värisymboleista
koostuvalle pinnalle. Värisävyjen erot on helpompi aistia suuremmilta väripinnoilta
kuin pieniltä. Tämän takia esimerkiksi pistesymbolien tulee olla riittävän suuria.
Väriympäristö muuttaa usein tarkasteltavan symbolin värisävyä ja tekee sen
vaikeammin tunnistettavaksi selitysosiosta. Ns. huomiovärisävyt (esim. puhdas
keltainen ja punainen) puolestaan korostuvat, "hyppäävät silmille".
|
| 2.
|
Värisävyjen näkeminen eri etäisyydellä katsojasta; joskus tuntuu, että
värikuvassa jokin sävy on muita korkeammalla tai alempana. Sinisen värin muodostava
aallonpituus taittuu verkkokalvon eteen, sävy tuntuu olevan alempana. Vastaavasti
punainen sävy aistitaan verkkokalvon syvemmissä osissa, ja väri tuntuu olevan
lähempänä katsojaa. Perinteinen korkeussuhteiden kuvaaminen perustuu tähän ilmiöön.
Punaruskeat vuoret ovat "lähempänä" katsojaa kuin sinisen värisymbolin saanut
meri.
|
| 3.
|
Värisävyjen visuaalinen terävyys; musta, punainen ja sininen ovat teräviä
värejä, joita käytettäessä ohuistakin viivoista voidaan tunnistaa sävy ja kohde
jota sävy kuvaa (rantaviiva, raja, tie, joki jne.). Keltainen on esimerkki
pehmeästä väristä, jolla piirrettyä viivaa on vaikea nähdä. Ruskea sävy sisältää
pää- ja välivärien aallonpituuksia, joten ruskealla pohjalla on vaikea nähdä muin
värisävyin painettuja kuvioita paitsi mustaa.
|
| 4.
|
Värikontrastin; tulee olla riittävän suuri. Lähekkäiset väripinnat
vaikuttavat aina toistensa sävyihin. Liian vähäistä värikontrastia on vältettävä,
koska erilaisissa ympäristöissä lähekkäiset värisävyt saattavat näyttää samoilta.
|
| 5.
|
Värisävyjen yksillöllisyys; toisistaan poikkeavien ilmiöiden kuvaamiseen ja
laadulliseen tarkasteluun soveltuvat myös toisistaan selvästi poikkeavat värisävyt.
Tällaisia värejä voidaan sanoa "itsenäisiksi". Mikäli halutaan korostaa ilmiön
olevan kahden erillisen ilmiön summa, se voidaan kuvata itsenäisten ilmiöiden
värien sekoituksena. Esimerkiksi jos kaupunkimainen maankäyttö on kuvattu
punaisella sävyllä ja maaseutualueet sinisellä, hyvä väriyhdistelmä kaupungin ja
maaseudun vaihettumisvyöhykkeelle on sinipunainen. Violetti on "epäitsenäinen"
värisävy.
|
| 6.
|
Värisävyt sovinnaissymboleina; tietyillä väreillä on oma psykologinen ja
kulttuuritraditioon liittyvä latauksensa. Totutusta poikkeava värien käyttö saattaa
vaikeuttaa kuvatun asian tulkintaa. Esimerkiksi eurooppalaisessa kulttuurissa
punainen ja sininen ovat sukupuolisidonnaisia; punainen on feminiyden väri, sininen
symboloi maskuliinisuutta. Muita väreihin liittyviä symbolisia sisältöjä ovat
esimerkiksi:
|
|
|
| Sininen
|
Kylmä vesi, jossakin tapauksissa positiivinen arvo.
|
| Vihreä
|
Viileä, alanko, kasvipeitteinen.
|
| Punainen
|
Lämmin, ylänkö (punaruskea), joissakin ilmiön negatiivinen arvo; joskus myös positiivinen lataus.
|
| Keltainen
|
Kuivuus, aromaisuus, tasanko.
|
| Ruskea
|
Hedelmällisyys, pinnanmuodot.
|
|
|
|
|
b) Väriarvon ominaisuuksia
|
|
|
Värien heijastuskyvyn eli valoisuuden erot ilmenevät sävyjen tummuusvaihteluna.
Tummuusvaihtelu on sekä ilmiöiden erottelun että niiden intensiteettivaihtelun
esittämisen kannalta tärkeä kartografinen ominaisuus.
|
|
|
| 1.
|
Värien valoisuuserojen käyttöön kartografiassa ilmiöitä tai niiden
intensiteettivaihteluita erottavana tekijänä liittyy useita ongelmia. Yleensä
tummuusasteikkoon sisältyvät väriarvojen erot on helppo havaita. Teemakartan
selitysosiossa olevia tummuuseroja on kuitenkin vaikeampi havaita kartan
kuvapinnalla, jos tummuusluokkia on liian monta (alle 10 luokkaa yleensä riittää).
Monivärisessä kartassa tummuuserot lisäksi näyttävät vielä vähäisemmiltä kuin mitä
ne "fysikaalisesti" ovat. Väriarvon keskivaiheilla olevat tummuusluokat ovat
esteettisiä, mutta usein vaikeasti eroteltavissa. Kontrastiset väriarvon ääripään
väripinnat erottuvat toisistaan hyvin, mutta ovat esteettisessä mielessä "kovia".
Tumma tausta näyttää suurentavan kohdetta.
|
| 2.
|
Tummuuserot kartografisessa perinteessä; vaalealla on perinteisesti haluttu
ilmaista ilmiön vähäisyyttä, alhaisia tiheyksiä, usein myös positiivisia
havaintoarvoja. Tummat sävyt kuvaavat intensiivisempiä havaintoja, usein myös
negatiivisuutta sekä olennaisia piirteitä.
|
| 3.
|
Tummuusasteikon suhteellisuus; vaikka tummuusasteikon luokituksessa eri
luokkien väriarvot muuttuisivatkin matemaattisessa vakiosuhteessa, tumman pään
luokkien väliset erot aistitaan suurempina kuin vaalean pään luokkien erot. Toisin
sanoen pienetkin erot asteikon tummassa päässä aistitaan helpommin kuin vaalean
pään suuremmatkin erot.
|
|
|
|
c) Väri-intensiteetti, puhtaus
|
|
|
Väri-intensiteetin ominaisuudet tahtovat peittyä edellisiin ominaisuuksiin.
Väripainotekniikassa värien kovuutta tai pehmeyttä voidaan kuitenkin säädellä
niiden puhtautta muuttamalla. Visuaalisesti suuret väripinnat näyttävät yleensä
puhtaammilta kuin saman puhtauden omaavan värisävyn pienet alat.
|
|
Värien kartografisesta käytöstä
|
|
|
Seuraavassa käsitellään vielä joitakin värien kartografisia
soveltamismahdollisuuksia:
|
|
|
a) Laadullisten ilmiöiden väritys
Laatueroasteikollisesti kuvatut ilmiöt voidaan ilmaista eri värisävyin. Sävyjen
tummuuden ja puhtausasteen tulee kuitenkin olla samoja, että samanarvoisille
ilmiöille ei aiheutuisi tarkoituksettomia intensiteetin tai merkityksen eroja.
Vaikeammin ratkaistava kysymys on, missä määrin toisistaan riippumattomien
ilmiöiden kuvaamisessa tulisi käyttää saman pää- tai välivärin eri sävyjä tai
kokonaan kontrastiltaan toisistaan poikkeavia värejä. Jos eri laadullisilla
ilmiöillä on jokin "yhteinen nimittäjä", esimerkiksi ne kuuluvat samaan yleisempään
ilmiöjoukkoon sisältäen mm. arvoluokituksia, ilmiöiden värisävyjen tulisi olla
samaa väriperhettä. Esimerkiksi kasvillisuustyyppejä kuvaavassa teemakartassa
tällaisena taustalla olevana arvoluokituksena voisi toimia biomassan tuottokyky
jolloin vihreän väriperheen tummin sävyin kuvattaisiin hyvätuottoinen metsä,
vaaleanvihrein kitumaa ja kellertävällä sävyllä autiomaa. Vastaavasti yleisteemana
voisi olla kaupunkimainen maankäyttö, jonka taustalla oleva arvoluokitus perustuisi
maankäytön intensiivisyyteen, tonttitehokkuuteen, rahankierron nopeuteen jne.
Tällöin esimerkiksi punaisen väriperheen voimakkain sävy kuvaisi liikekeskustaa,
violetti teollisuusalueita ja sinivioletti asuntoalueita.
|
b) Määrällisten ilmiöiden värisymboliikka
Värien ominaisuuksien tulisi kuvata loogisesti mitattavan ilmiön eri luokkien
välistä intensiteettivaihtelua. Käytäntö vastaa harmaasävyasteikon käyttötapaa.
Yhtä värisävyä käyttäen minimiarvot kuvataan vaalein värein (suurin väriarvoin) ja
suuret arvot tummemmin värein (pienin väriarvoin). Asteikko voi olla käänteinenkin.
Kahdella värisävyllä ilmiön vaihtelua kuvattaessa on tapana esittää minimiarvo
toisen sävyn tummalla päällä ja vaalentaa väriä kohti keskiarvoa tai, mikäli
havaintoarvot ovat olleet negatiivisia, 0:a lähestyttäessä. Toinen sävy alkaa tästä
vaaleana tummeten maksimiarvoa kohti siirryttäessä. Esimerkiksi vuoden
keskilämpötilaa jollakin pohjoisella alueella kuvattaessa alle 0 asteen
lämpötilojen luonnehtimat alueet kuvautuisivat tumman sinisinä, 0 asteen
keskilämpötilat hyvin vaalealla violetilla sekä yli 0 ylittävät lämpötilat
tummenevin punaisin sävyin. Lämpimin vyöhyke olisi tummimman punainen. Asteikko
voisi olla myös käänteinen siten, että kummatkin asteikon ääripäät kuvautuisivat
vaaleina sävyinä ja keskiarvoa lähellä olevat luokat tummina sävyinä.
|
|
|
|
