Työskentelen projektitutkijana mikroyrittäjyyden parissa. Ammatillinen taustani on syvällä digitalisaatiossa ja datassa. Päätin vastikään KTM-opintoni perinpohjaiseen graduprosessiin, jossa syvennyin organisaatioiden, etenkin uusien yritysten, legitimoitumiseen parimetrisen artikkeli- ja kirjapinon kautta. Lopputuloksena syntyi kattava kirjallisuuskatsaus uusien yritysten legitimaatiosta: haastava lopputyö, mutta toimiva pohja jatko-opinnoille.
Akateeminen ura oli ollut mielessäni jo aiemmin, ja maisteriopintojen loppuvaiheessa kiinnostukseni sitä kohtaan kasvoi entisestään. Graduohjaajani Vesa Puhakka, joka nyt ohjaa myös jatko-opintojani, edesauttoi saumatonta siirtymää väitöskirjatutkimuksen pariin. Hän näytti samalla, millainen merkitys huipputasoisella ohjauksella on vaativankin opinnäytetyön sujuvalle valmistumiselle.
Lähestymistapani tutkimusongelmiin on monitieteinen, ja legitimaatiotutkimus on tällaiselle hyvä kohde. Tutkin, miten uudet yritykset hakevat paikkansa markkinoilla, miksi niiden alkutaipaleet ovat usein haastavia, ja mitä yritykset voivat tehdä näiden alkuvaikeuksien voittamiseksi. Hyödynnän tässä organisaatio- ja yrittäjyystutkimuksen lisäksi myös filosofian ja kielitieteen näkökulmia. Legitimoitumisen tarkastelu prosessuaalisuuden kautta ja legitimaatiostrategioiden tutkiminen performatiivisina, sosiaalista todellisuutta rakentavina ilmiöinä, on mahdollista juuri muiden tieteenalojen oppien avulla.
Organisaatio- ja yrittäjyystutkimuksen työkalupakki on nykyisin monipuolinen, mutta silläkin on rajansa, ja niiden tullessa vastaan tutkijalta vaaditaan halua hakea oppia myös muualta. Minulle prosessifilosofia ja pragmatiikka avartuvat uusina, kiehtovina maailmoina—tapoina löytää yrityksille uusia reittejä selviytymiseen ja kasvuun. Samalla tämä on mahdollisuus tehdä parempaa tiedettä ja oppia uutta.
Joku voisi kokea eri lähestymistapojen moninaisuuden tuuperruttavana. Minulle se kuitenkin on valtava rikkaus, joka avaa uusia polkuja uuden tiedon lähteille. Silti: malttia tarvitaan. On kohtalaisen helppoa kirjoittaa papereita, joissa viittaillaan kevyesti verhotun akateemisen itsetyydytyksen hengessä sinne tänne, eklektisesti poikki kaikkien tieteiden, ja mitä useamman kauan sitten kuolleen filosofin tuotannosta artikkeli näyttää ammentavan, aina sen siistimpää. Tällaisella toiminnalla on kuitenkin varsin vähän tekemistä uuden tiedon luomisen kanssa. Briljeerauksen sijaan tarvitaan ymmärrystä—ja sen kartuttaminen kysyy kärsivällisyyttä.
Lopetan brittiläisen emeritusprofessori Andrew Sayerin (2000) ajatuksiin tieteenalojen jälkeisestä tutkimuksesta. Vuosituhannen vaihteessa pitkän, poikkitieteellisen uran tehnyt Sayer vaikutti perin kyllästyneeltä tieteenalojen imperialismiin. Hänen mukaansa moni tutkija lähestyy ongelmia suppeasti, oman alansa linssien läpi—riippumatta siitä, millainen ratkaisu olisi aidosti paras. Sayerin ehdotus oli jokseenkin radikaali: unohdetaan tieteenalat ja niiden väliset rajat, ja keskitytään siihen, miten kulloinkin voimme oppia parhaalla mahdollisella tavalla uutta.
Tavoite on mielestäni paitsi kunnianhimoinen, myös kaunis. Tiedeyhteisön institutionaaliset rakenteet eivät kuitenkaan ole tähän omiaan. Tarkoitusperän toteutumista päässee jokainen tutkija työssään arvioimaan.
Kirjoittaja:
Iikka Meriläinen, KTM, projektitutkija, väitöskirjatutkija, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
Kuva:
Minna Kilpeläinen
Lähde:
Sayer, A. (2000). For postdisciplinary studies: Sociology and the curse of disciplinary parochialism/imperialism. In J. Eldridge, J. MacInnes, S. Scott, C. Warhurst & A. Witz (Eds.), Sociology: Legacies and prospects (pp. 85–97). Sociologypress.
Tutkittua tietoa ja havaintoja yrittäjämäisellä sydämellä.
Kerttu Saalasti Instituutin blogissa kirjoitetaan instituutin tutkimusryhmien aiheista, yrittäjyyskoulutuksesta sekä instituutin yleisistä aiheista. Kirjoittajina alojen tutkijat, asiantuntijat ja verkostojen jäsenet.
Aiheitamme ovat: mikroyrittäjyys, tulevaisuuden tuotantoteknologiat, alueellinen erinomaisuus, mikroyrittäjyyskoulutus