SoloENTRE ja Yrittävä kulttuuri -hankkeen digitaaliset työkalut auttavat kehittämään yrityksen toimintaa

Kasvavayritys.fi-sivustolla olevien testien avulla saa erinomaiset lähtökohdat ja vinkit siihen, mihin suuntaan yritystä kannattaa kehittää. Olipa siis mielessä yrityksen kasvukyvykkyyden testaaminen, digivalmiuksien arviointi tai yrityksen hallittu kasvu, löytyy sivustolta testi kaikkiin tilanteisiin. Testituloksen myötä saa konkreettiset ja käytännönläheiset vinkit kaikkiin kehittämiskohteisiin.

Kasvavayritys.fi-sivusto tarjoaa yhteensä kolme itsearviointitestiä digivalmiuksien testaamiseen, kasvukyvykkyyteen sekä kasvun hallintaan. Testitulosten avulla testin tekijä voi arvioida monipuolisesti yrityksen nykytilaa eri näkökulmista. Testien takana on Oulun yliopiston tutkimustieto, ja niiden kehittämisessä on hyödynnetty suoraan yrityksiltä ja elinkeinoelämältä saatua dataa.

Digivalmius

Kasvavayritys.fi-sivustolla olevan digivalmiustestin avulla saa tietoa yrityksen digitaalisen valmiuden nykytilasta ja siihen liittyvistä kehityskohteista.

Digivalmiustesti on suunnattu erityisesti niille yrityksille, jotka haluavat ottaa entistä vahvemmin haltuun digitaalisen teknologian sekä sen mukanaan tuomat liiketoimintamahdollisuudet. Yrityksen digitalisaatio vaatii strategisia ja kulttuurillisia muutoksia, hyvää johtamista, rohkeutta ja riskinottokykyä. Digivalmiustestiä suositellaan tehtäväksi puolen vuoden välein ja se toimii erinomaisesti jatkuvan kehittämisen työkaluna.

Kasvukyvykkyys

Kasvukyvykkyys-testin avulla saa erinomaiset lähtökohdat ja vinkit siihen, mihin suuntaan yritystä kannattaa kehittää. Kasvukyvykkyys-testi on suunnattu erityisesti kasvuhalukkaille yrityksille. Testin tehtyään saa saman tien konkreettiset kehitysvinkit kasvun tueksi.

Kasvunhallinta

Yrityksen kasvuvaiheessa liiketoiminta usein monimutkaistuu. Se aiheuttaa haasteita ja kasvukipuja, joita täytyy hallita säilyttääkseen yrityksen elinvoimaisuuden. Kasvunhallinnan testi on suunniteltu kasvu-uralla oleville yrityksille, mutta myös kasvua tavoittelevat yritykset voivat hyödyntää sitä mahdollisten kasvuhaasteiden ennakoinnissa. Kasvunhallinnan testejä on kaksi: toinen on suunnattu palvelualan yrityksille ja toinen teknologiayritykselle.

Kasvunhallinta-testin avulla saa tietoa yrityksen nykyisestä kasvuvaiheesta sekä siihen liittyvistä kehityskohteista. Kuten muidenkin testien kohdalla, myös tämän testin tehtyään saa käsiinsä konkreettiset vinkit kasvunhallinnan tueksi.

Testit toteutettu osana SoloENTRE ja Yrittävä kulttuuri -hanketta

Kasvavayritys.fi-sivuston testit on tuottanut Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE® osana EAKR-rahoitteista SoloENTRE ja Yrittävä kulttuuri -hanketta. Hanketta ovat mahdollistamassa myös Raahen Seudun Kehitys, Nihak, VTT, Pohjois-Pohjanmaan Liitto, Haapaveden-Siikalatvan Seutu, Naturpolis, Ylivieskan kehityspalvelut, Utajärven kunta ja Suomen Yrittäjät.

Tutustu testeihin täällä: kasvavayritys.fi

Markus Rytinki

Tutkijatohtori, viestintävastaava

Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE

Rahoittajat:

Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020

Euroopan Unioni, Euroopan aluekehitysrahasto

VTT

Raahen seudun kehitys

NIHAK

Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE

Oulun yliopisto

Pohjois-Pohjanmaan liitto

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Oulun yliopiston mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE®:n blogissa 05/2021.