”Suomi joka säällä” - Suomen matkailu esillä Varsovassa

Kontaktien luominen kansainvälisten kumppaneiden kanssa on ensiarvoisen tärkeää millä tahansa toimialalla, mutta erityisesti matkailussa. Mahdollisuudet tavata mahdollisia asiakkaita kansainvälisillä messuilla sekä henkilökohtaisesti ovat yrittäjille erityisen antoisia. Maaliskuussa 2023 suomalaisten matkailutoimijoiden ryhmä tapasi tärkeitä kontakteja Varsovan matkamessuilla.
ryhmä ihmisiä Varsovan torilla

6-henkinen ryhmämme lensi Suomesta Varsovan matkamessuille ja matkailualan B2B-tapaamisiin Varsovaan 14.-18.3.2023. Varsovassa mukaamme liittyi matkan vetäjä Katarzyna Jämsä Centria-ammattikorkeakoulusta. Pidimme 16.3. kulttuuri- ja tiedepalatsissa ennen varsinaisten matkamessujen avajaisia puolen tunnin tilaisuuden ”Suomi joka säällä”, jonka avasi Suomen Puolan suurlähettiläs Päivi Laine sujuvalla puolan kielellä. Hänen jälkeensä Puolassa erittäin hyvin tunnettu ison TVN -televisioaseman säämies ”paikallinen ”Pekka Pouta” Tomasz Zubilewicz kertoi kokemuksistaan Suomessa ja suunnitelmastaan tehdä matkailukirja ”Suomi joka säällä”. Kuulimme myös erinomaiset esitykset yrityksiltämme Kalajoen matkailusta, Rukapalveluista ja Peera Hotelleista. Kuuntelemassa oli niin satunnaisia kävijöitä kuin matkatoimistojen edustajiakin.

Matkamessut järjestettiin aivan kaupungin keskustassa sijaitsevassa 1950-luvulla rakennetussa mahtavassa kulttuuri- ja tiedepalatsissa. Messut pidettiin aiempaa suppeampina koronakauden jälkeen, ja ne kokosivat noin 150 näytteilleasettajaa Puolasta ja ulkomailta. Skandinavian maat eivät tosin olleet lainkaan esillä.

Varsovan matkamme keskeisin tavoite oli luoda kontakteja mukana olleiden suomalaisten matkailuyritysten ja paikallisten matkanjärjestäjien välille. Matkalaisemme tapasivat ja keskustelivat Varsovassa usean puolalaisen matkanjärjestäjän kanssa esitellen omaa tarjontaansa niin talvi- kuin kesämatkailussa. Suomi myös kesämatkakohteena kiinnosti matkanjärjestäjiä. Jo nyt muutamilla matkatoimistoilla on tarjolla matkoja Suomeen lähinnä Lappiin talviaikaan, mutta kysyntää olisi mm. koulutusmatkailuun ja rengasmatkoihin. Keskeisenä ongelmana on ollut suomalaisten kohteiden vähäinen myynninedistäminen ja tunnettavuus Puolassa.

Puola on väestöltään EU:n viidenneksi suurin maa, jossa on noin 38 miljoonaa asukasta. Yli 200 suomalaista yritystä, kuten Miilux Raahesta ja Scanfil Sievistä, toimivat jo Puolassa. Vaikka keskimääräinen palkka maassa on 1400 € kuukaudessa, puolalaiset ovat innokkaita matkailijoita: kesäisin lomaillaan ensisijaisesti Italiassa, Kroatiassa ja Kreikassa sekä talvisin Keski-Euroopassa. Ruuhkaisten ja helteisten lomakohteiden sijaan puolalaiset ovatkin entistä kiinnostuneempia uusista lomakohteista, joissa on tarjolla tilaa, luontoelämyksiä ja aktiviteetteja.

Toistaiseksi Suomi on varsin huonosti tunnettu matkailumaana, vaikka Varsova sijaitsee vain 915 kilometrin päässä Helsingistä eli matka on lyhyempi kuin Helsingistä Ivaloon. Suomen tunnettavuuden parantamiseksi paikallinen PR-toiminta ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa olisivat tärkeitä. Matkalla tapasimmekin sosiaalisen median vaikuttajan Jacek Ciszakin, jonka sivustolta skionline.pl löytyy mm. talvisesta Suomesta hiihtovideoita.

Matkailualan opintomatkalle Varsova-Poznan-Berliini mennään UMBR-ELLA- ja LAKU-hankkeiden yhteistyönä myös 3.-6.5.2023, ja syksyksi 2023 on suunnitteilla messumatka ja -osasto Potznanin matkamessuille.

Kirjoittaja:
Erikoistutkija Ulla Lehtinen, TkT, LAKU-hankkeen projektipäällikkö, Kerttu Saalasti Instituutti, MicroENTRE
ulla.lehtinen@oulu.fi

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin MicroENTRE toimii kumppanina CENTRIA -ammattikorkeakoulun hallinnoimassa UMBR-ELLA -hankkeessa, jolla on tuettu Pohjois-Pohjanmaalla toimivien mikroyritysten kansainvälistymisvalmiuksia erityisesti sektoreille, joilla on suuri potentiaali ulkomarkkinoilla eli design, matkailu ja luonnontuotteet. Erityisenä kohdemarkkinana on hankkeessa ollut Puola, jonne on järjestetty useita opintomatkoja hankkeen toteutusaikana 1.12.2019 – 31.12.2023. Lisätietoja: katazyna.jamsa@centria.fi