Unelma-ammatin alkutaipaleella

Aloitin viestinnän harjoittelijana Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa toukokuun loppupuolella. Parin viikon aikana olen päässyt tutustumaan niin ihmisiin kuin työtehtäviin ja saanut vahvistusta siitä, että harjoittelupaikan valinta osui nappiin.
Selfie nuoresta naisesta. Taustalla kukkiva omenapuu.

Opiskelen medianomiksi Oulun ammattikorkeakoulussa journalismin suuntautumisvaihtoehdossa. Opintojeni aikana olen päässyt tutustumaan viestinnän eri kanaviin ja keinoihin. Erityisesti radiotyö, audiovisuaaliset työt sekä tapahtumatuotannot ovat kiinnostaneet minua ja olenkin päässyt monenlaisiin tehtäviin näiden osa-alueiden parissa. Perinteinen toimitustyö ei toistaiseksi ole vienyt mukanaan, sillä viestinnän tehtävät ovat vetäneet minua enemmän puoleensa. Instituutin viestintäharjoittelijan paikan saaminen oli ehdottomasti yksi askel kohti unelmia.

Kerttu Saalasti Instituutti ei ollut minulle entuudestaan tuttu, tiesin vain Oulun yliopiston Saalasti-salin. Erityisesti kansainvälisesti vaikuttavan tiedon tuottaminen kiinnitti mielenkiintoni ja instituutin toiminnan laajuus yllätti minut. Haaveilen pääseväni tulevaisuudessa työskentelemään ulkomailla viestinnän tehtävissä, joten toivon kesän aikana saavani edes pintaraapaisun kansainvälisestä toiminnasta.

Tehtävät, joiden parissa olen päässyt työskentelemään, ovat olleet kiinnostavia ja monipuolisia. Heti alussa sain työstettäväksi videoeditointia, josta nautin todella paljon. Lisäksi olen saanut olla mukana erilaisten tapahtumien markkinoinnin suunnittelussa, mikä on ollut todella mielenkiintoista ja opettavaista. Olen iloinen siitä, että tehtävissä huomioidaan omat vahvuuteni ja mielenkiinnon kohteeni, mutta saan myös mahdollisuuksia haastaa ja kehittää itseäni viestijänä.

Instituutin henkilökunta on ollut todella ystävällistä, ja minulla on ollut alusta saakka tervetullut olo. Olen saanut kattavan perehdytyksen ja olen iloinen, että ohjaajanani toimii Minna Kilpeläinen, jolla on valtavasti ammattitaitoa ja kokemusta niin viestinnästä kuin journalismista. Tiedän, että pystyn oppimaan häneltä paljon. On ollut positiivista huomata, että myös omaan tekemiseeni luotetaan. Saan tehdä töitä rauhassa ja omalla tyylilläni, mutta tiedän, että apua on aina tarjolla.

Tässä vaiheessa minulla on vielä koko kesä edessäni, ja siihen on paljon odotuksia. Eniten minua innostaa mahdollisuus päästä tekemään MY Studio -podcastiimme jaksoja ja toimia niissä toimittajan roolissa. Podcastien tekeminen on minulle tuttua, mutta olen aikaisemmin ollut haastattelijan sijaan keskustelijan roolissa. Tutussakin tekemisessä pääsen siis kokeilemaan uusia asioita. Toinen mielenkiintoinen projekti on kesäkuun lopussa Porin Kauppakeskus Puuvillassa järjestettävä SuomiAreena-keskustelutapahtuma. Erilaisiin tapahtumatuotantoihin osallistuminen on minulle todella mieluista työtä, joten odotan innolla mitä kaikkea nyt jo täysin rattain pyörivä tapahtuma tuo mukanaan.

Kirjoittaja:
Viivi Hanhineva, medianomiopiskelija, viestinnän harjoittelija, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti