Verkostojen avulla mahdottomasta mahdollista

Vuosi 2020 oli Covid-pandemian vuoksi vaiherikas yrityksille ja kiireinen yrityspalveluja tuottaville organisaatioille. Aika ja tilanteet ovat vaatineet kaikilta uudenlaista sopeutumista ja joustoja.  Seutukaupunkien yritysverkostot -projektiakin on sopeutettu tilanteeseen pyrkimyksenä entisestään tuottaa pientäkin apua yrityspalveluiden arkeen ja tietoa sekä työkaluja yrityksille vanhan kehittämiseen, uuden luomiseen sekä verkostojen vahvistamiseen. 

Tutkija Rupert Chisholm (1998) on määritellyt verkoston joukkona itsenäisiä organisaatioita tai toimijaryppäitä, jotka työskentelevät yhdessä saavuttaakseen sellaisia tavoitteita, jotka olisivat mahdottomia saavuttaa ilman toteutettua yhteistyötä. Kun jokainen organisaatio antaa oman panoksensa muodostettuun kokonaisuuteen, verkostosta voi tulla merkittävä tekijä menestymiselle. Seutukaupunkien yritysverkostot-hankkeessa toiminta on konkretisoitunut Chisholmin määritelmän mukaiseksi toiminnaksi, missä verkoston osapuolet tunnistavat toistensa hyödyn ja luovat yhdessä uutta. Hankkeessa on pyritty tekemään mahdottomasta mahdollista.

Itsearviointikysely kannustaa jatkamaan samoilla linjoilla

Lähetimme loppusyksystä 2020 hankekumppaneillemme ´itsearviointikyselyn´, jonka tuloksista toivoimme suuntaviittoja tämän vuoden toimintaamme. Iloksemme saimme vastausten myötä vahvan positiivisen signaalin seutukaupunkien elinkeinopalvelujen valtakunnalliselle yhteistyölle myös jatkossa. 77 prosenttia vastaajista antoi projektin toteutukselle arvosanan hyvä tai erinomainen. Vastauksissa korostui erityisesti onnistunut viestintä, verkostojen yhteistyön kehittäminen sekä ketterä ja innovatiivinen reagointi toimenpiteisiin heti pandemian alkaessa vyöryä päälle maaliskuussa 2020. Tapahtumat siirrettiin verkkoon, yrittäjien huolta pyrittiin lieventämään järjestemällä mm. verkkokaupan perustamiseen liittyviä tietowebinaareja ja yritysneuvojille alettiin organisoida lyhyitä puolen tunnin aamukahvisessioita, mihin kutsuttiin aina joukko toimijoita eri kaupungeista ympäri Suomea. Toiminta sai niin innostuneen vastaanoton, että sitä jatketaan myös tänä vuonna.

Yritysneuvojien tehtävänkuva on yleensä hyvin laaja ja jo olemassa olevat vertaisverkostot painottuvat naapurikuntiin ja omaan maakuntaan. Valtakunnallisella hankkeessa järjestettävällä yritysneuvojien vertaistuella ja -oppimisella on monia hyötyjä; aamukahveilla korostuu alueellinen tiedon vaihto, hyvien käytänteiden jakaminen sekä vertaistuki. Valtakunnallisessa yhteistyössä saadaan jaettua myös teemakohtaista erityisosaamista eri alueiden välillä.

Uutta tulossa jo helmikuussa!

Tulevana kevätkautena on tulossa paljon verkkotapahtumia projektin teemoissa. Ensimmäinen isompi ja ensimmäisenä Suomessa toteutettava tapahtuma on Yritysneuvojatreffit verkossa -tapahtuma (vrt. businesstreffit) helmikuun alussa. Tarjoamme kaikille yritysneuvojille mahdollisuuden tavata kahdenkesken kollegoja ympäri Suomen ja vaihtaa kokemuksia ja tietoa. Tässäkin teemme hankkeessa valtakunnan tasolla mahdottomasta mahdollisen.

Tiistaina 2.2.2021 klo 13.00-16.00 verkko on täynnä innostuneita yritysneuvojia. Ilmoittautuminen aukeaa kohta puolin, ole siis valmis verkostoitumaan ja saamaan vertaistukea ja -oppia!

Tuloksellista uutta verkostoitumisvuotta kaikille!

Riitta Forsten-Astikainen

riitta.forsten-astikainen@oulu.fi

p. 046 9220913

Projektitutkija, verkostokoordinaattori

Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE

Seutukaupunkien yritysverkostot-hanke

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Oulun yliopiston mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE®:n blogissa 01/2021.