Naapurin Kalle

Kalle Päätalon kotitalo Kallioniemi oli äitini kotitalon Lahtelan naapuri Taivalkosken Jokijärvellä siinä missä Iijoki levenee järveksi. Äidin perhe oli muuttanut Vienan Karjalasta Pistojärveltä. Äidin isä, myös Kalle, oli kauppias, laukkuryssä, jonka köyhä sulhasmies ryöstömurhasi.

Muistan äidinäidin kansanperinteeseen uskoneena pienenä ja ahkerana naisena, joka hoiti pieniä naarmuja ”ota omasi, pie pahasi”-hokemalla. Sittemmin mummolassa käynteihin liittyi aina käynti Kallen äidin Riitun luona kahvilla ja samalla reissulla käyräpiippua polttava Riitu kuppasi mummin. Suolakahvin join minäkin alle kouluikäinen kahvilautaselta sokeripalan läpi ryystäen.

Kallen sisar Eeti meni naimisiin isän veljen kanssa, joka oli kauppiaana Taivalkoskella. Kalle oli mukana perhetapaamisissa, kävi meillä Kuusamossa perheensä kanssa, muttei osallistunut perinteisiin kala- ja metsästysreissuihimme. Mummi verkkokalasti ja pyysi rihmoilla lintuja ja antoi niitä myös Riitulle eli naapurivälit ja Kallen yhteys vanhempiini olivat käytännöllisen hyvät.

Kallesta tuli rakennusmestari, jonka toiveammatti oli kirjailija. Minun unelmani oli tulla lääkäriksi. Molempien unelmat toteutuivat kovalla työllä. Molemmista tuli tohtori, minä väittelin tohtoriksi Oulun yliopistosta ja Kallesta tuli Oulun yliopiston kunniatohtori. Molemmista koillismaalaisista tuli myös professori. Sillä oli Kallelle iso merkitys.

Suomenmaan toimittaja Ulla-Maija Heikkilä haastatteli meitä molempia eletystä elämästä ja tulevasta. Lähetimme hänelle kirjalliset vastaukset. Kallen, menestyneen kirjailijan, nöyryys näkyi saatekirjeessä toimittajalle. Hän pyysi toimittajaa korjaamaan tekstin kielen, kun ”suomenkieleni ei ole täydellinen”. Korjattavaa ei ollut, ei edes välimerkeissä.

Olen miettinyt useampaan kertaan Kallen huomaavaisuutta minua kohtaan. Kalle kävi tunnetulla lääkärillä Helsingissä. Hyvin usein hän kutsui minut, vähävaraisen opiskelijan, Helsingin hienoihin ravintoloihin syömään. Kekkosen Motti oli tavallisin paikka. Keskustelimme paljon vähän kaikesta. Kalle arvosti minun etenemistäni koulutuksen polulla. Kun valmistuin lääkäriksi, väittelin tohtoriksi ja minusta tuli professori, Kalle lähetti kirjansa kohteliaalla omistuskirjoituksella.

Kallen viesti oli yhdenvertainen mahdollisuus koulutukseen, sivistykseen, työhön ja elämään. Hän arvosti koulutusta ja työtä ihmisarvon perusosana. Ilman niitä ihminen ei voi välttyä nöyryytykseltä. Kirjailijana Kalle voitti nöyryytyksen.

Pirkko Vihko (s. Määttälä), Työterveyshuollon erikoislääkäri, lääketieteen ja kirurgian tohtori,

professori (Kuusamo/Helsinki)