Päätalo-fanista Päätalo-tutkijaksi

Olen kirjailija Kalle Päätalon tavoin köyhän kodin kasvatti. Syntymäpaikastani Puolangalta on vain vaivaiset sata kilometriä Taivalkoskelle, jossa kirjailija Kallen lapsuuskoti sijaitsee. Vaikka olen 26 vuotta nuorempi kuin Päätalo, lapsuuden elinolosuhteissamme on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Jäin isästä orvoksi jo alle 3-vuotiaana. Äidistäni tuli 8-lapsisen perheen yksinhuoltaja. Nälkää ei maatalon lapsen tarvinnut kokea, mutta rahasta teki tiukkaa. Talon töihin piti osallistua pienestä pitäen. Ja Päätalon tavoin piti hankkia mahdollisimman nopeasti oma ammatti ja muutettava kotoa töihin elättämään itse itsensä. Niinpä valmistuin keskikoulun jälkeen merkonomiksi. Minäkään en halunnut jäädä ”kotiselkosteni” vangiksi. Muutin vuonna 1965 Helsinkiin. Silloin oli erityisesti Pohjois-Suomessa menossa suuri muutto, yhteiskunnallinen rakennemuutos, joka lähes tyhjensi maaseudun nuorista. Työtä oli tarjolla vähän jos ollenkaan. Elämänmuutos oli minullakin melkoinen. Se oli hyppy tuntemattomaan: pienestä syrjäkylästä keskelle suurkaupunkia asumaan vuokrahuoneeseen ja töihin isoon Yleisradioon.

Helsingissä minua vaivasi koti-ikävä. Ja identiteettikriisikin. Ei ollut helppoa kuoriutua maalaistytöstä kaupunkilaisneitoseksi. Olen pienestä pitäen ollut kova lukemaan. Oli itsestään selvää, että menin Helsingissäkin heti kirjastoon. Lainasin sieltä ihan sattuman kauppaa Päätalon Koillismaa-kirjan. Löysin sieltä tutun murteen, tutunoloiset ihmiset, kyläyhteisön ja savottojen ja uittojen leimaaman elämän. Oli kuin olisin päässyt piipahtamaan kotikylässäni Puolangalla. Koti-ikävä helpotti. Siitä alkoi tiivistahtinen taival Päätalon seurassa. Päätalon fani-lukijana luin hänen kirjojaan ajanvietteenä, Iijoki-sarjaa toki myös lähihistorian kuvauksena ja eräänlaisena elämäntaidon oppikirjana. Löysin paljon samastumispintaa Päätalon kuvaamista vaikeuksista sopeutua kaupunkilaiselämään. Iijoki-sarja on sananmukaisesti kulunut käsissäni, sillä olen lukenut sen useampaan kertaa jo fanittamisvuosinakin ja lisäksi myös väitöskirjaa ja Päätalon elämäkertaa työstäessäni.

Työurani olen tehnyt eri medioissa myyntipäällikkönä. Vasta 50-vuotiaana päätin lähteä työn ohella kokeilemaan, miten pitkälle rahkeeni riittäisivät opiskelun saralla. Voi hyvinkin olla, että Päätalon sodan jälkeen tapahtunut aikuisopiskelu rakennusmestariksi vaikutti ainakin alitajuisesti asiaan. Ylioppilastutkinnon jälkeen valmistuin 2004 Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi. Päätalomaista sisukkuutta ja pärjäämisen eetosta se kysyi. Vaikeina hetkinä piti ajatella monen muun Päätalo-fanin tapaan: ”Kun Kalle on kerran pärjännyt, miksi en sitten minäkin”. Eläkkeelle päästyäni aloitin jatko-opiskelijana Tampereen yliopistossa ja valmistuin sieltä filosofian tohtoriksi vuonna 2013. Tervaksinen toteemi – Kalle Päätalon Iijoki-sarjan vastaanotto ja vaikutus (TUP) oli ensimmäinen Päätalon tuotannosta tehty väitöskirja, joten se herätti laajasti huomiota. Kirjallisuuden oppiaineen puolella ei valitettavasti ole toistaiseksi seuraajaa löytynyt. Onneksi Iijoki-sarja sopii hyvinkin monen eri oppiaineen tutkimuskohteeksi. Avauksen tällä saralla teki Sari Keskimaa Oulun yliopistossa vuonna 2018. Hänen suomen kielen oppiaineen väitöstutkimuksensa tarkastelee Päätalon Iijoki-sarjaa kielielämänkertana.

Väitöskirjani luontevana jatkona syntyi vielä lukijakunnan pitkään ja hartaasti odottama kattava elämäkerta Päätalosta (Kalle Päätalo – Kirjailijan elämä, SKS 2017). Sen tekeminen kesti lähes neljä vuotta eli suunnilleen yhtä kauan kuin väitöstutkimus. Elämäkerran työstämisen myötä Päätalon persoona ja kehitystarina sekä kirjailijanlaatu avautuivat minulle aivan uudella tavalla, uudesta näkökulmasta. Sama koskee hänen merkitystään lukijoille samoin kuin asemaa kotimaisessa kirjallisuudessa. Eittämättä Päätalo on vaikuttanut myös muihin kirjailijoihin joko tietoisesti tai tietämättään. Kollegoita, kriitikoita ja minua tutkijana on luonnollisesti kiinnostanut lisäksi kysymys Päätalon menestyksen salaisuudesta ja Päätalo-ilmiön synnystä.

Yliopisto-opinnot aloitettuani aloin tietoisesti karistaa Päätalon faniroolia kannoiltani, sillä olin jo siinä vaiheessa varma, että opinnäytteeni tulisivat liittymään tavalla tai toisella Päätaloon ja hänen tuotantoonsa. Lopullisen niitin siihen antoi Helsingin Sanomista vuoden 1998 alkupuolella lukemani uutinen, että Päätalo luovuttaisi laajaksi paisuneen arkistonsa Taivalkoskella sijaitseville Kallioniemi-Säätiölle ja Päätalo-instituutille. Erityisesti minua kiinnosti tieto, että sinne päätyisivät myös kirjailijalle vuosikymmenien aikana tulleet tuhannet lukijakirjeet ja hänestä kirjoitetut lehtileikkeet yms. materiaali. Tutkijana minun olisi pystyttävä analysoimaan ja tulkitsemaan kaikkea Päätaloon liittyvää objektiivisesti ja kriittisesti. Mutta toki minulle on lukijakirjeitä tutkimusmateriaalina käyttäessäni ollut suuri etu aikaisemmasta faniroolistani. Olen sen avulla voinut paremmin ymmärtää ja tulkita myös lukijoiden tunnereaktioita. Päätalo-tukimustani ajatellen merkittävä etu on ollut myöskin se, että kirjailijan laaja tuotanto Iijoki-sarjaa myöten on ollut rivilleen luettuna ja sisäistettynä – tallennettuna valmiiksi muistiini.

Pitkäkestoisen Päätalo-tutkimuksen aikajanalle on elämääni osunut tavanomaisten tapahtumien lisäksi traagisia menetyksiä perhepiirissä. Suru on ollut totaalista ja rankkaa. On ollut pakko ottaa kaikki mahdolliset keinot käyttöön, jotta selviäisin surun syövereistä takaisin elämään. Pikkutarkkaan tutkimustyöhön paneutuminen ja keskittyminen ovat merkinneet ainakin hetkellistä lepoa menetysten vatvomisesta. Päätalo on siis toiminut minulle tässäkin suhteessa eräänlaisena terapeuttina. Ei häntä turhaan aikanaan nimitetty ”koko kansan terapeutiksi”. Sitä hän on toki vieläkin monelle lukijalleen. Päätalon perhe ja sukukin on ehtinyt tulla tutuksi varsinkin elämäkerran kirjoittamisen myötä. Heistä on tullut symbolisesti kuin toinen perheeni. Se on ollut ilahduttava ja merkittävä kokemus.

Haastatteluissa ja monissa muissa yhteyksissä minulta tingataan tietoa, olenko mahdollisesti vielä tutkimassa tai kirjoittamassa Päätalosta jotakin. Olen antanut ympäripyöreitä vastauksia. Mutta niinhän se on, ettei Päätalo-tutkimus tähän lopu. Se on vasta alussa. Minullakin.

Ritva Ylönen, FT, tietokirjailija, kirjallisuudentutkija