Päätalo kiinnostaa Iijoen kasvattia

Arvoisat kuulijat!

Oli erittäin mieluisaa saada kutsu tähän tilaisuuteen. Useasti olen ollut tulossa, mutta aina on ollut jotain esteitä matkassa. Siihen miksi aikanaan kiinnostuin Kalle Päätalon tuotannosta, on ollut varmaan useampia tekijöitä.

Syntymäkotini on tästä noin 90 km Ouluun päin, siis Pudasjärvellä, mutta Taivalkoski on eri tekijoistä johtuen tullut erittäin tutuksi. Ensimmäisen Kalle Päätalon kirjan luin 60-luvun puolessa välissä. Kotikylässäni Kipinässä oli pieni kirjasto, jota hoiti Siiri Haapakoski. Hän suositteli Päätalon kirjaa todeten, että varmasti tykkäät ja tässä sitten ollaan.

Olin 13 vuoden vanhana menettänyt isäni, joten oli aika helppo samaistua Kauko Sammalsuon osaan. Tosin minulla oli vain yksi sisko, joten ei siis jäänyt suurperhettä. Isä oli sitä mieltä, että miehen täytyy elättää perhe, joten äiti oli kotiäiti ja hoiti minua ja yhtä lehmää sekä taloutta. Kun luin Kallen kirjaa, tuli siellä paljon vastaan tuttuja sanontoja ja arkisia asioita, mitä maalaistalossa tapahtui päivittäin. Kunnan apu tuli minullekin tutuksi, ei tosin jauhojen muodossa, vaan ruoka-apuna, koska äiti sai erittäin pientä eläkettä ja ennen kuin eläke alkoi tulla, meni siihen aikaa. Elimme tosi köyhää aikaa aivan kuin Sammalsuon perheessä.

Kun tultiin Iijoki-sarjaan, tuli siellä vastaan tuttuja paikkoja ja vilahteli tuttuja nimiä. Olen itsekin Iijoen kasvatti, melkein joen rannalla kasvanut, paljon viettänyt siellä vapaa-aikaa ja olin myös yhden kesän uitossa alaikäisenä. Koska jostain piti rahaa saada, ottivat uittoon ”vonkaporukkaan” Kollajan koskelle Kipinään. Sittemmin koski on tullut tutuksi televisiosta allasasioissa. Vuonna 1966-67 tulin Taivalkoskelle ammattikouluun, joka ei tuntunut minulle sopivalta. Sitten kesällä 1967 tulin Taivalkoskelle tekemään soiden ojitussuunnitelmia. Silloin kuulin, että tämä kuuluisa kirjailija oli rakennuttanut Taivalkoskelle useita kouluja. Yksi kesä meni Loukuskylässä koulun lähettyvillä. Näin sain uutta intoa tutustua Iijoki-sarjaan.

Kalle Päätalon huumori on purrut kyllä ainakin minuun täysin. Yksi esimerkki siitä on Herkon aamukahvi.

”Kuulen unen läpi, kuinka aamukahvia keittävä isä käy tavanomaista taistelua. Sattuuko tuohon pannuun urosvesi vai piruko siinä on, kun ei rupea kiehumaan, puhuu isä puoli ääneen. Vaikka miten pannu kiehusi märillä haloilla. On tuo Riitu epatto ihminen tässäi asiassa, että ei kanna aikanaan hällähalakoja uunin perrään. Että kuivusivat... Elä huoli, perkele jo yrittellee. Kuohuukohan tuo kun lähen suoloja hakemaan! Ei luulisi tekevän sitä häverinkiä... no nyt kuitenkin perkeleen paskapata kuohuu... on tuo pirullinen pannu kun Riitu meni sen omin päin ostamaan.”

Olin saanut alustavasti luvan tehdä Kalle Päätalon kirjan pohjalta dokumenttia kirjan eri paikoista. Kalle olisi kertonut, mitä missäkin tapahtui, kuka asui ja niin edelleen. Tulin käymään Taivalkoskella ja tapasin Oili Taivalkosken. Kysyin häneltä, miten voisin asian Päätalolle parhaiten esittää. Oili sanoi, että paras ja ainut tapa on kirjoittaa. No, minulla oli Kallea lainatakseni ”ruuperä otassa”, enhän minä osaa kirjoittaa ja vielä kirjoittamisen ammattilaiselle. (Tämänkin kirjoittaminen on saanut paljon harmaita hiuksia aikaan.) Olen aina sanonut esimerkiksi työpaikan hakutilanteessa, että onko pakko kirjoittaa, voisin kyllä puhua. Ei siinä auttanut muu kuin tuskien taival alkoi. Kirjoitin, pyyhin, kirjoitin, pyyhin. No, sain jotain paperille, ihme ja kumma Kalle Päätalo vastasi aika pian.

Näin se tilanne meni ohi. Mutta palatakseni vielä ajassa taakse päin haluan kertoa, että Iijoki-sarjassa ja siellä eri tapahtumissa oli taas jotain hyvin tuttua asiaa, joka liittyi ruuan ja sitä kautta rahan hankintaan. Olin koulupoikana paljon kerännyt käpyjä, äiti pakotti kesäisin marjaan, olin tehnyt pakkasella halkoja tosin omalla rantteella. Olin tehnyt nuorena pöllejä ja myös pöllin parkkuu on hyvin tuttu asia. Olen siis hyvin paljon samanlaisista oloista lähtöisin. Lopuksi lainaus kirjasta Miinoitettu rauha, kun Kalle on lähdössä lomalle.

”Pääsuutari sanoi virne kasvoillaan: Sano Joloskylän Mannilaan terveisiä, että kyllä se Niemikylän pieni ja musta poika on yhä hengissä. Kuitenni Kuusamoon menevä postiauto poikkeaa Mannilassa. Samate mainihte, että Vouvilasta on tullut armeijassa niin pirullinen poika, että rokottaa ruokkiansa naskalilla.”

Niemikylä on tällä hetkellä minun kotikyläni, joka on osa Oulua Ylikiimingin kaupunginosa. Vouvilan oikea nimi muistaakseni on Martti Soronen.

Olen saanut viettää tuhansia tunteja Kalle Päätalon tuotannon parissa. Kirja oli toista kymmentä vuotta isänpäivälahja.

Kalle Erkoma