Satavuotisjuhlavuosi

Kirjailija, professori Kaarlo Alvar (Kalle) Päätalo (1919–2000) täyttäisi sata vuotta nyt vuonna 2019. Oulun yliopisto viettää kunniatohtorinsa juhlavuotta julkaisemalla kirjaston blogissa Päätaloon liittyviä kirjoituksia.

Perustimme vuoden 2018 alussa Taivalkoskella Kalle Päätalo 100 -juhlavuoden ohjausryhmän. Oli hienoa, että kaikki ohjausryhmään pyytämämme henkilöt halusivat osallistua juhlavuoden suunnitteluun ja toteutukseen. Tuli tunne, että juhlavuoden onnistuminen on koko kunnan yhteinen asia. Vuosi 2019 tuntui silloin kaukaiselta, nyt se alkaa olla ohi. On aika muistella sitä mitä kaikkea juhlavuonna tapahtui Taivalkoskella.

Aloitimme juhlavuoden avajaistilaisuudella Lainan päivänä Päätalo-keskuksessa. Paljastimme Kallen elämästä kertovat taulut, ryystimme kahvit ja toppasimme Pulla Pirtin eloon herättämillä Kalle Päätalo -leivoksilla. Muistelimme Kallen elämäntyötä.

Kalle sanoi puheessaan 9.7.1989 Uneutettu vonkamies -patsaan paljastustilaisuudessa: "Sen toivomuksen kunnalle esitän, että kun nyt rantaan kiinnitetty ponttuu vettyy ja lahoaa, hankittaisiin tilalle samanlainen. Että vonkamiehen silmien alla olisi jatkuvasti edes ponttuun verran muistoa Iijoen uittokaudesta." Vanha ponttuu oli todella huonokuntoinen ja kevään aikana sen tilalle tehtiin kokonaan uusi. Suuret kiitokset Taivalkosken kunnalle rahoituksesta, ponttuu vihittiin käyttöön Päätaloviikon avajaistilaisuudessa.

Päätaloviikolla nautittiin monista hienoista tapahtumista; kiitos esimerkiksi Metsähallitukselle tukkilaisnäytöksen järjestämisestä. Päätalo-keskuksessa avattiin Kalle Päätalo 100 –näyttely,

jossa käydään läpi Kallen elämä vuosikymmenittäin. Se on esillä vuoteen 2021, lämpimästi tervetuloa tutustumaan.

Professori Kalle Päätalon arkisto on todellinen aarreaitta, savottaa tutkijoille riittää. Alkuperäinen sivu Rakennustyömaan arkea –romaanin käsikirjoituksesta. Kirja ilmestyi vuonna 1958 nimellä Ihmisiä telineillä. Kallen elämästä kertovat taulut ovat nähtävissä Päätalo-keskuksessa.

Päätalo-instituutti ehdotti Postille postimerkkiä Kallen juhlavuoden kunniaksi, ehdotus hyväksyttiin ja merkki julkaistiin syksyllä. Professori Kalle Päätalon arkistoon tuli erilaisia materiaalipyyntöjä ennätysmäärä; lähetimme materiaalia muun muassa kirjastoille ympäri Suomen, Gummerukselle sen juhlavuonna julkaisemiin kirjoihin, lehtiartikkeleihin ja näyttelyihin.

Marraskuussa matkasimme loistolla Ouluun Kalle Päätalo tutkijoiden silmin –symposiumiin. Se oli todella hieno tilaisuus, tuhannet kiitokset järjestäjille (kuten myös juhlamatinean järjestäneelle kaupunginkirjastolle). Minussa syttyi tilaisuudessa jonkinasteinen hurmos. Se johtui ehkä siitä, että olen reilun kymmenen vuoden aikana kyllästymiseen asti vastannut kysymykseen loppuuko Kalle Päätalolta lukijat. Tunnistan tietysti, että voi käydä niin, että Kallen kirjojen maailma ja kieli eivät tavoita jossain vaiheessa uutta kaupunkilaista sukupolvea. Sellaista ei kuitenkaan tällä hetkellä ole havaittavissa. Päinvastoin. Symposiumissa samanhenkisten ihmisten keskuudessa tuntui siltä, että kaikki on vasta alussa. Tuli kiitollinen olo siitä, että olen työni kautta saanut tutustua niin moniin ihmisiin. Esimerkiksi Päätalo-faneihin, tutkijoihin, Päätalo-keskuksessa vuosien varrella vierailleisiin esiintyjiin, kouluttajiin, kirjoittamista opiskeleviin, kirjailijoihin, taiteilijoihin sekä taivalkoskelaisiin lapsiin ja nuoriin. Päätalo yhdistää ihmisiä monin tavoin.

Pääkeskus – kuten meilläpäin sanotaan – on avoinna ympäri vuoden. Tervetuloa milloin vaan Taivalkoskelle, tuhansien tarinoiden pitäjään, Kallen tekoselekosiin, juhlavuoden jatkoille!

Kati Koivukangas, Päätalo-instituutin johtaja

http://www.taivalkoski.fi/palvelut/paatalo-instituutti