Bokashi urbaania luontosuhdetta muuttamassa

Takalaiskan blogi oli Facebook-ryhmän lisäksi ensimmäinen sivusto, jossa japanilaista bokashi-menetelmää eli biojätteiden käsittelyä fermentoimalla esiteltiin vaihe vaiheelta suomalaisille seuraajille. Bokashi-kompostointi oli tuolloin juuri rantautunut Ruotsin kautta Suomeen, ja sekä menetelmä että suomenkieliset käsitteet olivat vielä vakiintumattomia.

Kiinnostuin tästä uudesta ”ihmetouhusta” törmättyäni siihen erilaisia jätteenkäsittelytapoja kartoittaessani.

Bokashi-kompostointi perustuu anaerobiseen maitohappokäymiseen. Menetelmässä eloperäiset jätteet fermentoidaan hapankaalin tapaan maitohappobakteereita, hiiva- ja entsyymisieniä ja monia muita hapettomassa tilassa toimivia pieneliöitä hyödyntäen.

Miten jätteen hapattaminen käytännössä tapahtuu? Bokashi on kolmivaiheinen prosessi, joka alkaa ruoantähteiden keräämisvaiheella, jatkuu kahden viikon mittaisella fermentoimisella ja päättyy kahden viikon mittaiseen multaantumisvaiheeseen. Lopputuloksena on ravinteikasta multaa noin kuukaudessa! Kaikki vaiheet on mahdollista toteuttaa sisätiloissa, esimerkiksi kylpyhuoneessa, keittiössä tai parvekkeella.

Minulle yhteiskuntatieteellisenä jätetutkijana bokashimenetelmä edusti aivan uudenlaisen hoivaavan jätesuhteen mahdollisuutta. Samalta istumalta kirjoitin Sosiologia-lehteen avausartikkelin, jossa analysoin bokashin harjoittajien jätesuhdetta (lyhennetty versio artikkelista löytyy täältä). Ehdotin jätteen lakkaavan olemasta jotakin, joka pitää sulkea pois arjesta ja kaikista aisteista. Bokashissa jätekäytännöt eivät kumpua syyllisyydentuntoisesta velvollisuuksien täyttämisestä, vaan ”uteliaasta, vastavuoroisesta ja rakkaudellisesta elämän jakamisesta aineen kanssa”.

Hetkessä leimahtanut ihmetys on myöhemmin jalostunut vakavasti otettavaksi tutkimusaiheeksi. Aloin syventyä bokashiin vaihtoehtoisena jätekäytäntönä osana Jäteyhteiskunta-hankettamme. Opettelin itse tekemään bokashia ja tutustuin suomalaiseen bokashi-ilmiöön niin sosiaalisessa mediassa kuin ihmisten kodeissa. Olen vieraillut bokashin tekijöiden luona ja tutustunut heidän bokashikäytäntöihinsä. Oma bokashiastiani on minun tutkimuskenttäni siinä missä bokashia harjoittavat kotitaloudetkin. Minusta on tullut osa liikettä – kanssakokeilija bokashiyhteisössä.

Olen ollut aitiopaikalla seuraamassa, miten marginaalinen ja joidenkin mielestä suorastaan pähkähullu menetelmä on vakiintunut osaksi suomalaisen jätehuollon keinovalikoimaa. Bokashitarvikkeita saa jo rautakaupoista kaikkialta Suomessa, ja jopa hitaasti muuttuvat alueelliset jätemääräykset alkavat pikkuhiljaa tunnistaa bokashoinnin yhdeksi hyväksyttäväksi kompostoinnin keinoksi – vähintäänkin edistyksellisimmillä paikkakunnilla. Ihmetouhusta on tosiaan tullut jos nyt ei ihan tavallinen, niin ainakin tunnustettu jätekäytäntö. Bokashi on yksi keino huolehtia biojätteistä muiden joukossa.

Nykyisin olen kiinnostunut bokashista erityisesti urbaanina ilmiönä. Keittiön nurkassa prötisevä bokashiämpäri on kaupunkikodissa uusi tulokas, joka muuttaa radikaalilla tavalla urbaania kokemusmaailmaa. Bokashissa monet aikaisemmin kaupunkikodista huolella pois siivotut asiat toivotetaan seinien sisäpuolelle: jätteet, mikrobit, oudot hajut, hallitsematon ”luonto”. Vaikka bokashia itsessään voi edelleen pitää marginaalisena käytäntönä, se avaa uudenlaisia tapoja kuvitella ja hahmottaa ihmisen ja ”luonnon” välisiä suhteita. Siksi ajattelen, että bokashin kanssa on hedelmällistä kuvitella mahdollisia tulevaisuuksia.

Kirjoittaja:

YTT Veera Kinnunen on sosiologi, joka työskentelee tutkijatohtorina monitieteisessä Biodiverse Anthropocenes (ANTS) tutkimusohjelmassa. Hänen tutkimusaiheitaan ovat arjen ja asumisen materiaalinen kulttuuri, ja erityisesti arkiset suhteet erilaisten ulossuljettujen toisten, kuten ylimääräisten tavaroiden, jätteiden ja mikrobien kanssa. Tällä hetkellä Kinnunen tutkii bokashikompostointia urbaanin jätehoivan muotona.