Energiakriisien yhtäläisyyksistä ja eroista

Perinteisimmillään ajallisella vertailulla on haettu yhtäläisyyksiä ja eroja kahden samankaltaisen, mutta eriaikaisen tapahtuman välillä. Perkaan blogikirjoituksessani energiahistorioitsijan silmin keskeisiä yhtäläisyyksiä ja – mikä tärkeintä – eroja vuoden 1973 öljykriisin ja vuoden 2022 energiakriisin välillä.

Molemmat kriisit voi yhdistää suurvaltapoliittisiin jännitteisiin ja poliittiseen energiaan. Energia politisoitui 1900-luvulla ennennäkemättömällä tavalla. Siirtymät fossiiliseen energiaan sitoivat tuottaja- ja kuluttajamaita toisiinsa näkyvin ja näkymättömin säikein. Vaikka riippuvuuden riskit tiedostettiin, niitä pidettiin hallittavina aina kriisien puhkeamiseen saakka.

Molempia kriisejä yhdistää polttoaineiden äkillinen ja jyrkkä hinnannousu ja saatavuuden niukkeneminen. Suomella ei ollut kykyä vaikuttaa kumpaankaan. Molemmissa kriiseissä poliittiselle agendalle nousivat vapaaehtoiset ja pakolliset energiansäästöt. Tämä oli poikkeuksellista rauhanoloissa, jolloin oli totuttu kohtuuhintaiseen ja hinnoiltaan vakaaseen energiaan ja siihen, ettei energian saatavuudessa ollut pitkään aikaan ollut niukkuutta.

Ja sitten niistä eroista. Öljykriisin ja nykyisen energiakriisin välillä on lähes 50 vuotta. On sanomattakin selvää, että niitä ympäröivä maailma on hyvin erilainen.

Öljykriisin laukaissut öljynviejämaiden järjestö OPEC oli tyystin erilainen toimija kuin nykyisen energiakriisin pääpeluri Venäjä. OPEC tavoitteli pääasiassa parempaa tuottoa vientituotteelleen. OPEC:lla oli toki myös poliittisia tavoitteita. Sen asettama vientisulku Yhdysvalloille ja sen liittolaisille oli näpäytys niiden Israelille osoittamasta tuesta Yom Kippur -sodassa 1973.

Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan omien imperiumiunelmiensa toteuttamiseksi. Fossiiliset polttoaineet ovat Venäjälle paitsi merkittävin tulonlähde myös taloudellinen ja poliittinen ase, jolla se pyrkii hajottamaan Euroopan Unionin yhtenäisyyttä.

Suomi on myös muuttunut kovasti 50 vuodessa. Suomi oli jo 1970-luvun alussa energiaintensiivinen talous ja yhteiskunta. Nykyinen energiaintensiivisyys on kuitenkin moninkertaista. Moninkertaista on myös energiankulutus, vuosikymmenten asumisen, liikenteen ja teollisuuden energiatehokkuusparannuksista huolimatta. Energian kokonaiskulutus lähes kaksinkertaistui 1970–2010-luvuilla. Teollisuudessa energiankulutus kasvoi 58 %. Liikenteen energiankulutus kasvoi 85 %. Vuonna 1973 Suomessa oli hieman yli miljoona liikennekäytössä olevaa autoa. Nyt niitä on yli kolme miljoonaa.

Öljykriisin aikainen sähkömarkkinoiden toimintaympäristö poikkesi nykyisestä melkein kuin yö päivästä. 1970-luvun alussa sähkömarkkinat olivat alueellisia ja tiukkaan säädeltyjä. Nykyään eletään avoimilla ja ylikansallisilla sähkömarkkinoilla. Sähkön pörssihinta määräytyy useiden liikkuvien osien summana. Äkillisesti kohoavan sähkön hinnan riskit ovat kaatuneet etenkin niille kuluttajille, joilla on kodissaan suora sähkölämmitys. Kriisi on synnyttänyt uudenlaista energiaköyhyyttä. Siihen olisi vastattava tukemalla vain heitä, joita kallistunut sähkö kurittaa pahiten. Muuten voidaan vaarantaa välttämättömät energiansäästötavoitteet.

Öljykriisissä sovellettiin vuonna 1970 säädettyä niin sanottua säännöstelyvaltuuslakia. Yhtä järeään työkaluun tuskin turvaudutaan nykyisessä energiakriisissä. Nyt on puhuttu lähinnä sähkönkulutuksen säännöstelystä, johon riittävät normaaliolojen toimivaltuudet. Tarve sähkön säännöstelylle vähenee tehokkailla energiansäästöillä.

Öljykriisin seurauksena Suomessa pyrittiin irtautumaan öljystä keskitetyssä lämmön ja voiman tuotannossa. Energiapolitiikan päättäjät nostivat korvaajiksi kivihiilen, maakaasun ja turpeen. Liikenteen öljyriippuvuutta purettiin edistämällä rautateiden sähköistämistä. Fossiilisissa polttoaineissa tukeuduttiin halpaan itätuontiin, jota tehtiin kahdenvälisen clearing-kaupan puitteissa vuoteen 1990 saakka. Nykyään energia- ja ilmastopolitiikan keskeisenä tavoitteena on edistää jo aloitettua siirtymää kohti fossiilivapaata energiantuotantoa ja liikennettä.

Öljykriisin energiansäästötoimet jäivät lopulta lyhytaikaisiksi. Energiatehokkuudesta puhuttiin paljon, mutta se ei noussut lopulta energiapolitiikan tärkeysjärjestyksessä korkealle. Nyt olisi syytä tavoitella huomattavasti energiatehokkaampaa yhteiskuntaa. Tämä kattaa sellaisetkin vaikeat kysymykset, kuin energiaa tuhlailevan yksityisautoilun hegemonian. Kestävää se ei ole sähköistettynäkään, jos perusta lepää uusiutumattomissa mineraalivarannoissa.

Öljykriisistä irtautuminen edellytti laajaa poliittista yhteisymmärrystä siitä, että öljyriippuvuuden supistaminen oli tarpeellista ja kannattavaa. Näin kyettiin vaativiin poliittisiin linjauksiin ja päätöksiin. Nykyisestä energiakriisistä irtautuminen edellyttää laajaa poliittista yhteisymmärrystä siitä, että suunniteltu nopea irtautuminen kaikista fossiilisista polttoaineista on tarpeellista ja kannattavaa. Fossiilisilla polttoaineilla ei voi ylläpitää elämää ja kasvua planetaaristen rajojen puitteissa.

Kirjoittajasta:

Ympäristöhistorioitsija Esa Ruuskasen kiinnostuksen kohteita ovat erityisesti suot, energia ja kulutus. Ruuskanen toimii yliopistotutkijana Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Esa Ruuskasen yhdessä Paula Schönachin ja Kari Väyrysen kanssa toimittama Suomen ympäristöhistoria 1700-luvulta nykyaikaan käsittelee ihmisen ja muun luonnon välisiä suhteita ja niiden moninaisia muutoksia.

Kuva: J-V Hintikka, Unsplash