Historia ja paikallisuus kulkevat nuorten mukana

Harvaan asuttujen seutujen nuoruutta on tutkittu suhteellisen vähän verrattuna kaupunkilaisnuoruuteen. Ongelmallisena on nähty muun muassa tutkimusekonomiset ja logistiset kysymykset. Nuorten historiatietoisuutta, eli menneisyyden, nykyisen ja tulevan vuorovaikutuksen merkityksiä identiteetin, maailmankuvan ja käsitysten rakentumisessa, on vuosikymmenien saatossa kartoitettu useammassakin projektissa, mutta pohjoiseen fokusoivaa tutkimusta aiheesta ei juuri ole. Pohjoinen nuoruus kuitenkin tarjoaa omanlaisensa näkökulman tarkastelulle, sillä paikallisuus ja kulttuuri muodostavat oman erityisen kasvuympäristön, joka heijastuu myös nuorten käsityksiin menneisyydestä.

Harvaanasuttujen seutujen ja maaseudun nuoret nähdään usein tutkimuksissa kurjuusnäkökulman kautta; pitkät matkat estävät tapaamasta ikätovereita, mahdollisuudet ovat rajallisia, ja nuoruuteen tyypillisesti liitetyt elämäntavat loistavat poissaolollaan. Toisaalta aiemman tutkimuksen valossa harvaan asuttujen seutujen nuoret ovat usein kotiseutuunsa kiinnittyneitä. Kuulumisella, perinteillä ja yhteisöllisyydellä nähdään olevan nuorille tärkeä hyvinvointia lisäävä vaikutus. He eivät ole vain syrjäisen sijainnin vankeja, tai yksinäisiä nuoria vailla harrastusmahdollisuuksia. Sen sijaan heillä on perinteisten joukkuelajien tilalla monia luontoon kytkeytyviä harrastuksia, internetin ja tietokonepelien luomia kaveriverkostoja sekä suunnitelmia tulevaisuudelle, joko kotiseudulla, naapurikunnissa tai kauempana.

Työskentelen väitöskirjatutkijana Eudaimonia-instituutin rahoittamassa, Kaisa Vehkalahden johtamassa Northern Rural Youth in Flux - hankkeessa, jossa keskitytään pohjoiseen nuoruuteen liittyviin erityiskysymyksiin. Hankkeessa selvitetään Suomen saamelaisalueella elävien yläkouluikäisten tyttöjen arjen rakentumista, tulevaisuudennäkymiä ja tyttönä elämistä historiatietoisuuden näkökulmasta.

Menneisyys mielissä ja maisemassa

Aloitin väitöstutkimukseni haastattelut helmikuussa 2019 kahdessa saamelaisalueella sijaitsevassa koulussa. Haastattelemani nuoret tuntuvat olevan kovin tietoisia ympäristöstään ja siitä, miten ajan kerrostumat siinä näkyvät. Kuten alun sitaatista on nähtävissä, oman suvun menneisyys ja kytkökset alueeseen kiinnostavat ja niistä on keskusteltu useassa perheessä. Tyttöjen kertomuksissa vilahtelevat suvussa kulkevat tavat, perinteet ja esineistö, joilla on erityistä merkitystä niin suvulle kuin nuorille itselleen. Toisaalta he näkevät ympärillään assimilaatiopolitiikan hajottavat vaikutukset ja paikalliset erimielisyydet, jotka ovat voineet jatkua jo sukupolvien ajan.

Ne tytöt, jotka eivät ole syntyneet saamelaisalueella, saattavat nimetä kotipaikakseen muualla Suomessa sijaitsevia paikkakuntia ja kuvata niitä hyvin samaan tapaan kuin pohjoisesta kotoisin olevat nuoret omaa kotipaikkakuntaansa. Kuitenkin kaikille sekä synnyinkoti että pohjoinen asuinkunta ovat merkityksellisiä. Saamelaisalueeseen liitetään monitahoisia muistoja ja kokemuksia lapsuuden onnellisena ja turvallisena kasvuympäristönä, mutta nuoruutta ajatellen myös syrjäisenä vaikeasti saavutettavana paikkana.

Tyttöjen puheissa yhdistyvät maailmanhistorialliset tapahtumat, paikallinen ja suvun historia sekä nykyisyys. Toisen maailmansodan jälkien läsnäolo ympäröivässä maisemassa näkyy nuorten ajatuksissa maailmanhistoriasta. Maastoon jääneet ruostuneet esineet ja kuopat tuovat historian osaksi arjen visuaalisia ympäristöjä ja ovat kuuluneet tyttöjen arkeen jo lapsuudesta saakka; niihin on tehty tutkimusmatkoja ja niitä on käytetty kiellettyinä leikkipaikkoina. Näiden kertomusten kautta nuoret rakentavat siltoja siihen, miten kotipaikka ja perhe ovat vuosikymmenien saatossa muuttuneet.

Perheen sukupuolittuneet roolit historian välittymisessä

Kotona niin saamelaiset kuin suomalaisetkin nuoret keskustelevat vanhempiensa kanssa monista menneisyyteen liittyvistä asioista. Valokuvat ovat tärkeä ikkuna menneisyyteen, ja esimerkiksi suvussa kulkeva joikuperinne tai käsityötaito ovat ylpeyden aiheita, joita halutaan ylläpitää ja siirtää eteenpäin myös tulevaisuudessa. Korut puolestaan periytyvät mummoilta ja äideiltä tyttärille muodostaen ajallisen ketjun, joka sitoo sukupolvet yhteen.

Monissa perheissä tuntuu olevan selkeä jako, miten vanhempien kanssa vietetään aikaa, ja miten perinnetietoa siirretään sukupolvelta toiselle. Äiti on se, jonka kanssa keskustellaan suvun menneisyydestä ja politiikasta. Näistä aiheista saatetaan keskustella myös mummojen ja tätien kanssa, jotka kertovat omista kokemuksistaan ja kuulemastaan siirtäen tietoa suvun vaiheista tytöille. Isät ja isoisät puolestaan toimivat usein käytännön opettajina, jotka vievät metsään, kalalle ja opastavat poronhoidossa.

Pohjoinen on osa nuorten mukana kulkevaa tarinaa

Saamelaisalue on monelle nuorelle koti: se paikka, josta halutaan lähteä ja jonne halutaan myös palata. Moni kertookin, että haluaa pysyä Lapissa, muuttaa ehkä naapurikuntaan tai pohjoisiin rajanaapurimaihin, mutta elämä napapiirin pohjoispuolella tuntuu itsestään selvältä valinnalta usealle. On myös heitä, jotka eivät enää takaisin kaipaa, mutta silloinkin voi olla toive, että omat lapset voisivat tulevaisuudessa viettää saamelaisalueella edes kesiä ja loma-aikoja.

Tutkimuskirjallisuudessa puhutaan harvaanasuttujen seutujen nuorten lähtemisen pakosta, kun opiskelu- ja työpaikat sijaitsevat kaukana kotiseudulta. On kiinnostavaa jäädä seuraamaan, miten näiden nuorten suunnitelmat kehittyvät, miten pohjoisuuden merkitykset muovautuvat nuorten elämässä ja millaisen roolin ne saavat tulevaisuudessa. Nähdäänkö kotiseutu rajoitteena tulevaisuudensuunnitelmien konkretisoituessa? Säilyykö halu palata ja onko se mahdollista esimerkiksi työpaikkojen keskittyessä eteläisempään Suomeen? Joka tapauksessa on selvää, että paikallisuus kulkee tyttöjen mukana nuoruusiän muutoksissa ja murroksissa.

Kirjallisuutta:

Armila Päivi 2018: Kauas on pitkä matka: Tutkimuksentekoa kylien katveessa. Teoksessa: Kiilakoski, T. & Honkatukia, P. (2018). Miten tutkia nuoria ja nuorisotyötä. Tampere: Vastapaino.

Farrugia David 2016: The mobility imperative for rural youth: the structural, symbolic and non-representational dimensions rural youth mobilities, Teoksessa: Journal of Youth Studies, 19:6, 836-851

Käyhkö Mari 2017: ”Vähän niinku metän keskellä ja silleen.” Syrjäseutu, yläkouluikäiset tytöt ja tutuksi eletty paikka. Teoksessa: Sukupuolentutkimus Genusforskning 3/2017

McGregor, H. E. 2018: An Arctic encounter with Indigenous and non-Indigenous youth as pedagogy for historical consciousness and decolonizing. Teoksessa: Historical Encounters: A journal of historical consciousness, historical cultures, and history education, 5(1), 90-101.

Nystad Kristine, Spein Anna Rita, Balto Asta Mitkjia & Ingstad Benedicte 2017: Ethnic identity negotiation among Sami youth living in a majority Sami community in Norway. Teoksessa: International Journal of Circumpolar Health 76:1

Rantala Jukka 2012: Lapset historiakulttuurin kuluttajina. Historiallis- yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskus. Helsinki

Ultutgasheva Olga, Rasmus Stacy, Wexler Lisa, Nystad Kristine & Kral Michael 2014: Arctic indigenous youth resilience and vulnerability: Comparative analysis of adolescent communities.Teoksessa: Transcultural Psychiatry 2014. Vol 51(5)

Helena Pennanen toimii väitöskirjatutkijana Northern Rural Youth in Flux -hankkeessa. Hän selvittää, millaisia merkityksiä paikallisuus, ylisukupolvisuus ja kuuluminen saavat nuorten arjessa ja tulevaisuudenvalinnoissa Suomen saamelaisalueella.