Liikunta lujittaa luita – porotkin sen tietävät

Tutkimme liikuntamäärän vaikutusta luiden vahvuuteen poroilla aivan samoin tavoin kuin sitä tutkittaisiin ihmisillä, eli tarkastelemalla luuvarren vahvuutta kilpaurheilijoilla verrattuna sohvaperunoihin. Tutkimuksessamme kilpa- ja työporot olivat kilpaurheilijoina ja tarhaporot sohvaperunoina. Nykyisten porojen luiden vahvuuden ja muodon tutkimuksen tavoitteena oli kehittää erilaisia keinoja tunnistaa vetoporojen käyttöä arkeologisesta aineistosta, ja mahdollisesti porojen tarhausta.

Tämä tutkimus on osa poron kesytyksen eli domestikaation historiaa tutkivaa projektia, jonka tavoitteena on tarkentaa poron domestikaation alkamisen ajankohtaa sekä ymmärtää miksi ja miten domestikaatioprosessi alkoi.

Mikä on ihmisen vaikutus poron liikkeeseen?

Poron osittaisen kesytyksen myötä ihminen on alkanut vaikuttaa poron liikkeen määrään. Vapaasti kulkevan poron ja metsäpeuran vuodenkierron ajan liikunta voidaan katsoa olevan näiden kahden eläinlajin normaali liikunnan taso. Porot kootaan yleensä keväällä ja syksyllä poroerotusta varten aitaukseen, mutta muutoin porot saavat kulkea vapaasti.

Joillakin alueilla poroille annetaan lisäruokaa talvikauden aikana. Lisäksi ihmisen toiminta on vaikuttanut porojen ja metsäpeurojen liikkeeseen epäsuorasti vaikuttaen muun muassa laidunmaiden määrään, niiden pirstaloituneisuuteen ja vaellusreitteihin. Nämä ovat kuitenkin satunnaisia tapahtumia sikäli, etteivät ne vaikuta perustavanlaatuisesti poron liikunnan määrään, kuten kerran tehty kuntosaliohjelma tai juoksulenkkikään ei ole riittävä vahvistamaan luita ihmisillä.

Porojen valmennus kilpaporoiksi tai turistikäyttöön vetoporoina, porojen tarhaus sekä ympärivuotinen tai talvikauden jatkuva ruokinta vaikuttavat oleellisesti poron saaman liikkeen määrään. Nämä ovat ne ihmisen vaikutukset poron liikkeeseen, joihin tässä tutkimuksessa keskityttiin.

Kilpaporot kilpaurheilijoina ja tarhaporot sohvaperunoina

Ihmisiin kohdistuvan liikuntatutkimuksen perusteella tiedetään, että liikunnan osatekijät ovat toistomäärä ja vastuksen voimakkuus. Kun tarkastellaan kilpa- ja työporojen liikuntaa toistokertoina ja kuormituksen määränä vapaana kulkeviin poroihin ja metsäpeuroihin verrattuna, kilpa- ja työporoilla on (talvikautena) toistuvasti juoksua vedetyn painon kanssa (ohjastaja suksilla tai reki kyyditettävineen). Vapaina kulkevilla poroilla ja metsäpeuroilla juoksuun on talvikautena tarvetta vain harvoin, yleensä reaktiona ympäristössä havaittuun mahdolliseen uhkaan. Näin ollen kilpa- ja työporojen liikunnassa molemmat liikunnan osatekijät – enemmän toistoja, enemmän kuormaa – toteutuvat.

Lisäksi kilpaurheilijoiden luustotutkimuksen perusteella tiedetään, että olennaisia osatekijöitä vahvempiin luihin ovat törmäysenergia ja lihasmassan suuruus. Törmäysenergialla tarkoitetaan sitä luihin kohdistuvaa kuormitusta, kun jalka ”törmää” maahan kävelyn, juoksun tai hyppelyn aikana. Törmäysenergian määrä kasvaa nopeuden kasvaessa, eli juoksussa luihin kohdistuu korkeampi törmäysenergia kuin kävellessä. Kilpaporojen urheilusuoritus tapahtuu nimenomaan nopeana juoksuna, jolloin mukana on korkeammat törmäysenergiat. Myös työporot usein juoksevat lenkkinsä turisteja reessä kyyditessään.

Kuohinnan seurauksena testosteronin määrän väheneminen vaikuttaa poroilla päinvastoin kuin testosteronin väheneminen ihmisillä: kuohitulla porolla lihasmassa säilyy rykimän yli talvikauteen, koska kuohitut urokset eivät osallistu kilpailuun naaraista. Näin kuohinta vaikuttaa epäsuorasti luumassan säilymiseen lihasmassan säilymisen kautta, kun taas testosteronin väheneminen ihmisellä aiheuttaa lihasmassan vähenemisen ja siten luumassan vähenemisen.

Ihmisen ja poron kanssakäymisen todisteet poron luurangossa

Kilpa- ja työporoilla (joista kaikki olivat urosporoja) oli oletetusti vahvemmat luut kuin tarhaporoilla tai vapaana kulkevilla poroilla ja metsäpeuroilla yksilön ruumiin kokoon suhteutettuna. Yllättäen tarhaporoilla ei ollutkaan vähemmän luumassaa vapaana kulkeviin poroihin ja metsäpeuroihin verrattuna. Päinvastoin, tarhatuilla naarasporoilla oli vahvemmat luut kuin vapaana kulkevilla poro- ja metsäpeuranaarailla. Tämä voi johtua pitkittyneen seisomisen eli ruumiin painon kannattelun aiheuttamasta kuormituksesta.

Tarhatuilla urosporoilla vastaavaa huomiota ei kuitenkaan havaittu. Voi siis myös olla, että naarasporoilla on esimerkiksi enemmän kärhämöintiä aitauksessa nokkimisjärjestystä haettaessa.

Ruokinta ei vaikuttanut suoranaisesti luun vahvuuteen, vaan sen sijaan ruokinnan vaikutus näkyi eturaajan pitkien luiden luuvarren muodossa. Ruokituilla poroilla, eli kilpa-, työ- ja tarhaporoilla tämä vaikutus oli nähtävissä urosporoilla olkaluussa ja naarasporoilla kyynärluussa verrattuna vapaana kulkeviin poroihin ja metsäpeuroihin. Luun liikuntalähtöisen muokkautumisen perusteiden mukaan luu vahvistuu pääasiallisen rasituksen suuntaan, ja näin ollen luuvarren yleinen muoto voi olla erilainen eri yksilöillä riippuen rasituksen pääasiallisesta suunnasta. Kun poron ei tarvitse kaivaa jäkälää lumen alta, ei tapahdu luun vahvistumista kuopimisen suuntaan, ja ero tämän aktiivisuuden poisjäämisestä oli siis nähtävillä ruokituilla uros- ja naarasporoilla suhteessa ruokkimattomiin metsäpeuroihin ja vain osittain talvisin lisäruokittuihin vapaana kulkeviin poroihin.

Tämän nykyporojen ja metsäpeurojen luustotutkimuksen perusteella arkeologisesta aineistosta voidaan mahdollisesti tunnistaa sekä vetoporot luiden vahvuuden perusteella että ruokitut yksilöt eturaajan luun muodon perusteella. Molempien luun ominaisuuksien yhteisen kertoman perusteella voidaan ottaa kantaa siihen, olivatko ensimmäiset porot tarhattua riistaa tai houkutuseläimiä vai oliko vetoporokäyttö alusta asti olennainen osa poron domestikaatiota.

Lähteitä:

Domestication in Action. Noudettu 31.8.2022 osoitteesta https://domesticationinaction.wordpress.com/

Niinimäki et al. (2021). Cross-sectional properties of reindeer long bones and metapodials allow identification of activity patterns. Archaeological and Anthropological Sciences, 13 (146). https://doi.org/10.1007/s12520-021-01337-w

Niinimäki et al. (2019). Do bone geometric properties of the proximal femoral diaphysis reflect loading history, muscle properties, or body dimensions? American Journal of Human Biology, 31 (4). DOI: 10.1002/ajhb.23246

FT Sirpa Niinimäki on liikunnan luustovaikutusten tutkimukseen erikoistunut bioarkeologi. Hän tutkii Oulun yliopiston Domestication in action – Tracing archaeological markers of human-animal interaction -projektissa vetoporojen ja tarhattujen porojen liikunnan luustovaikutuksia.