Millaista on hyvä opetus?

Kyselijöinä ovat olleet niin vanhemmat ja nuoremmat opettajakollegat, opiskelijat kuin YPE-opintojaan suorittavat mentoroitavat sekä tietysti pedagogiikan opintoja suorittaessani myös kasvatustieteiden tentaattorit. Nuo tentaattorit ja muut kasvatustieteisiin syvällisemmin perehtyneet asiantuntijat osaisivat varmaan vastata kysymykseen paljon yksityiskohtaisemmin ja selkeämmin kuin minä mutta kaltaiselleni insinööritieteiden opettajalle opetus ei ensijaisesti näyttäydy sinä monipuolisena, haastavana ja poikkitieteellisenä tutkimuskohteena mitä se varmasti myös on, vaan pikemminkin työssäni tarvitsemanani menetelmänä, jonka tavoitteena on oppimisen tukeminen. Näin ajateltuna hyvä opetus ei olekaan niin vaikeasti määriteltävä.

Hyvä opetus on tekoja, jotka ovat linjassa oppimistavoitteiden kanssa.

Kaikista kasvatustieteiden piirissä esitetyistä näkemyksistä linjakkaan opetuksen käsite on tuntunut itselleni kaikkein sopivimmalta. Opetuksen - hyvänkin sellaisen - suunnittelu ja toteutus on suhteellisen helppoa ja suoraviivaista, kunhan ensin määrittelee oppimistavoitteet oikealla tavalla suhteutettuna, ja sen jälkeen suunnittelee ja toteuttaa opetuksen, oppimateriaalit, tehtävät, oppimisympäristöt, suoritustavat ja ohjauksen linjassa tavoitteiden kanssa. Tähän pitäisi jopa kaltaisteni tekniikan alan putkiaivojen pystyä.

Jos opettaminen on helppoa ja suoraviivaista, niin miksei kaikki opetus sitten ole hyvää ja linjakasta? Syitä on varmaan lukuisia, mutta nostan tässä esiin kaksi syytä, joihin olen itse opetustehtävissäni törmännyt.

Ensimmäinen haaste: edellä kuvattu toimintatapa edellyttää opettajalta kykyä arvioida toimintansa linjakkuutta. Tämä puolestaan edellyttää, että opettaja tuntee opettamansa asian ja opiskelijoidensa lisäksi ne pedagogiset perusteet, joiden pohjalta hän valitsee menetelmät opetukseen, arviointiin, tehtäviin, oppimisympäristöihin ja opiskelijoiden aktivointiin liittyen. Digitalisaatio tuo opettajan käyttöön entistä enemmän keinoja ja menetelmiä, mikä yhtäältä tarjoaa yhä enemmän mahdollisuuksia, toisaalta tekee linjakkuuden arvioinnista vähintään työläämpää, jos ei nyt suoraan vaikeampaa.

Toinen ja omasta kokemuksestani ehkä suurempikin haaste liittyy tavoitteiden asetteluun. Tavoitteet voivat olla eri tahoilla eri mittakaavassa. Opettajalla itsellään on toki mahdollisuus vaikuttaa opetussuunnitelmatyön yhteydessä määritettäviin opintojaksojen sekä tätäkin pienemmässä mittakaavassa yksittäisten oppimistapahtumien tavoitteisiin. Näiden lisäksi opetukselle ja oppimiselle asettavat tavoitteita myös opintosuunnat ja tutkinto-ohjelmat, yliopiston linjaukset sekä opiskelijat ja erilaiset sidosryhmät. Linjauksia ja tavoitteiden asettelua tulee totta kai tehdä eri tasoilla, mutta linjakkaan ja hyvän opetuksen varmistamisen näkökulmasta eri suunnista asetettavat, ja joskus jopa osin ristiriitaiset, tavoitteet luovat kuitenkin meille opettajille omat haasteensa.

Tällaisessa menetelmien valtameressä ja haasteiden ristitulessa suunnistaminen vaatii opettajalta kykyä priorisoida, tehdä perusteltuja valintoja sekä pyrkiä linjakkuuteen sekä opetuksessaan että oman työnsä kokonaissuunnittelussa.

Kirjoitus perustuu Eetu-Pekka Heikkisen Oulun yliopiston lukuvuoden avajaisjuhlassa 9.9.2024 pitämään puheeseen.