Miten onnistuu postdoc-työ ulkomailla, kun kuviossa on puoliso, neljä koululaista, kissa ja omakotitalo?

Edessä oli pitkät lennot ja perillä meitä odotti pieni Airbnb-asunto, johon juuri ja juuri mahtuisimme asumaan ensimmäisiksi viikoiksi. Pysyvämmästä kodista ei ollut vielä tietoa. Ei aavistustakaan lasten tulevista kouluista, puolison töistä puhumattakaan. En tiennyt olisiko meillä työpaikkoja Suomeen palattuamme tai milloin ylipäätään palaamme.



Saavuimme perille sunnuntai-iltana auringonlaskun aikaan. Kesäinen Vancouver vastaanotti meidät mykistävän kauniina. Seuraavana aamuna suuntasin kohti yliopistokampusta. Odotin innolla uuden tutkimustyön aloittamista, enkä tuolloin tullut ajatelleeksi, että elämä vieraassa maassa alkoi tosiaan varsin epävarmoissa merkeissä.

Huolena apuraha, lupaprosessit, puolison työ ja lemmikin kohtalo

Väitöskirjaprojektini lähestyessä loppuaan postdoc-työ ulkomailla alkoi houkutella yhä enemmän. Silloinen ohjaajani, professori Tuula Salo, oli aina kannustanut hankkimaan työkokemusta ulkomailta, ja keskustelut hänen kanssaan olivat olleet rohkaisevia. Ihan mutkatonta lähteminen ei kuitenkaan tulisi olemaan, sillä kuviossa oli mukana puoliso, neljä koululaista, kissa ja omakotitalo. Rahoituskaan ei lohjennut ihan käden käänteessä. Onneksi sinnikäs hakemusten laatiminen lopulta palkittiin ja sain kaksivuotisen Sigrid Juseliuksen säätiön apurahan. Tutkimustyö ulkomailla todella toteutuisi!



Puolisoni oli alusta alkaen suhtautunut ulkomaille lähtöön positiivisesti, mutta hänelle se tarkoitti irtisanoutumista vakituisesta työpaikastaan. Apurahani edes kulukorvauksineen ei mitenkään paikkaisi menetettyjä tuloja. Vuokramenot Vancouverissa tulisivat olemaan suuret, piti siis olla valmis luopumaan paljosta. Entä miten lapset pärjäisivät opinnoissaan vieraalla kielellä? Jälkikasvua itseään huoletti enemmän kissamme kohtalo.



Itselleni päänvaivaa aiheutti maahanmuutto- ja työlupahakuprosessi, jota en edelleenkään muistele lämmöllä. Edessä oli paljon selviteltävää, mutta senhän me tutkijat osaamme! Joskin on myönnettävä, että välillä olisin mieluusti ulkoistanut koko homman ja toivonut nousevani suoraan lennolle täyttämättä enää yhtäkään lomaketta. Toisaalta lupalappujen kanssa pähkäily ja loputtomilta tuntuvien liitteiden laatiminen teki lähestyvästä muutosta todellisempaa.

Uusi, erilainen arki alkaa rullaamaan

Asioilla on tapana järjestyä, sanotaan. Olimme löytäneet Suomen taloomme mainiot vuokralaiset. Pian muuttomme jälkeen puolisoni työkuviot Kanadassa selkiytyivät. Etätyö yhdysvaltalaiseen yritykseen osoittautui loistavaksi ratkaisuksi arjen toimivuuden kannalta, eikä koululaisten tarvinnut viettää iltapäiviään yksin.



Lapset pääsivät lopulta toiveidemme mukaisiin lähikouluihin ja löysivät parhaat kaverinsa ihan uuden kotimme naapurista. Koulutaipaleensa Kanadassa aloittanut nuorimmaisemmekin oppi sujuvan englannin muutamassa kuukaudessa ja jo puolen vuoden jälkeen sitä sävytti paikallinen aksentti. Toki koululaiset kokivat myös haasteita ja kaipasivat vapautta, johon Suomessa olivat tottuneet. Vancouverissa alakouluikäisillä lapsilla ei ollut tapana kulkea yksin edes kävelymatkan päässä olevaan kouluun.



Arjessa riitti ihmeteltävää myös meille aikuisille: pakattiin lasten koulueväitä, opittiin, että shekit ovat ihan oikeita maksuvälineitä ja että mobiilidataa on tarjolla rajallinen määrä kalliiseen hintaan. Ravintolassa syöminen sen sijaan on halpaa ja kesällä todella on lämmin!

Työskentely lahjakkaiden tutkijoiden kanssa palkitsee

Työyhteisöni Vancouverissa koostui tutkijoista eri puolilta maailmaa ja suurin osa noin kymmenhenkisen tutkimusryhmän jäsenistä oli väitelleitä tutkijoita. Opiskelijoita oli vain muutamia ja avustavaa teknistä henkilökuntaa ei ollut lainkaan. Vaikka päivät laboratoriossa venyivät usein pitkiksi, oli hienoa työskennellä niin monen samassa uravaiheessa olevan lahjakkaan tutkijan kanssa. Ja kuinka erilaisista taustoista he olivatkaan uralleen ponnistaneet!



Meille lähtö turvallisesta ja hyvin järjestäytyneestä Suomesta olikin oikeastaan ollut aika helppoa. Tutkijoilla on erinomaiset lähtökohdat liikkuvuuteen niin rahoitusmahdollisuuksien kuin hyvän sosiaali- ja vakuutusturvankin puolesta. Toisaalta etenkin apurahatutkijalle epävarmuus toimeentulosta sekä ulkomailla että Suomeen palatessa voi muodostaa suuren taloudellisen riskin ja esteen liikkuvuuden toteutumiselle. Apurahakauteen olisikin hyvä pystyä yhdistämään paluun jälkeinen työskentelyjakso suomalaisessa yliopistossa, jolloin se voisi lisätä liikkuvuuden houkuttelevuutta.



Muuttomme jälkeen sain tiedon minulle myönnetystä Suomen Akatemian rahoituksesta, mikä tietysti toi taloudellista varmuutta. Hieman ennen paluutamme myös puolisoni uusi työ Suomessa varmistui. Kaikki siis lopulta järjestyi, vaikka moni asia ei lähdön hetkellä ollutkaan varmaa.

Seikkailu kerrytti ammattitaitoa ja yhteistyöverkostoja – Kissakin pääsi takaisin kotiin

Elokuinen ilta oli jo hämärtymässä, kun lentomme laskeutui Suomeen. Muistan kotimatkalta auton ikkunassa vilkkuvat valkorunkoiset koivut. Miten kauniilta ne näyttivätkään! Isovanhemmille sijoitettu kissa haettiin takaisin, ja se sai kodin tuntumaan samalta kuin ennen lähtöä. Olimme olleet poissa 14 seikkailuntäyteistä kuukautta. Takana oli täysin ainutlaatuinen elämänvaihe, olimme nähneet maailmaa ja saaneet uusia ystäviä. Työkaverini Vancouverin tutkimusryhmästä ovat tulevaisuuden tieteentekijöitä ja ryhmänjohtajia, heidän kanssaan ystävyys ja yhteistyöprojektit jatkuvat edelleen.



Suuri kiitos kuuluu tutkimukseni rahoittajille sekä vastaanottavan tutkimusryhmän johtajalle, professori Christopher M. Overallille, että pystyin toteuttamaan yhden elämäni suurista haaveista ja hankkimaan arvokasta osaamista tulevalle uralleni. Opin laajasti uusia tutkimusmenetelmiä, sain uudenlaista näkemystä tutkimusyksikön ja yliopiston toimintatavoista sekä kasvatin hurjasti yhteistyöverkostojani. Pian paluumme jälkeen aloitin uudessa, mielenkiintoisessa ja haasteellisessa työtehtävässä, jossa kaikesta koetusta ja opitusta on ollut ehdottomasti hyötyä. Voi olla, että olen nyt myös hieman hioutuneempi rahoitushakemusten laatija. Joten kukapa tietää, ehkä pääsen vielä joskus kokemaan vastaavan seikkailun uudestaan!

Pirjo Åström on tutkijatohtori Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan biolääketieteen tutkimusyksikössä. Hän tutkii immunologisten häiriöiden biologisia mekanismeja.