Uusia näkökulmia metsästykseen ja ihmisen eläinsuhteisiin kansainvälisessä arkeologikonferenssissa

Osallistumiseni konferenssiin mahdollisti Oulun yliopiston tutkijakoulun myöntämä matka-apuraha. Abstraktini hyväksyttiin sessioon ”How to Hunt? How to Herd? New Approaches to Old Questions on Human/Non-Human Animal Entanglements”. Esittelin konferenssissa tekemäni eläinosteologisen analyysin tuloksia ja kerroin, kuinka muun muassa etologia ja ekologia voivat auttaa ymmärtämään paremmin menneisyydessä tapahtuneita kohtaamisia eläinten kanssa. Esitelmäni otsikko oli “How to hunt? The Behaviour of Animals as Guide for Hunters in 13th–14th Century Northern Fennoscandia.”

Eläinten käyttäytyminen ja elämäntavat vaikuttavat metsästykseen monien muiden tekijöiden ohella. Esitelmässäni tarkastelin edellä mainittuja teemoja kahden lajin, euroopanmajavan (Castor fiber) ja metsäpeuran (Rangifer tarandus fennicus), kautta.

Esitelmäni oli osa väitöstutkimustani, jossa tarkastelen eläin- ja ympäristösuhdetta metsästyksen kontekstissa myöhäisrautakaudella. Arkeologiassa on viime vuosina lisääntynyt kiinnostus monilajisiin näkökulmiin ja eläinten sosiaalisuuteen, jotka ovat tuoneet paljon uutta tietoa siitä, miten ihmiset ovat menneisyydessä eläneet ja kohdanneet eläimiä.

Oulun yliopisto on tässä tutkimuksessa aallon harjalla, sillä pääohjaajani arkeologian professori Anna-Kaisa Salmi on tutkinut paljon poron ja ihmisten välisiä suhteita poronhoidon ja poron domestikaation kontekstissa. Väitöstutkimukseni liittyykin teemoiltaan juuri edellä mainittuun viitekehykseen, vaikka näkökulmani on metsästyksessä.

Eläinten olemassaolo on monimerkityksistä

Olen tarkastellut eläinten, etenkin majavan ja peuran, käyttäytymistä ja vaikutusta esimerkiksi siihen, miten metsästäjät ovat löytäneet saalista. Majava esimerkiksi muokkaa ympäristöään hyvinkin voimakkaasti ja näkyvästi, jolloin niiden löytäminen on ollut helppoa. Tämän ei kuitenkaan tule antaa hämätä, sillä majavan pyytäminen ei suinkaan ole ollut niin helppoa kuin voisi luulla myöhäisrautakaudella käytettävissä olleilla metsästysmenetelmillä.

Toisen ohjaajani, arkeologian yliopistonlehtori Janne Ikäheimon ehdotuksesta päädyin tarkastelemaan pyyntimenetelmiä tarkemmin, sillä hän on tutkinut viime aikoina paljon peuran pyyntiin käytettyjä pyyntikuoppia. Pyyntikuoppien ja peurojen muuttoreittien väillä on havaittu selkeä yhteys.

Eläinten käyttäytyminen on vaikuttanut ihmisten suhtautumiseen niihin; esimerkiksi majavien ja metsäpeurojen elämäntavat ovat täysin poikkeavat, jolloin suhtautuminen ja suhteet ovat olleet erilaisia. Eläimiin on myös kautta aikain liitetty muitakin merkityksiä kuin ravinto ja resurssit, joka on näkynyt esimerkiksi kalliomaalauksissa, keramiikan koristeluissa, kiviesineissä sekä koruissa.

Sessiossani oli seitsemän muuta esitelmää, jotka käsittelivät metsästystä, paimentamista ja domestikaatiota. Esitelmät kattoivat laajan maantieteellisen alueen Siperiasta Yhdysvaltoihin ja Lähi-idästä Pohjois-Eurooppaan. Aiheet käsittelivät ihmisten ja domestikoitujen lajien, kuten sian ja naudan, suhteiden tutkimusta neoliittisissa paimennusyhteisöissä Kroatiassa ja Iranissa, villien lajien merkitystä varhaispronssikauden Portugalissa sekä Romanian Gumelnița-kulttuurivaiheen (4500–3900 eaa.) viimeisiä metsästäjiä. Näiden lisäksi esitelmöitiin urheilumetsästyksestä esihistoriallisella ajalla, evenkien poronhoidosta ja metsästyksestä sekä perinteisen ekologisen tiedon käytöstä ja alkuperäiskansojen mukana olosta arkeologisessa tutkimuksessa. Sessioon osallistuminen tuotti uusia tuttavuuksia ja toivottavasti artikkelin alan julkaisussa.

Ihmisten ja eläinten arkisia kohtaamisia

Väitöstutkimukseni kannalta sessio ”Animals Mediating the Real and Imaginary: In Search for New Understandings of Human-Animal Relationships” osoittautui hedelmällisimmäksi. Lähtökohdat eläinten ja ihmisten suhteiden tutkimukselle ja ymmärrykselle olivat sessiossa linkittyneet vahvasti esine- ja hautaustutkimukseen sekä kalliomaalausten tulkintaan. Esimerkiksi arkeologi Trond Lødøen pohti modernien ontologioiden ja ajatustapojen vaikutusta mesoliittisen maailmankuvan tulkintaan tutkittaessa kalliomaalauksia. Esitelmä Viron myöhäisrautakautisista kotkanpääesineistä, jonka arkeologi Tonno Jonuks piti, oli mukavan kotoisa ja tuttu aihe. Samanlaisia esineitä, joita hän käsitteli, on löytynyt muutama myös Suomesta.

Session päätyttyä havahduin siihen, että eläinten erityisyyttä ja merkitystä ihmisille lähestyttiin etenkin uskonnollisrituaalisissa konteksteissa, vaikka eläinten rooli ja suhteet ihmisten kanssa ovat muotoutuneet todennäköisemmin juuri arkipäivän kohtaamisten kautta. Esimerkiksi Anna-Kaisa Salmen tutkimuksissa ovat yhdistyneet molemmat näkökulmat eli poron arkipäiväinen ja rituaalinen merkitys, mikä on antanut monipuolisen kuvan porosta menneisyyden maailmassa. Arkipäivän kohtaamiset ovat olleet väitöskirjani eräänlainen punainen lanka, jossa myös uskonnollisrituaaliset merkitykset on pyritty huomioimaan.

Matkalta palattuani kypsyttelin matkan antia. Konferenssiin osallistuminen antoi kattavan kuvauksen Euroopan arkeologian tämänhetkisistä tutkimusintresseistä ja niiden moninaisuudesta. Opin paljon uutta ja tutustuin erilaisiin näkökulmiin ja ihmisiin. Pidin esitelmää ensimmäistä kertaa suuressa arkeologien konferenssissa, ja esitelmästä saatu palaute ja kehut, antoivat motivaatiobuustin seuraavaan akateemiseen vuoteen.

Sain myös paljon uusia ajatuksia ja ideoita, jotka auttoivat hahmottamaan paremmin väitöstutkimustani ja sen merkitystä. Pohdin, mitä hautojen tai esineiden tutkimus voisi kertoa eläinsuhteesta, miten se eroaa asuinpaikkoja tutkimalla saadusta kuvasta ja miten esimerkiksi esineissä kuvatut eläimet näkyvät asuinpaikkojen luuaineistoissa myöhäisrautakaudella.

Hoksasin myöhemmin, että Rooman matka liittyi yllättävästi myös toisella tapaa tutkimukseeni. Pidin vuoden 2023 alussa yleisöluennon Pohjois-Savon esiroomalaisesta rautakaudesta osana Kuopion museon Julius Caesar -näyttelyä. Käsittelin luennossani ihmisten elämänmenoa, asutusta ja hautaustapoja Pohjois-Savon alueella samoihin aikoihin, kun Julius Caesar valloitti alueita Rooman valtakunnalle muualla Euroopassa. Tosiaankin, kaikki tiet vievät Roomaan.