Ylisukupolvisuus, yhteisövaikutus ja vanha professori

Oli hyvin aikainen aamu, en kuitenkaan saisi nukuttua enää ja siksi päätin lähteä kävelylle. Ainakin liikunta olisi paremmalla tasolla tänään. Otin postiin menevät kirjeet mukaani ja päätin viedä ne lääketieteellisen tiedekunnan viereisen marketin seinässä olevaan laatikkoon. Kävellessä tunsin, ettei kesän lämpöä ollut enää Oulussa.



Työnsin kirjeitä sisään, kun kuulin nimeäni kutsuttavan. Käännyin ja tunnistin autossaan istuvan henkilön professoriksi, jota en ollut nähnyt vuosiin. Hän oli minulle hyvin tuttu, kouluttanut minua terapeutiksi. Olimme myös olleet samassa työpaikassa, kun työskentelin psykiatrian klinikassa 2000 -luvun alussa. Menin hänen luokseen, hän hymyili raotetun auton ikkunan takaa. Kuten nykyään tapoihin kuuluu jäin turvaetäisyyden taakse tervehtiessäni ja kuulin, kuinka hän oli kauppa-asioilla puolisonsa kanssa. ”Kätevää käydä ani varhain, kun tämä kauppa on auki 24/7.”



Kerroimme kuulumisiamme, mutta pian keskustelu meni uuteen työhöni. Hän oli lukenut siitä sosiaalisesta mediasta. Kerroin aloittaneeni työelämäprofessorina toukokuun alusta. Työ on kutsupositio, jonka Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla rahoittaa. Professori kysyi, voinko tehdä työssäni edelleen vanhempien sairauksiin ja ylisukupolvisuuteen liittyvää tutkimusta. Kerroin sen tutkimuspolun olevan yksi osa työtäni. Kerroin lyhyesti, kuinka olimme voineet tehdä aiheen suhteen paljon kansallisilla ja pohjoissuomalaisilla syntymäkohorteilla tutkimusta. Kerroin viimeaikaisista julkaisuista ja siitä, kuinka vanhempien fyysisten sairauksien merkityksestä lasten mielenterveydelle on tullut jo aika laaja tutkimusala. Monet ovat tehneet siitä aiheen omalla tutkijanurallaan ja ovat edistäneet kovasti tämän aiheen tutkimusta. Kerroin Elinikäisen terveyden tutkimusyksiköstä, jossa työni oli, ja ihmisistä siellä. Kerroin Itlasta, joka oli minulle ainakin yhtä läheinen yhteisö. Professori hymyili ja sanoi minun olevan varmaankin tyytyväinen, kun sain jatkaa tutkimusta oikein työn puolesta. Hän tiesi, että olin tehnyt tähän saakka tutkimusta pääasiassa muun työn ohella. Myöntelin olevani kovin tyytyväinen.



Tämän jälkeen hän oli kiinnostunut ehkäisevästä työstä. Hän tiesi minun kiinnostuneet psyykkisesti ja myös fyysisesti sairaiden vanhempien konkreettisesta lasten tukemisesta 2000 -luvun alussa. Muisteli minun tehneen töitä monta vuotta interventioilla, joita tähän oli kehitetty (Lapset puheeksi -perheinterventio, syöpäpotilaiden lasten tukemisen työmenetelmä). Kerroin tämän olevan keskeinen osa nykyistä työtäni. Olin vain ottanut muutaman askeleen interventioista koko palvelujärjestelmän kehittämisen suuntaan. Kerroin, kuinka yhdessä Itlan ja Mieli ry:n kanssa viemme eteenpäin nk. yhteisövaikutusmallia, jossa koko palvelujärjestelmä ottaa yhteiseksi ideaksi esimerkiksi juuri lapsen pärjäävyyden edistämisen. Olemme rakentamassa Suomeen tätä työtä tekevien alueiden tueksi oppimisverkostoa. Siinä eri alueilla yhteisövaikutus-ideoilla tehty konkreettinen työ tuodaan näkyväksi verkoston muiden alueiden toimijoille. Näin alueet oppivat toisistaan ja itsestään. Systeemi voi muuttua sisältäpäin ja altistamalla muutos vertaisten tarkastelulle.



Professori muisteli minun olleen kiinnostunut jo psykoterapiakoulutuksessa systeemiajattelusta ja sanoi tämän kuulostavan jatkolta sille. Myönsin näin olevan. Näen lapsiperheiden kanssa toimivien, sote -palveluiden, varhaiskasvatuksen, koulun ja kolmannen sektorin jne. muodostavan kokonaisuuden, jota on hyvä kehittää ja johtaa yhdessä. Yhteisövaikutusajattelussa jatkan sitä työtä, jota aloitin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja tein itsenäisesti sen jälkeen. Vaikutus saadaan aikaiseksi, kun asioita viedään eteenpäin yhteisesti hyväksytyn punaisen langan avulla, johon kaikki sitoutuvat. Kaikki toimivat omilla tahoillaan pitäen mielessä yhteisen päämäärän. ”Vähän kuin talkoissa”, hymyili professori. ”Vähän kuin” sanoin. Professori kysyi, kuinka palautejärjestelmä on huomioitu. Kerroin, että jatkuva palautteen kerääminen mukana olevilta toimijoilta ja samoin myös tutkimus sekä niiden perusteella toiminnan suuntaaminen on keskeistä. Kun luodaan rakenteita, on tärkeää ymmärtää rakenteiden toimintaa ja miten ympärillä olevat asiat jatkuvasti muuttuvat ja vaikuttavat rakenteisiin. ”Toisen asteen kybernetiikkaa siis, sisältäpäin uudistuvia systeemejä, entropiaa, jossa epäjärjestys systeemissä lisääntyy, bifurkaatiopisteitä, joissa informaatiota on kertynyt niin paljon, että voidaan tehdä uusia päätöksiä” puhui professori kuin itselleen ja katseli mietteissään kaukaisuuteen. Oli kuin olisimme hetken nähneet yhdessä niihin keskusteluihin, mitä vuosien aikana käyneet kehittämisestä ja kaiken olevaisesta.



Takaisin kävellessäni mietin äskeistä tapaamistamme ja professoria. Samalla mieleen muistui paljon keskusteluita ja niiden ihmisiä. Ammattilaisia ja runsaasti perheitä, joiden kanssa olin työskennellyt. Näin kuinka professori puolisoineen kääntyi autollaan valoista ja kohta auto häipyi näkyvistä. Niin ne ihmiset menevät, mutta ovat silti läsnä siinä mitä teemme, ajattelemme ja puhumme.

Kirjallisuutta:

Merikukka M (2020): Lapsuuden elinolojen yhteydet aikuisuuden hyvinvointiin: Kansallinen syntymäkohortti 1987 -rekisteritutkimus.

Kinnunen L, Nordström T, Niemelä M, Räsänen S, Sawyer M, Miettunen J (2017): 190. Parental Musculoskeletal Disorders Associate With Children’s Prodromal Symptoms of Psychosis: A Population-Based Birth Cohort Study With 8-Year Follow-Up. Schizophrenia Bulletin, Volume 43, Issue suppl_1.

Niemelä M, Kallunki, H, Jokinen J, Räsänen S, Ala-Aho B, Hakko H, Ristikari T, Solantaus T (2019) Collective impact on prevention: Let’s talk about children service model and decrease in referrals to child protection services. Frontiers in Psychiatry 10, 64.

Virtanen P, Ristikari T, Niemelä M (2020) Partnership and backbone organizations as enablers of children´s wellbeing: a systematic review. In Leal de Filho W et al. (eds.) Encyclopedia of the UN Sustainable Development Goals, Partnership for the Goals. Cham, Springer.

Mika Niemelä, FT, työskentelee Oulun yliopistossa työelämäprofessorina. Hän on toiminut pitkään pari- ja perheterapian kouluttajapsykoterapeuttina, konsultoinut kuntia lapsiperheiden palveluiden järjestämisessä ja eri alojen työryhmiä lapsiperheiden parissa tehtävän työn toteuttamisessa.