Jyväskylän yliopiston Vuokatin Liikuntateknologian yksikön johtajalle Vesa Linnamolle merkittävä tunnustus yliopiston vuosijuhlassa

Jyväskylän yliopisto vietti vuosijuhlaansa 6.3. jakamalla tunnustuksia tieteen ja opetuksen saralla ansioituneille yliopistolaisille.
Vesa Linnamo

Vaikuttaja-palkinto myönnettiin professori Vesa Linnamolle. Linnamo on Vuokatin yksikön (JYU-Vuokatti) johtajana vaikuttanut Jyväskylän yliopiston näkyvyyteen ja vaikuttavuuteen Kainuun alueella ja koko Suomessa. Linnamo on yksi urheilun datastrategian moottoreista, joka koordinoi yhteistyötä hyvinvoinnin ja urheilun, erityisesti pohjoismaisten hiihtolajien tutkimuksen, koulutuksen ja yritysyhteistyön saralla. Hän on edistänyt urheilijan kaksoisurakoulutusta, liikuntamatkailun oheispalveluja ja -ympäristöä tukevien teknologioiden, mittausmenetelmien ja analytiikan kehittämistä lukemattomissa hankkeissa.

Linnamo oli perustamassa liikuntateknologian yksikköä Vuokattiin vuonna 2003 ja on toiminut siitä lähtien JYU-Vuokatin johtajana. Hän on vienyt ansiokkaasti yksikköä eteenpäin – tilat ja toiminta ovat kehittyneet valtavasti kahdenkymmenen vuoden aikana. Linnamoa itseään tunnustus lämmittää kovasti, mutta hän haluaa jakaa kiitosta myös kaikille yhteistyötahoille:

”Tunnustus lämmittää kovasti ja vaikka se nyt tuli henkilökohtaisesti minulle, on kyse laajemmasta jo vuosia kestäneestä yhteistyöstä eri tahojen kanssa erityisesti Vuokatissa ja Kainuussa. Kiitokset siis tuesta kaikille vuosien varrella mukana olleille ja erityisesti Vuokatin liikuntateknologian yksikön loistaville työntekijöille, jotka ovat olleet mukana tätä palkintoa mahdollistamassa.”

Vesa Linnamo

Vesa Linnamo. Kuva Emmi Virtanen.

Vuokatin Liikuntateknologian yksikkö on osa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellistä tiedekuntaa. JYU-Vuokatti on erikoistunut monitieteelliseen ja soveltavaan liikuntabiologian tutkimukseen sekä liikuntatieteiden maisteri- ja tohtorikoulutukseen.

Yksikkö perustettiin vuonna 2003 ja ensimmäiset maisteriopiskelijat aloittivat opintonsa tammikuussa 2004. Kahdenkymmenen vuoden aikana yksiköstä on valmistunut 95 liikuntatieteiden maisteria ja väitellyt yhdeksän tohtoria. JYU-Vuokatti on osa Kajaanin yliopistokeskusta.

Lisätiedot:
Anna Lukkari
050 3278995
anna.k.lukkari@jyu.fi

Viimeksi päivitetty: 22.3.2024