Tietoa meistä
Olemme edelläkävijöitä liiketoiminta-analytiikan ja digitaalisen liiketoiminnan tutkimuksen teemoissa sekä huolehdimme liiketoiminta-analytiikan oppiaineen ja tutkintokoulutuksen toteutuksesta Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. Toimintaamme kuuluvat myös suurelle yleisölle suunnatut foorumit ja seminaarit sekä ulkopuolisessa rahoituksella toteutettavat tutkimus- ja kehityshankkeet.
Toimimme keskiössä ovat kotimaiset ja kansainväliset tutkimus- ja kehityshankkeet, joissa on mukana yliopistoja monista maista sekä rahoittajia kansainvälisiltä ja kotimaisilta foorumeilta. Tutkimusyhteistyön yksi muoto ovat myös sidosryhmien osarahoittamat professuurit.
Teemme koulutusyhteistyötä esimerkiksi yrittäjyyden ja vastuullisen liiketoiminnan koulutuskokonaisuuksien sekä liiketoiminta-analytiikan ja liikkeenjohdon koulutusohjelmien muodossa. Instituutin koulutusyhteistyön kumppaneita on kotimaan ohella Ranskassa.
Instituutti järjestää myös ajankohtaisiin teemoihin liittyviä tapahtumia, joilla osallistutaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuodaan uusia näkökulmia elinkeinoelämän kehittämiseen. Instituutti osallistuu myös yliopiston sisäiseen, alueelliseen ja kansainväliseen innovaatioyhteistyöhön. Instituutti on aktiivinen jäsen esimerkiksi kansainvälisessä vastuullisen liiketoiminnan GRLI (Globally Responsible Leadership Initiative) -verkostossa, johon kuuluu sekä tutkimusorganisaatioita että yrityksiä maailmanlaajuisesti.
Presidentti Martti Ahtisaari avasi nimeään kantavan instituutin Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun 25. huhtikuuta 2008. Instituutti juhlisti kymmenvuotista toimintaansa juhlaseminaarissa keväällä 2018.
Instituutti keskittyy luontevasti presidentti Ahtisaaren elämäntyön keskeisiin kysymyksiin, erityisesti kestävään kansainväliseen liiketoimintaan globaalin talouden puitteissa.
Presidentti Ahtisaari totesi instituutin avajaisissa Oulun yliopiston olevan houkutteleva yliopisto, jonka kehittämiseen hän haluaa antaa tukensa: "Lupasin tulla mukaan, jos Instituutti on osa normaalia toimintaa ja jos sillä on lisäarvoa suunnitelluille hankkeille. Olen tyytyväinen, että Oulun yliopisto on lähtenyt taloustieteiden alalla liikkeelle."
Presidentti Ahtisaari valmistui opettajaksi Oulun yliopistosta sen ensimmäisenä toimintavuotena vuonna 1959. Hän oli yliopiston kunniatohtori.
Presidentti Ahtisaarelle myönnettiin vuoden 2008 Nobelin rauhanpalkinto.
Instituutin henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat pääsääntöisesti muotoa etunimi.sukunimi(at)oulu.fi.
Katso ajantasaiset yhteystiedot Oulun yliopiston puhelinluettelosta.
Käyntiosoite
Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu (X-ovi)
Postiosoite
Martti Ahtisaari Instituutti, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, PL 4600, 90014 Oulun yliopisto
Instituutin hallinto
Ahokangas Petri
Johtaja, professori
0294 487 792
petri.ahokangas[at]oulu.fi
Sohlo Sauli
Varajohtaja
0294 482 914
sauli.sohlo[at]oulu.fi
Kauppila Antti
Ohjelmajohtaja, EMBA
0294 487 355
antti.kauppila[at]oulu.fi