Nurmikierron pidentäminen ja monipuolistaminen pohjoisen muuttuvassa ilmastossa

PiPo

Hankkeessa selvitetään nurmikierron pidentämistä viiteen vuoteen pohjoisissa olosuhteissa, tutkitaan vaikutuksia satoon ja hiilensidontaan, ja pilotoidaan lämpötilaprofiilimittausta. Hanke toteutetaan 6/2024–10/2026 Luken ja Oulun yliopiston toimesta.

Rahoittajat

Projektin tiedot

Projektin kesto

-

Rahoittaja

Euroopan rakenne- ja investointirahastot - Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR)

Rahoituksen määrä

68 110 EUR

Projektin koordinaattori

Luke

Projektin kuvaus

Pohjois-Pohjanmaalla maatalous on hyvin erilaista verrattuna Etelä-Suomen olosuhteisiin. Maakunnassa on erityisen hyvät olosuhteet nurmen kasvattamiselle, mistä syystä karjatalous on keskittynyt tälle alueelle. Alueelle on ominaista myös turvemaiden suuri määrä ja jopa 30 % peltoalasta voi olla turvepeltoja. On ennakoitu, että talvet muuttuvat, sään ääri-ilmiöt ja kasvustojen talvituhot lisääntyvät, ja tuholaisriskit kasvavat. Pohjois-Pohjanmaan nurmivaltaisessa maataloudessa se tarkoittaa, että on mietittävä mm. millaiset kasvit pärjäävät, onko mahdollista pidentää nurmikiertoja ja millä tavalla hiilensidonta muuttuu ilmastonmuutoksen myötä.
Hankkeen päätavoitteet ovat: A) tehdä pelto-olosuhteissa mittauksia mahdollisuuksista nurmikierron pidentämiseen viiteen vuoteen pohjoisissa olosuhteissa, B) tutkia pidennetyn nurmikierron vaikutuksia satoon ja hiilensidontaan, C) selvittää ja pilotoida lämpötilaprofiilimittauksen hyödyntämismahdollisuuksia maataloudessa ja D) järjestää työpajoja, tilaisuuksia ja matkoja sekä vaihtaa niiden yhteydessä aktiivisesti tietoa eri sidosryhmien välillä. Hankkeen tuloksena syntyy uutta tietoa ja osaamista sekä digitaalisen teknologian sovelluskohteita maataloudessa. Tulokset hyödyttävät laajasti maakunnan karja- ja kasvinviljelytiloja sekä laajemmin maatalouteen liittyviä sidosryhmiä.
Luonnonvarakeskus koordinoi hanketta ja Oulun yliopisto on hankepartneri. Pohjolan Maito ja Boreal ovat hankkeen yhteistyökumppanit Naturcomin lisäksi, joka osallistuu myös hankkeen rahoitukseen. Hankkeen kenttäkokeet toteutetaan Luonnonvarakeskuksen Ruukin koeasemalla, mutta tapahtumia järjestetään laajemmin Pohjois-Pohjanmaan alueella