Moniulotteista tutkimusta solujen viestinnästä

"Tutkimme elämän eli solujen viestipalloja, jotka tiede on löytänyt mutta jotka jäävät aistiemme eli paljaan silmän erotuskyvyn ulottumattomiin. Tämä on piko-, nano- ja mikrotason universaali luonnon viestijärjestelmä. Sitä voisi symboloida esimerkiksi autoliikenneverkosto, jossa autot kulkevat paikasta toiseen. Nämä ”auton kaltaiset” viestipallot voidaan nähdä ikään kuin elämän nuotteina, joita geenit, ympäristö ja ehkä jopa avaruuden fotonitaajuudet soittavat,” Vainio avaa tutkimuskohdetta.

Professori Vainion oppiaineessa, kehitysbiologiassa on pitkään pohdittu solujen bio-ohjelmointia: ”Elimistön pienet viestipallot sisältävät erilaisia solujen molekyylejä ja leviävät kudosnesteissä. Ne tarjoavat koostumuksensa ja luonteensa vuoksi keinon ymmärtää, miten solun kohtaloita voidaan säädellä suhteessa niiden viestintään. Tämä on keskeistä sekä kehon rakenteen synnyssä että sairauksissa, kun solujen säätelyohjelmat häiriintyvät eri syistä”.

Uransa alkuvaiheessa Vainio tutustui Oulun Yliopiston huippututkijoihin Kari Kivirikkoon, Taina ja Pihlajaniemeen ja Karl Tryggvasoniin.

”Haastattelin tähän aikaan myös City radion tiedetoimittajana Yhdysvalloissa asuvaa suomalaista tutkijaa Erkki Ruoslahtea. Hän kehui Biocenter Oulun tutkimusta. Kaikki myös kertoivat minulle Oulun tieteen arvomaailmasta ja ambitioista”, Vainio kertoo tutkijan uransa alkusykäyksistä.

Vuonna 1996 Biocenterin johtajana toimi Taina Pihlajaniemi ja Oulun tutkijoista moni oli jatkamassa uraansa muualla. ”Samaan aikaan tieteeni kokonaisuutena kehittyi niin, että muutto Ouluun oli minulle monella tasolla hyvin perusteltu.”

”Oulun vuosien aikana olemme kehittäneet tutkimuksemme fokuksen ja uusimman tieteellisen tiedon perusteella mekanistisen evoluutioteorian, joka liittyy myös Charles Darwinin Pan-genesis teoriaan”, Vainio avaa tutkimusryhmänsä toimintaa.

Tämä uusi teoria yhdistää yksilön aina jopa kosmologisiin maan piirin tapahtumiin asti. ”Teoriaa todistaakseni tarvitsen monen tieteen alan osaajia tiimiin. Nyt olen jalostanut tästä teoriasta edelleen tautiteorian, joka perustuu näkemykseeni luonnon ja solujen dynaamisesta ohjelmoinnista ja siinä tapahtuvista virheistä.”

Tutkimus on laajentunut vuosien mittaan niin, ettei Vainio koe todellakaan olevansa vain jonkin tiedekunnan vaan koko yliopiston ja laaja-alaisen Kvantum-instituutin tutkija.

Aikaisemmin yliopistojen tutkimus on ollut tiedekuntasidonnaista. Tilanne on vuosien mittaan muuttunut, mihin on monia syitä. Vainio muistuttaakin, että tieteen tehtävä on tunnistaa olennaisia kysymyksiä tieteellisen tutkimuksen piiriin – ei vain yhden tieteen alueen ikkunasta katsottuna.

”Samoin on tärkeää tiedostaa tieteellisen menetelmän kulloisetkin rajat eli mitä voimme tutkia systemaattisesti niin, että saamme prosesseille kausaaliset ja emergentit suhteet. Tiede kytkeytyy merkittävästi kysymysten analyysiteknologiaan. Nyt tunnemme muun muassa koko genomitason tiedon elementit. Automaatio ja tietotekniikka antavat meille myös keinot analysoida suuriakin tietomassoja. Tiede on aina tietoa toistaiseksi. Jotta voimme edistää tieteen ja ymmärryksemme tasoja meidän on tarpeen ”hedelmöittää tieteilijöitä ikään kuin henkisesti”. Siksi poikkitieteellisyys on mielestäni tieteen kehityksen ajankohtainen elinehto.”

Keskeinen haaste monitieteisissä tutkimuksissa on Vainion mukaan yhä edelleen tutkimusrahoituksen puolella.

”Tiede kytkeytyy vahvasti talouteen. Siksi perustutkimuksen rahoitus ja tieteen riippumattomuuden turvaaminen on hyvin tärkeää. Rahoittajilla on oltava uskallusta tukea pitkäjänteisesti luovaa ja vapaata tieteen tekoa. Tätä kokonaisuutta voi ohjata kannustamalla verkostohankkeisiin. Meillä on myös hyvä olla enemmän ennakkoluulotonta vuoropuhelua ja kriittisyyttä kehittää tiedettä. Poikkitieteellisyys on tieteen ja tulevaisuutemme uusi toivo”, Vainio painottaa.

”Meidän olisi uskallettava ottaa riskejä. Osa näistä avauksista onnistuu, jolloin syntyy täysin uusia tieteen aloja ja uraauurtavaa tietoa. Meidän on itsekin uskallettava kehittyä ja kestettävä mukavuusalueemme ulkopuolelle menemisen haasteita.”

Monialaisuudessa olennainen seikka on, että löydöksiä voidaan lähestyä laajemmin eri kanteilta. Tiedon luonti ja synty on moniulotteista. Vainio pohtii, että tiedealakohtainen tieto etenee ehkä lineaarisemmin tiedon avaruudessa, kun taas monitieteinen tutkimus optimaalisessa tilanteessa luo ikään kuin tietoa aika-avaruudessa suhteellisesti.

Hän heittääkin ajatuksen, että myös monitieteistä tutkimusta, sen rakennetta ja toimintaa voi tutkia eli voisi selvittää, mitkä seikat vaikuttavat onnistumisten ja tieteen paradigmahyppyjen taustalla.

”Monitieteisyys on vain totuuden lähestymistä ilmiöstä eri keinoin. Itse lähestyn ongelmaa biologisesti, kun taas toinen fysikaalisesti, matemaattisesti tai kuvallisesti. Viime kädessä tiede on kulttuurista ja inhimillistä toimintaa. Tiede ja sen laajempi, monialainen yhteinen tarkastelu on eittämättä kulttuurin jatkokehitykselle tärkeää ja se kehittyy tilanteessa, jossa annamme sen siemenelle harmonisen kasvun edellytykset.”

teksti: Anni Jyrinki