Äidin raskaudenaikainen tulehdustila voi vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen

Tuore tutkimus osoittaa, että äidin raskaudenaikainen immuunijärjestelmän aktivaatio voi vaikuttaa jälkeläisen aivojen kehitykseen sukupuolesta riippuen. Oulun yliopiston johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa tarkasteltiin yli 2 600 äiti-lapsi-paria kolmesta väestöpohjaisesta ja yhdestä kliinisestä kohortista. Tutkimuksen keskiössä oli äidin raskaudenaikainen C-reaktiivinen proteiini (CRP), joka on tulehduksen yleinen mittari.
Hoitaja mittaa raskaana olevan henkilön verenpainetta.

Normaalialueella olevat CRP-arvot (<10 mg/l) olivat yhteydessä lapsen aivojen kuorikerroksen paksuuteen, pinta-alaan ja tilavuuteen eri tavoin tytöillä ja pojilla. Pojilla vaikutuksia havaittiin kahdella aivoalueella ja tytöillä yhdellä. Korkeammat CRP-tasot (>10 mg/l) liittyivät aivojen rakenteellisiin piirteisiin erityisesti tytöillä.

Tutkimuksen mukaan immuunijärjestelmän aktivaation vaikutukset aivojen kehitykseen ovat lapsen sukupuolesta riippuvia. Tämä on tärkeä havainto, sillä myös aiemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että raskaudenaikaiset stressitekijät voivat vaikuttaa eri tavoin poikien ja tyttöjen aivojen kehitykseen sekä mielenterveyden riskeihin. Esimerkiksi korkeat CRP-tasot on aiemmin yhdistetty suurempaan riskiin autismikirjon häiriöille ja skitsofrenialle.

"Tuloksemme osoittavat, että äidin raskaudenaikaisella tulehdustilalla voi olla sukupuolesta riippuvia vaikutuksia lapsen aivojen kehitykseen, mutta emme vielä täysin ymmärrä, miksi nämä erot syntyvät tai miten ne tarkalleen vaikuttavat", tutkijatohtori Lassi Björnholm selittää. "Tutkimuksemme tarjoaa kuitenkin aiempaa tarkemman käsityksen immuunijärjestelmän ja aivojen kehityksen yhteyksistä. Löydöksemme avaavat myös uusia mahdollisuuksia tutkia, miten äidin immuunijärjestelmän aktivoituminen liittyy esimerkiksi neurokehityksellisten tai psykiatristen häiriöiden riskiin myöhemmin elämässä."

Tutkimuksessa hyödynnettiin laajoja syntymäkohortteja Suomesta (FinnBrain ja Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986), Alankomaista (Generation R) ja Espanjasta (PREOBE). Lasten aivojen rakennetta tutkittiin heidän ollessaan 5–26-vuotiaita, riippuen syntymäkohortista.

Tutkimusjulkaisu: Niskanen A, Barron A, Azaryah H et al. Sex-specific associations between maternal prenatal inflammation and offspring cortical morphology in youth: A harmonised study across four birth cohorts. Brain, Behavior, and Immunity, Vol 123, 2025.

Viimeksi päivitetty: 28.1.2025