Arktinen bisnes kukoistaa, mutta paikallisten ihmisten omavaraisuus ja hyvinvointi on vaarassa, sanoo tutkija Alexandra Middleton
Teksti: Heli Koppelo, MustRead
”Jokainen voi pysähtyä hetkeksi miettimään, mikä mielikuva itselle nousee mieleen sanasta ’arktinen’. Usein mielikuva on kaukainen ja asuttamaton seutu, josta saadaan luonnonvaroja, kuten kalaa, puuta, malmia, öljyä tai kaasua”, sanoo kirjanpidon ja rahoituksen apulaisprofessori Alexandra Middleton.
Tätä mielikuvaa Murmanskissa syntynyt Oulun yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan apulaisprofessori haluaa ravistella. Arktisella alueella asuu tiukimmankin määritelmän mukaan 4,5 miljoonaa ihmistä, ja väljemmillä kriteereillä 10 miljoonaa. Alueella on paljon kukoistavaa bisnestä, mutta myös paljon haasteita, jotka uhkaavat jo ihmisten – ja sitä kautta myös maiden turvallisuutta – hän sanoo.
Arktiset yritykset kannattavia
Arktisen alueen kestävää liiketoimintaa tutkiva Middleton on ollut mukana Business North Index (BIN) -hankkeessa, jossa kootaan dataa Pohjois-Norjan, -Ruotsin ja -Suomen sekä Luoteis-Venäjän eli BIN-alueen arktisesta liiketoiminnasta ja sen mahdollisuuksista. Ensimmäinen raportti julkaistiin 2017 ja viimeisin on keväältä 2020. Seuraava julkaistaan tämän kevään aikana.
”Arktisesta liiketoiminnasta on hyvin vähän tutkimusta edes globaalisti. Me halusimme luoda työkalun päättäjille ja muille sidosryhmille, kuten yliopistoille ja medialle, sekä tarjota heille kovaa dataa päätösten tueksi.”
Datan kerääminen ei ole ollut mikään helppo nakki, kun tutkittava alue pitää sisällään monta valtiota ja erilaisia datan keräämisen malleja. Tutkijoiden onkin pitänyt paiskia hartiavoimin töitä saadakseen numerot vertailukelpoisiksi.
Työ on kuitenkin tuottanut tulosta niin, että nyt voi jo sanoa tiettyjä asioita arktisesta bisneksestä. Yksi asia on se, että osakeyhtiötasoisten yritysten indikaattoreista esimerkiksi liikevaihto ja bruttoarvonlisäys olivat ennen koronaa BIN-alueella korkeammat kuin maiden yrityksissä keskimäärin. Viimeinen data on saatavilla vuodelta 2018.
BIN-alueen yritysten liikevaihdon kasvu oli 5,4 prosenttia kolmen vuoden aikana, kun valtioiden luku on ollut 2,9 prosenttia. Tähän lukuun ei tosin ole laskettu mukaan pankkisektoria, finanssialaa tai öljy- ja kaasuyhtiötä.
Bruttoarvonnousu taas on viimeisen kolmen vuoden aikana on ollut Suomen, Ruotsin ja Norjan BIN-alueilla 11 prosenttia, kun maiden keskiarvo on ollut 9 prosenttia.
”Voi sanoa, että arktisella alueella tehdään kannattavaa bisnestä, ja sijoittajien kannattaisi pistää rahojaan arktisiin yrityksiin”, Middleton sanoo.
Samaan hengenvetoon Middleton kuitenkin harmittelee, että rahoitusmarkkinat ovat hyvin pääkaupunkikeskeisiä ja erityisesti pienemmillä yrityksillä on vaikeuksia löytää rahoitusta.
Myös korona on muuttanut tilannetta. Luvut antavat kuitenkin eväitä siihen, millä keinoin arktisen alueen taloudellista elpymistä voidaan koronan hellittäessä hoitaa.
”Arktisuus on lisäarvo”
Menestyneiden yritysten takaa on löydetty yhteisiä nimittäjiä. Moni yritys näkee sijainnin tuovan nimenomaan lisäarvoa, olevan osa brändiä. Niiden perustajat kokevat, etteivät voisi pyörittää yritystään mistään muualta.
”Osalla kysymys on raaka-aineesta, kuten paikallisten yrttien tai kalan käytöstä, mutta osa voisi periaatteessa sijaita missä vain, mutta pohjoisuus on niin suuri osa yrityksen sekä tekijöiden identiteettiä, ettei muutto tule kuuloonkaan.”
Middleton haluaisikin kaikkien ymmärtävän, että arktisuus on lisäarvo, joka kiinnostaa niin paikallisia kuin ulkomaalaisiakin asiakkaita.
”Arktiseen brändiin yhdistyy ja siihen yhdistetään ajatus puhtaudesta, laadusta, erikoislaatuisesta luonnonympäristöstä ja korkeasta teknologisesta osaamisesta – oli kyse sitten matkailubisneksestä, optometrisistä laitteista tai Lapin superfoodeista.”
Kovat ilmasto-olosuhteet ovat hioneet teknisen osaamisen korkeaksi. BIN-raportin mukaan arktiset yritykset eivät panosta halpatuotantoon ja suuriin massoihin, vaan laatuun ja kestävyyteen. Ne valmistavat tuotteita, jotka kestävät missä päin maailmaa hyvänsä, oli kyse sitten tuulivoimaloista, rakentamisesta tai vaikka nostolaitteista.
Kokoistavia toimialojakin on monenlaisia. Erityisesti vesiviljelyllä ja tieto- ja viestintäbisneksellä, kuten datakeskuksilla, kasvuvauhti on ollut kova.
”Pohjoisen toimialat nähdään helposti resurssipohjaisina eli ajatellaan, että no täältä saadaan puuta, kalaa ja malmia. Harvemmin ymmärretään, että arktista liiketoimintaa kehitetään myös arvonlisäyksen kautta, innovoimalla teknologioita, joilla on yhteys tähän ainutlaatuiseen lokaatioon ja kaupallistamalla ne. Pitäisi sanoa, että tämä on meidän ainutlaatuista osaamista, me panostamme tähän!”
Tutkimus- ja tuotekehitys kunnossa vain Oulussa
Datasta näkyy, että yksityisen sektorin tutkimus- ja tuotekehityspanostukset ovat pienet kaikilla arktisilla alueella, Middleton kertoo.
Hän kantaa siitä huolta siksi, että tutkimus- ja tuotekehitysaktiivisuus yksityisellä sektorilla on yksi kehittyneen innovaatiojärjestelmän edellytys, jota ei voi luoda suurellakaan julkisella rahoituksella.
”BIN-alueelta löytyy vain yksi jalokivi, ja se on Pohjois-Pohjanmaa eli käytännössä Oulu. Täällä on Nokian raunioille rakennettu ainutlaatuinen ekosysteemi, joka näkyy sekä patenttihakemusten että tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä olevan henkilöstön määrässä”, Middleton sanoo.
Pohjois-Pohjanmaalta patenttihakemuksia lähti Euroopan patenttivirastolle 3,3 per 10 000 asukasta, kun luku koko Suomessa on 2,9 (2016–2018).
Vertailun vuoksi: Ruotsissa on BIN-maiden korkein patenttihakemusmäärä, 3,4 koko maassa, mutta Pohjois-Ruotsissa Norrbottenin läänissä luku jäi 2,3:een.
T&K-henkilöstön määrässä Pohjois-Pohjanmaa on myös omaa luokkaansa: 23,8 per 1000 asukasta, kun koko Suomen luku on 12,9 (vuodet 2013–2017). Muissa BIN-maissa luvut jäävät selvästi alhaisimmiksi.
Indikaattorit kertovat hyvästä kilpailukyvystä ja kapasiteetista kaupallistaa uutta tietoa, mikä puolestaan kasvattaa mahdollisuuksia teknologiseen johtoasemaan.
Middleton ei usko muiden alueiden pääsevän helposti samoihin lukuihin kuin Oulu, mutta kannattaa ajatusta jonkinlaisesta arktisen yrittäjyyden ekosysteemistä. Se auttaisi monipuolistamaan bisnesmahdollisuuksia ja irrottautumaan luonnonvaroihin nojautuvasta tuotannosta.
”Tällaisen ekosysteemin tulisi kuitenkin linkittyä teollisuuteen ja paikallisiin ihmisiin, toimia eräänlaisena alustana, jossa voitaisiin testata, mikä täällä toimii, ja tuottaa nopeasti ideoita yrittäjille, eikä olla vain yliopistojen välinen juttu.”
”Hyödyn tulee olla jaettu”
BIN 2020 -raportti osoittaa kuitenkin, että vaikka arktinen bisnes kuinka kukoistaisi, se ei välttämättä tarkoita taloudellista hyötyä ja työpaikkoja paikallisille ihmisille. Luonnonvarat kyllä kelpaavat, mutta ne rahdataan usein muualle prosessoitavaksi ja edelleen kehitettäväksi.
Omanlaistaan painetta arktisen liiketoiminnan kehittämiseen tuo geopolitiikka ja se, että alue on maailmanlaajuisesti valtavan kiinnostuksen kohteena. Jopa sellaisilla mailla kuin Etelä-Korealla on oma arktinen strategia. Kiina on kunnostautunut erityisen innokkaasti arktisessa liiketoiminnassa ja julistanut olevansa ”near-arctic state”.
Syy löytyy tietenkin suurista mahdollisuuksista: maailman löytämättömistä öljyvarannoista 13 ja kaasuvarannoista 30 prosenttia on arvioitu olevan arktisella alueella – puhumattakaan arvokkaista malmivarannoista. Luonnonvarojen perässä ollaan kiivaasti, vaikka se, kuinka ilmastonmuutos muuttaa pelikenttää ja vaikuttaa raaka-aineiden arvoon, selviää vasta seuraavien vuosikymmenien aikana.
Middleton kuitenkin toivottaa kaikki maat mukaan kehittämään arktista liiketoimintaa.
”Muun tutkimusrahoituksen puuttuessa Kiinasta on tullut tärkeä arktisten suurten projektien rahoittaja erityisesti Venäjällä”, Middleton sanoo.
Siitä, sijoittaako Kiina merkittäviä summia tutkimukseen ja kehitykseen Pohjoismaidenkin BIN-alueilla, on Middletonin mukaan vaikeampi löytää dataa.
Sitoutumista yhteisiin pelisääntöihin joka tapauksessa tarvitaan. Maailman talousfoorumi on koostanut Artic Economic Forumin hyväksymän Arctic Investment Protocol -ohjeistuksen kestävään ja paikalliset ihmiset huomioivaan arktiseen liiketoimintaan, mutta se jää suositusten tasolle.
”Kovan lain puolella meillä on toki kunkin maan omat lait ja lisäksi kansainväliset sijoittajasopimukset, jotka ovat yleensä kahden maan välisiä. Mitään yhteisiä velvoittavia, saati sanktioivia sopimuksia ei ole. Kysymys on monimutkainen, koska arktinen alue sijaitsee monen eri valtion alueella.”
Middletonin mukaan kysymys on ennen kaikkea oikeudenmukaisuudesta:
”Hyödyn pitäisi olla jaettu, eli kun projekti tulee paikkakunnalle, pitäisi olla selvää, miten se hyödyttää paikallista yhteisöä. Paikalliset maksavat riskin, jos jotain menee pieleen, jos esimerkiksi luonto saastuu.”
Fly in, fly out tuo riskejä ja mahdollisuuksia
Middletonin puheet kääntyvät usein paikallisiin ihmisiin. Moni on jo valmis huolehtimaan arktisen luonnon säilymisestä, mutta pohjoisten ihmisten hyvinvointi saattaa jäädä puheista pois.
Oli näkökulma mikä tahansa, haaste on se, että väestö ikääntyy Suomessa nopeammin kuin muualla Euroopassa. Tämä koskee toki koko maata, mutta koska muuttoliike on pohjoisessa suurempaa, ikääntymisen haasteet näkyvät siellä dramaattisemmin.
”Pohjois-Ruotsissa ja -Norjassa muuttoliikettä on myös pohjoiseen, ja siksi siellä muutos ei ole niin suuri.”
Ikääntyminen ja muuttoliike pois pohjoisesta on myös turvallisuuskysymys, ja nimenomaan sosiaalisen turvallisuuden näkökulmasta, Middleton sanoo.
”Syntyvyys laskee Suomessa nopeammin kuin muissa Pohjoismaissa. Monilla paikkakunnilla ikääntyneet ovat ainoa kasvava ikäryhmä. Nuoret muuttavat pois. Sukupolvien ketjut katkeavat. Tällaisilla alueilla tullaan yhä enemmän riippuvaisiksi erilaisista tuista omavaraisuuden sijaan.”
Omavaraisuus on vaarassa myös työvoiman suhteen, tarkoittaahan ikääntyminen myös eläköitymistä.
Jo nyt työvoima saattaa olla niin sanottua fly-in, fly out -porukkaa. Työntekijät siis tulevat työprojekteihin muualta, esimerkiksi Puolan kaltaisista maista, joissa on paljon liikkuvaa työvoimaa, mutta he eivät asetu perheineen paikkakunnalle.
”Fly in, fly out -työvoima rasittaa esimerkiksi paikallisia sote- ja infrapalveluita, mutta ei osallistu niiden ylläpitämiseen. Korona on tuonut tämän hyvin näkyviin, esimerkiksi Murmanskissa Novatekin rakennustyömaalla virus levisi parakeissa tiiviisti asuvien työmiesten keskuudessa kuin tulipalo. Sinne piti rakentaa liikkuva sairaala, että sairastuneet saatiin eristettyä ja hoidettua.”
Toisaalta arktisen alueen suurrakennusprojektit ovat mahdollisuus myös Pohjois-Suomen asukkaille ja yrityksille. BusinessOulun asiantuntija Jukka Olli kirjoitti joulukuussa Kalevassa, että Norjan ja Ruotsin arktisen alueen yksityisten asunto- ja infraprojektien mittakaava on vuosille 2021–2026 noin 30 miljardia euroa. Myös esimerkiksi kaivos-, akkutehdas- ja tuulipuistoprojekteja on tulossa yli 15 miljardin edestä. Lisäksi on vielä eri mittakaavan julkiset projektit ja Norjan ja Venäjän kaasu- ja öljyprojektit.
Fly in, fly out on Ollin mukaan ainoa mahdollisuus toteuttaa tuhansia työntekijöitä vaativat hankkeet. Tässä on siis myös mahdollisuuksia suomalaisten yritysten kasvuun ja työttömyyden pienentämiseen, sillä puhutaan alueesta, jonne on Oulusta vain 3–10 tunnin automatka.
Koulutus avainasemassa
Koulutus on avainasemassa arktisen alueen hyvinvoinnin näkökulmasta: Jos ei ole osaamista, ei ole työvoimaa, innovointia eikä kehitystä. Suurin osa BIN-alueen asukkaista on matalammin koulutettuja kuin maissa keskimäärin, Middleton huomauttaa.
”En kaipaa tänne uusia yliopistoja, vaan monipuolista koulutustarjontaa, joka houkuttelisi pohjoiseen uusia ihmisiä. Heistä osa aina kotiutuu ja jää paikkakunnalle, perustaa perheen – toki pitää löytyä myös töitä.”
Middleton mainitsee laajakaistan ja merikaapeleiden mahdollistamat nopeat yhteydet, jotka olisivat tärkeitä liiketoiminnalle, kuten datakeskusbisnekselle, josta Middleton toivoo yhtä koronan jälkeisen talouden elvyttäjää arktiselle alueelle.
”Se tarkoittaisi isoja asioita myös paikallisten ihmisten arkeen. Kunnon yhteydet tarkoittavat mahdollisuutta paitsi työhön, myös parempaan koulutukseen ja terveydenhuoltoon myös etäällä asuville ihmisille.”
Tällä hetkellä pohjoisen BIN-alueen ainoa merikaapeli kulkee Norjasta mantereelta Huippuvuorille.
Suomalainen Arctic Connect -merikaapelihanke Norjan Kirkkoniemeltä Japaniin parantaisi tilannetta kuitenkin valtavasti.
”Rahoitusmalli on toistaiseksi auki, mutta Kiina on todennäköisesti ottamassa merkittävän roolin.”
Middleton toivoo koronan tarkoittavan arktiselle alueelle uutta vetovoimaa etätyön yleistymisen myötä.
”Ajattelen, että pohjoisessa elämänlaatu on parempi, kun saa elää luonnon keskellä eivätkä päivät kulu ruuhkissa istuessa. Hyvillä yhteyksillä töitä voi tehdä etänä mihin maailmankolkkaan tahansa.”
Arktisen alueen kestävä talouskehitys vaatii tasapainottelua luonnonvarojen hyödyntämisen ja luonnonsuojelun kesken. Kuinka innovoida uutta liiketoimintaa, joka pitää alueet elossa mutta ei samalla tuhoa arvokasta, uniikkia ympäristöä.
”Vastaus ei kuitenkaan ole arktisen alueen konservointi ja säilyttäminen eräänlaisena koskemattomana kansallispuistona.”
Teksti: Heli Koppelo, MustRead. Juttu on julkaistu MustReadissa 28.1.2021.