Arvonlisää kestävästä energialiiketoiminnasta – STEK:in tuella EU-rahoitus Oulun yliopiston hankkeelle

Vihreän siirtymän edistäminen on yksi Suomen keskeisistä tavoitteista. Ajankohtainen geopoliittinen tilanne motivoi irtautumista fossiilisesta energiasta ja omavaraisuuden kasvattamista. Kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa korostetaan energiajärjestelmän sähköistymistä ja järjestelmäintegraation hyödyntämistä. Strategiaan sisältyy myös kansallinen vetystrategia, jolla edistetään vetytaloutta ja sähköpolttoaineita. Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK mahdollisti rahoituksellaan Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Arvonlisää kestävästä energialiiketoiminnasta -teemaisen hankevalmistelun, ja hanke käynnistyy keväällä 2025. 
sähkötorni

“Suomella on erinomaiset mahdolliset edistää siirtymää ja siihen pohjautuvaa teollisuutta. Kasvanut tuulivoimarakentaminen, päästöttömän sähkön käyttöön perustuvat uudet investoinnit ja kaivosteollisuuden lisääntyminen ovat kuitenkin synnyttäneet huolen lisäarvon jäämisestä Suomeen ja paikallisyhteisöihin, valmisteluhankkeen asiantuntijana toiminut TkT Mari Tuomaala 3E Energy Oy:stä toteaa.

Tuomaalan mukaan ymmärrys lisäarvon syntymisen mekanismeista olisikin edellytys sille, että Suomea osataan johtaa strategisesti oikeaan suuntaan.

Rahoitus hankkeelle Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmältä

Yhteistyössä laajan sidosryhmäjoukon kanssa valmisteltu hanke on saanut merkittävän rahoituksen maakunnan yhteistyöryhmän huhtikuun kokouksessa. Keskeisenä tavoitteena Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtamassa hankkeessa on varmistaa, että vihreän siirtymän investoinnit juurtuvat alueen ekosysteemeihin arvonlisää ja uutta kasvuliiketoimintaa tuottavalla tavalla.

“Hanke edistää kestävämpää energiatuotantoa ja -taloutta. Globaalien arvoketjujen ja paikallisen yrittäjyyden kytkeminen yhteen on keskeinen keino saavuttaa alueellinen kilpailukyky, työllisyys ja kestävä taloudellinen kasvu. Hankkeen tavoitteena on luoda tietopohja, toimintamalleja ja työkaluja, jotka tukevat vihreän siirtymän arvoketjujen optimointia sekä edistävät alueellista, kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Lisäksi luodaan edellytykset toiminnan jatkumiselle ja laajentumiselle", professori, instituutin johtaja Matti Muhos kertoo.

Valmistelurahoitus mahdollisti menestyneen hakemuksen tekemisen

STEK rahoittaa sähkö- ja energia-alan uudistamista, energiamurroksen nopeuttamista ja toimia päästöttömän, tehokkaan ja turvallisen energiajärjestelmän aikaansaamiseksi.

“Näimme Oulun yliopiston hankeidean erittäin ajankohtaisena ja vaikuttavuudeltaan potentiaaliselta. Siksi päätimme kesällä 2024 lähteä rahoittamaan valmisteluhanketta”, STEK:in toimitusjohtaja Tapio Koivu kertoo.

Hanke sai valmistelurahoitusta 15 000 €.

“Syksyn 2024 aikana pääsimme vaikuttamaan suunnitelman sisältöön keskustelujen ja kommenttien myötä. EU-rahoituksesta vastaavan organisaation myönteinen suhtautuminen merkittävään hankkeeseen ilahduttaa. STEK:n ja Oulun yliopiston yhteistyö jatkuu, Koivu lisää.

STEK on sidosryhmien edustajana ja osarahoittajana mukana myös alkavassa EU:n rakennerahoitteisessa projektissa, jonka kokonaisrahoitus on 900 000 €. Hankkeen muut yhteistyökumppanit ovat Oulun kaupunki, Raahen seudun kehitys, Haapaveden-Siikalatvan seutukunta, Nivalan ja Haapajärven kaupungit sekä Vaalan kunta.

“Yhteistyö eri tahojen kanssa ja merkityksellisten keskustelujen käyminen on avain tulevan hankkeen onnistumiseen”, Koivu painottaa.

“Sidosryhmiltä projektitiimi saa konkreettisia käytännön esimerkkejä. Koska teema on laajasti eri sidosryhmiä kiinnostava, olisi toivottavaa, että viestintä on aktiivista, vaikka tulokset olisivatkin vielä keskeneräisiä”, Mari Tuomaala vinkkaa tuleville projektityöntekijöille.

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti etsii nyt tutkimusjohtajaa käynnistämään uutta toimintaa.

“Tarjoamme todella mielenkiintoisen mahdollisuuden ajankohtaisen aiheen parissa”, Muhos innostaa alan osaajia hakemaan. Haku on auki 4.5.2025 saakka.

Lue lisää tutkimusjohtajan hausta: Tutkimusjohtaja, kestävä energialiiketoiminta, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti

Viimeksi päivitetty: 16.4.2025