Kickstart-kurssista varaslähtö suomen kielen ja oululaisen opiskelijaelämän oppimiseen
Luentosalin kaiuttimista kuuluu suomenkielisiä sanoja. ”Osoite, kieli, sukunimi…”, selkosanainen ääni jylisee hitaasti. Opiskelijat kuuntelevat tarkkaavaisesti. Osa toistaa sanoja hennosti itsekseen, toiset kirjaavat muistiin. Eletään elokuun alkupuolta 2023. Opiskelijat ovat tulleet Suomeen ja Ouluun aivan vastikään, ja suurimmalle osalle heistä tämä on heidän ensimmäinen suomen kielen oppituntinsa. Sanelussa tutustutaan tunnistamaan tärkeimpiä sanoja, joihin opintojen ja Suomessa elämisen aikana todennäköisesti törmää. Luentosalin opiskelijat ovat uusia Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijoita englanninkielisistä maisteriohjelmista, ja he ovat tulleet Suomeen jo kuukautta ennen muiden opintojen alkua.
Kickstart-kurssi järjestettiin tuolloin – vuoden 2023 syksyllä – ensimmäistä kertaa. Kurssin aikana pieni joukko uusia kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita ympäri maailmaa tulee Ouluun ottamaan varaslähdön – suomen kielen opintojen merkeissä. Kurssin taustalla on ajatus siitä, että kielen osaaminen auttaa opiskelijaa myös muissa opiskelijaelämän kiemuroissa, aina kulttuurishokista kotoutumiseen ja kavereiden saamiseen saakka.
”Vaikka kansainvälisissä ohjelmissa opiskellaan englanniksi, on suomen kielen oppimisella valtavan suuri vaikutus työllistymiseen ja Suomeen integroitumiseen. Intensiivinen aloitus vauhdittaa suomen oppimista jopa puolella vuodella niin, että opintojen ohessa on mahdollista edetä itsenäisen kielenkäyttäjän tasolle.” kurssin vastuuopettaja Liisa Väisänen kertoo.
Kielen lisäksi Kickstart-kurssiin kuuluu vapaa-ajan retkiä, aktiviteetteja ja muuta ohjelmaa. Ensimmäinen Kickstart-vuosikurssi vieraili muun muassa Turkansaaren ulkoilmamuseossa tutustumassa Oulun alueen historiaan, mustikkametsässä Linnanmaan kampuksen lähistöllä sekä leipomassa korvapuusteja. Yhteensä osallistujia oli 25, ja osallistujia oli lähes jokaisesta maanosasta.
Kurssin vastuuhenkilö, projektityöntekijä Jun Nakamura on järjestämässä kurssia nyt toista kertaa. Vuonna 2024 kurssin osallistujamäärä tuplataan, sillä kurssi oli suosittu ja konsepti toimi erinomaisesti.
"Uuteen ympäristöön ja kieleen tutustuminen voi olla vaikeaa. Kurssi ja sen sosiaaliset aktiviteetit tukevat opiskelijoita Ouluun sopeutumisessa ja tarjoavat mahdollisuuden oppia tuntemaan suomalaista kulttuuria samalla kun tutustuu muihin kurssin osallistujiin”, Nakamura summaa.
“Parhainta, mitä Kickstart-kurssi tarjosi, oli mahdollisuus tutustua kampukseen ja muihin opiskelijoihin jo ennen muiden opiskelijoiden aloittamista – löysin kurssilta tiiviin ystäväporukan, jonka kanssa hengailemme edelleen. Kun on täysin uudessa paikassa, on lohdullista ja mukavaa tunnistaa vastaantulevia kasvoja käytävillä. Kickstart-kurssikavereistani on tullut melkein perheenjäseniä,” Karol Go, kurssiosallistuja kertoo.
Kickstart-konsepti perustuukin siihen, että intensiivisiä ja nopeasti läpikäytäviä opintoja pehmennetään tuomalla opinnot lähelle käytäntöä – siis sitä aitoa paikallista opiskelijaelämää. Kurssin suomen kielen opinnot sujuvatkin leppoisasti samalla leipoen, marjastaen tai lähtien yhdessä kauppaan asioimaan suomeksi.
”Ennen ensimmäistä Kickstart-kurssia olin epävarma siitä, miten opiskelijat pysyvät mukana nopeassa etenemisvauhdissa, mutta yllätyksekseni oppimistulokset olivat parempia kuin hitaammalla polulla!” Väisänen jatkaa.
”Suosittelen kurssia lämpimästi! Kurssi ei keskity pelkästään kieleen, vaan on myös uskomaton kulttuurielämys ja sydämellinen tervetulotoivotus Suomeen. Kolmen viikon aikana opin kaikkea, mitä voin tarvita, ja vieläpä hyvien ystävien ja ruuan parissa”, sanoo My Hoang.
Ensimmäinen Kickstart-vuosikurssi siis nivoutui yhteen paitsi suomen kielen oppimisen, myös toistensa kanssa. Ja opiskelijaelämä onkin pohjimmiltaan juuri sitä: tasapainoa opintojen ja vapaa-ajan välillä, samalla etsien sitä omaa porukkaa. Kickstart voi parhaimmillaan olla kaikkea tätä.
Lisätietoa Kickstart-kurssista ja kurssille ilmoittautumisesta englanniksi