Kutsu Oulun yliopiston opiskelijoille Arvoseminaariin 10.5.2022

Oulun Nuorkauppakamari kutsuu kaksikymmentä Oulun yliopiston opiskelijaa Arvoseminaariin 10.5.2022. Tapahtuma on maksullinen, mutta Nuorkauppakamari tarjoaa ilmaislipun kahdellekymmenelle ensimmäiselle ilmoittautuneelle Oulun yliopiston opiskelijalle.  

Arvoseminaari on johtamisen vastuullisuuteen ja arvojohtajuuteen nojautuva korkeatasoinen seminaari, jota on järjestetty Oulussa vuodesta 2004 lähtien. Välivuoden jälkeen seminaari on jälleen täällä. Arvoseminaarissa nostetaan keskusteluun ajankohtaisia teemoja ja toimitaan arvokeskustelun suunnan näyttäjinä.

Sulkevatko huoltovarmuus, ympäristöarvot ja kannattava liiketoiminta toisensa ulos?

Tänä vuonna seminaarin teemana on Kestävä Tulevaisuus - Kompassina arvot vai eurot?

Seminaarin keskeisenä osana on paneelikeskustelu, ja panelistit edustavat kiertotalouden ja kestävän liiketoiminnan kehittämisen sekä tutkimuksen näkökulmia. Paneelikeskustelun aiheena on kestävän tulevaisuuden rakentamisen keinot sekä kuinka arvot ja eurot ohjaavat tätä kehityskulkua. Teemaa lähestytään kestävän kehityksen ja ympäristöarvojen näkökulmasta.

Tapahtuma tarjoaa myös mahdollisuuden verkostoitua teemasta kiinnostuneiden yritysjohtajien ja arvojohtajuudesta kiinnostuneiden osallistujien kanssa sekä ennen että jälkeen tapahtuman.

Tilaisuudessa jaetaan paneelikeskustelun lisäksi Etiikkapalkinto.

Ohjelma 10.5.2022 klo 11.00 - 16.30

Tilaisuus järjestetään Oulun yliopiston Saalastinsalissa

11:00 Verkostoitumiskahvit

12:00 Tilaisuuden avauspuheenvuoro

Etiikkapalkinnon julkistaminen

Paneelikeskustelu, Kestävä Tulevaisuus – Kompassina arvot vai eurot?

  • Annikka Hurme, toimitusjohtaja, Valio Oy
  • Mikko Ahokas, toimitusjohtaja, Macon Oy
  • Katri Luoma-Aho, projektipäällikkö, Liiketoimintaa kiertotaloudesta – LIKE, BusinessOulu
  • Milja Hannu-Kuure, Managing Director, Brightplus Oy
  • Mirja Illikainen, teknillisen tiedekunnan dekaani ja kiertotalouden materiaalitekniikan professori, Oulun yliopisto
  • Valtteri Lindholm, toimitusjohtaja, Varusteleka Oy

15:00 Verkostoitumista

16:30 Tilaisuus päättyy

Tilaisuuden juontaa Raisa Lesonen, kehitysjohtaja ja hallituksen jäsen, Head Invest Oy



Arvoseminaarin järjestäjinä toimivat vuonna 2022 Oulun Kauppaklubi ry ja Oulun Nuorkauppakamari ry. Katso aikaisempien vuosien Arvoseminaarien kooste



Ilmoittautuminen Oulun yliopiston opiskelijoille

Viimeksi päivitetty: 22.4.2022