Missä olet, vuonna 2018 valmistunut? Vastaathan uraseurantakyselyyn

Mitä ajattelet tutkinnostasi nyt? Oletko tyytyväinen työuraasi? Valtakunnallinen uraseurantakysely viisi vuotta sitten valmistuneille maistereille sekä vuonna 2020 valmistuneille tohtoreille alkaa maanantaina 2.10.

Kyselyn kohderyhmään kuuluvat saavat henkilökohtaisen yhteydenoton postitse sekä tekstiviestillä. Toivomme saavamme mahdollisimman kattavan kuvan valmistuneiden työllistymisestä sekä siitä, mitä he ajattelevat tehdystä korkeakoulututkinnostaan. Yliopistojen opetusta kehitetään valmistuneiden antaman palautteen perusteella ja tietoa hyödynnetään myös opiskelijaohjauksessa ja tutkimuksessa.

Vastaamalla autat nykyisiä ja tulevia opiskelijoita. Tieto valmistuneiden urapoluista on heille erittäin arvokasta, kun he pohtivat opintojaan ja työmahdollisuuksiaan. Lisäksi kyselyn tulokset vaikuttavat yliopistojen rahoitukseen.  

Uraseurantakysely on osa yliopistojen valtakunnallisen Aarresaari-verkoston toteuttamaa uraseurantaa. Kysely on auki 11.12.2023 saakka.

Haluatko tietää, mihin muut alaltasi valmistuneet ovat työllistyneet? Käy osoitteessa töissä.fi. Palvelu perustuu aiempien uraseurantojen tuloksiin, ja myös nyt kerättävät tulokset tulevat sen osaksi. 

Lisätietoa:
Valmistuneet työelämässä
Uraserantakyselyyn vastaaminen on vaikuttamisen paikka

Viimeksi päivitetty: 17.10.2023