Moniammatillinen hoito voi vähentää alaselkäpotilaiden sairauspoissaoloja ilman lisäkustannuksia

Tutkimuksen mukaan työikäisen potilaan alaselkäkivun hoidossa voidaan potilaan tilanteen kokonaisvaltaisella arvioinnilla suunnata resursseja fysioterapeuttien toteuttamaan hoitoon perinteisen lääkärivetoisen mallin sijaan. Uusi hoitomuoto huomioi potilaan fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät sekä työkyvyttömyyden riskin, ja se näyttää vähentävän sairauspoissaoloja ilman lisäkustannuksia.
Oulun yliopiston tutkijan, fysioterapeutti Maija Paukkusen tutkimus palkittiin 4.4.2025 Suomalaisen Selkätutkimusseuran kilpailussa vuoden parhaana selkätutkimuksena.
Interventiotutkimuksessa Paukkunen vertasi biopsykososiaaliseen arviointi- ja hoitomalliin perustuvan hoidon eli BPS-hoidon sekä tavanomaisen hoidon vaikutuksia ja kustannuksia työterveyshuollossa. Tulokset osoittivat, että vuoden seurannan aikana BPS-ryhmässä lääkärikäynnit vähenivät, mutta työfysioterapeutin vastaanottokäynnit lisääntyivät. Samalla sairauspoissaolopäivät vähenivät: 65 % interventioryhmän potilaista ei ollut lainkaan poissa työstä selkäkivun vuoksi, kun vastaava osuus tavanomaisen hoidon ryhmässä oli 50 %. Vaikka BPS-ryhmässä potilaat saivat enemmän kuntouttavaa ohjausta, kokonaiskustannukset eivät nousseet.
”Tulokset osoittavat, että fysioterapeuttien roolia selkäpotilaiden hoidossa voidaan vahvistaa, mikä on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa lääkäripula ja kustannuspaineet haastavat terveydenhuoltoa,” Paukkunen sanoo.
Kustannuksissa havaittiin merkittäviä eroja työkyvyttömyysriskin mukaan. Erityisesti korkean riskin potilailla BPS-hoito osoittautui selvästi edullisemmaksi kuin tavanomainen hoito: heidän mediaanikustannuksensa olivat 1 196 euroa BPS-hoidossa, kun taas tavanomaisessa hoidossa ne olivat 2 801 euroa. Korkean riskin potilaiden kustannukset olivat odotetusti moninkertaiset matalan riskin potilaisiin verrattuna: BPS-hoidossa yli viisinkertaiset (1 196 euroa vs. 222 euroa) ja tavanomaisessa hoidossa jopa kaksitoistakertaiset (2 801 euroa vs. 232 euroa).
”Tulokset korostavat varhaisen riskinarvioinnin ja hoidon kohdentamisen tärkeyttä erityisesti niille potilaille, joilla riski työkyvyn heikkenemiseen on suurin”, Paukkunen tiivistää.
Maija Paukkunen on Oulun yliopiston tutkija, joka tekee myös implementaatiotutkimuksen väitöskirjaa Linköpingin yliopistoon Ruotsiin. Hän on myös Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -toimittaja, Työfysioterapeutit ry:n varapuheenjohtaja ja Tuki- ja liikuntaelinliitto TULE ry:n hallituksen jäsen.
Tutkimus toteutettiin kuudella työterveyshuollon toimijalla Suomessa vuosina 2017–2021, ja siihen osallistui 312 työikäistä alaselkäpotilasta. Vaikutusten arviointi perustui potilasrekisteritietoihin sekä kansallisiin kustannusestimaatteihin.
Tutkimus on julkaistu työterveysalan johtaviin julkaisuihin kuuluvassa Scandinavian Journal of Work, Environment and Health -lehdessä.
Paukkunen M, Karppinen J, Öberg B, Ala-Mursula L, Heikkala E, Ryynänen K, Holopainen R, Booth S, Booth N, & Abbott A. Cost analysis comparing guideline-oriented biopsychosocial management to usual care for low-back pain: a cluster-randomized trial in occupational health primary care. Scandinavian Journal of Work Environment and Health, 2025.