Nuorten päätöksessä lähteä yrittäjäksi vaikuttaa yhä useammin halu ratkaista ongelmia

Mikä saa nuoren yrittäjän tielle? Ratkaiseeko raha vai työn mielekkyys? Nuorten yrittäjyyshalukkuus on noussut selvästi viime vuosina, ja nyt noin puolet nuorista haluaa kokeilla yritystoimintaa jossain työuran vaiheessa. Tutkimusten mukaan nuoret eivät välttämättä enää ensisijaisesti halua tehdä yrittäjänä rahaa, vaan toteuttaa itseään ja unelmiaan myös yhteiskunnallisesti merkityksellisellä tavalla.

Pohjoismaissa kasvaneet nuoret pyrkivät yrittäjyyden kautta ratkaisemaan ja tavoittamaan YK:n kestävän tavoitteita ilmastonmuutoksesta turvallisuuteen ja tasa-arvokysymyksiin. Tämä selvisi kasvun johtamisen, uudistuvan liiketoiminnan ja digitalisaation professorin ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtajan Matti Muhoksen Pohjoismaissa 2023 tekemissä haastatteluissa Z-sukupolven digistartup-yrittäjille. Haastatteluja jatketaan Suomessa tänä vuonna.

”Pohjoismaat pärjäävät YK:n kestävän kehityksen indikaattoreilla mitattuna erinomaisesti. Oli hienoa huomata, miten Pohjoismaissa kasvaneet nuoret pyrkivät yrittäjyyden kautta ratkaisemaan ja tavoittamaan näitä tavoitteita", Muhos sanoo.

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT:in aluetoiminnan johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen kertoo, että yhä suurempi osa nuorista haluaa toimia yrittäjänä ja tehdä merkityksellistä työtä. ”Tänä vuonna julkaistun NYT:in Tulevaisuusraportin mukaan 80 % nuorista haluaa tehdä työtä, joka on omien arvojen mukaista”, hän sanoo.

Valtion nuorisoneuvoston nuorten hyvinvoinnista tekemän selvityksen mukaan yrittäjäksi lähteminen vaikuttaa useimmiten olevan itse valittua ja toivottu työtilanne. Joillakin ammattialoilla, kuten kampaajilla sekä monilla kädentaitajilla ja luovan alan tekijöillä yrittäjyys on nuorille kuitenkin usein myös pakko.

Yrittäjä ja kauppatieteiden opiskelija Janina Tihinen (24 v) perusti musiikkialan yrityksen Soundecon voidakseen lisätä musiikkia päiviinsä. ”Yrittäjyys loistava tapa saada intohimosta ammatti. Se on myös tapa saada vapauksia ja vastuita juuri niin paljon kuin itse haluaa. Yrittäjyys onnistuu myös hyvin opintojen ohessa. Olen itse myös koko ajan opiskellut, kun olen toiminut yrittäjänä”, hän kertoo.

Kansainvälisen yrittäjyyttä kartoittavan GEM-tutkimuksen mukaan suurimmalle osalle suomalaisista epäonnistumisen pelko on rajoittavana tekijänä yrityksen perustamiselle. Matti Muhoksen mielestä nuoren ei tarvitse pelätä epäonnistumisia.

”Pienet virheet, pienet epäonnistumiset kuuluvat olennaisena osana prosessia silloin, kun tehdään jotain uutta. Itse asiassa enemmän virheitä on enemmän oppimisen mahdollisuuksia. Riskit ovat myös nuorena pienempiä, kun ei ole vielä asuntolainaa maksettavana”, Muhos sanoo.

19-vuotiaan some-markkinointia tarjoavan Mediaman perustajan Michael Pietrzykin mielestä haastavinta yrittämisessä on asiakkaiden löytäminen. Sähköpostin lähettäminen tai tapaamisiin meneminen voikin hänen mukaansa olla joillekin vaikeaa. ”Pitää olla motivoitunut ja kurinalainen. Pitää olla valmis tekemään 110-prosenttisesti työtä, niin sitten voitto tulee aika nopeasti”, hän sanoo.

Matti Muhos toivoo selkeitä rakenteellisia muutoksia yhteiskuntaan, jotta yrittäminen olisi nuorelle todellinen vaihtoehto. ”Yhteiskunnallisesti olisi todella tärkeätä, että yrittäjyyden ja työpaikkaan työllistymisen välillä rakennetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa niin, että nuoren ei tarvitsisi miettiä sitä, lähteekö tienaamaan elantoaan yrittäjänä vai palkkatyössä”, hän sanoo.

Matti Muhos, Liisa Tenhunen-Ruotsalainen, Janina Tihinen ja Michael Pietrzyk osallistuvat SuomiAreena-keskusteluun ”Kun nuori ryhtyy yrittäjäksi” torstaina 27.6. klo 17.00-17.45 Porin Raatihuoneenpuiston lavalla. Keskustelu nähdään myös MTVKatsomossa.

Katso MTVKatsomon suora stream tästä linkistä.
Keskustelu jää tallenteeksi saman linkin taakse.

Lue lisää keskustelusta täältä.
Lue lisää puhujista täältä.

Tutkimukset:
NYTin tulevaisuusraportti 2024
Katsaus nuorten hyvinvointiin 2023 (tietoanuorista.fi)
Nuorisobarometri 2023
Global entrepreneurship monitor 2021–2022 Finnish report


Viimeksi päivitetty: 20.6.2024