OKM:ltä rahoitusta erityispedagogiikan koulutusten opetusyhteistyön lisäämiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt rahoituspäätöksen Itä-Suomen yliopiston vetämästä hankkeesta, jolla tuetaan korkeakoulujen erityispedagogiikan opetusyhteistyön lisäämiseen tähtääviä toimia. Oulun yliopisto on mukana hankkeessa.

Erityispedagogiikan perus-, aine- ja syventävien opintojen yhteistyön sekä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien kehittäminen -hanke sai rahoitusta 620 000 euroa. Hankkeessa on mukana kahdeksan suomalaista yliopistoa, ja siinä kehitetään näiden yliopistojen erityispedagogiikan yksiköiden yhteiskoulutusta. Hankkeessa huomioidaan myös erityispedagogiikan jatkuva oppiminen, mukaan lukien avoimet yliopistot. Itä-Suomen yliopiston lisäksi mukana ovat Lapin, Oulun, Jyväskylän, Tampereen, Turun ja Helsingin yliopistot sekä Åbo Akademi. Hanketta johtaa professori Erkko Sointu Itä-Suomen yliopistosta.

Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan kansallista erityispedagogiikan perusopintojen opetussuunnitelmaa sekä sujuvoitetaan erityispedagogiikan yksiköiden välistä ristiinopiskelua aine- ja syventävissä opinnoissa. Lisäksi tavoitteena on jakaa hyviä pedagogisia käytänteitä esimerkiksi lähiopetukseen liittyen sekä huomioida erilaiset teknologian mahdollistamat keinot opetuksessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi harkinnanvaraista valtionrahoitusta yhteensä 4,9 miljoonaa euroa opiskelijoiden joustavien siirtymien ja korkeakoulujen opetusyhteistyön lisäämiseen. Saaduilla rahoituksilla tuetaan korkeakoulujen profiloitumista ja koulutustason nostoa sekä vähennetään korkeakoulutuksen kasautumista. Toimenpiteillä edistetään sujuvia siirtymiä korkeakoulujen sisällä ja välillä sekä nopeutetaan tutkinnon suorittamisaikoja. Rahoituksella tuetaan myös korkeakoulujen Digivision toteutusta edistämällä korkeakoulujen työnjakoa tarjonnan ja koulutussisältöjen kehittämisessä.

Oulun erityispedagogiikan tiimi iloitsee rahoituksesta ja tulevasta yhteistyöstä muiden mukana olevien yliopistojen kanssa!

Linkki UEFin julkaisemaan uutiseen.

Viimeksi päivitetty: 23.1.2025